Kotimaa

Medvedev saapuu Ouluun puolenpäivän aikaan

Dmitri Medvedev saapuu Ouluun puolenpäivän aikaan. KUVA: ATEF SAFADI / EPA
Kotimaa 9.12.2016 10:08 | Päivitetty 9.12.2016 10:18
Kaleva

Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin lento laskeutuu Oulun lentoasemalle tänään perjantaina noin kello 11.30.

Reaaliaikaisesti lentoliikennettä seuraavan Flightradal24-palvelun mukaan Vnukovon kentältä Moskovasta on lähtenyt noin kello kymmenen aikaan kohti Suomea kaksi konetta, joissa on Venäjän valtiojohtoa kuljettavien koneiden lentotunnukset. Niistä toisessa matkustaa todennäköisesti Medvedev ja toisessa hänen seurueeseensa kuuluvia henkilöitä.

Medvedev saapuu Ouluun pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kutsusta. Kyseessä on pääministerien toinen kahdenvälinen tapaaminen. 

Sipilän mukaan hän aikoo keskustella Medvedevin kanssa taloudesta ja turvallisuudesta. Tarkoitus on käydä läpi muun muassa Syyrian ja Itämeren tilannetta.

Oulun lentoasemalla nähtiin jo maanantaina suuri venäläinen lentokone, joka toi ilmeisesti pääministerin vierailulla tarvittavia tavaroita.

Maanantaina Oulun lentoasemalla nähtiin suuri venäläiskone.

Medvedeviä varteen Ouluun tuodaan esimerkiksi pääministerin oma auto.

Tapaamisen aluksi pääministereille tarjotaan lounas Oulun kaupungintalolla. Tarjolla on muun muassa poroa, lempeää kukkakaalikeittoa ja juhlaleivoksia.

Medvedevin vierailu aiheuttaa Oulun keskustassa liikennejärjestelyjä. Osa kaupungintalon lähellä olevista kaduista on suljettu liikenteeltä.

Kaleva.fi seuraa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin vierailua Oulussa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Terve tuloa, vaikka olenkin hieman pettynyt. Olisin mielelläni nähnyt Dmitri Medvedevin saapuvan vierailulle venäläisvalmisteisella matkustajakoneella, Airbus A319-115CJ koneen sijaan. Uudet Tupolevit ovat kyllä vertailukelpoisia ilma-aluksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toiveeni toteutui. Nyt on Oulunsalon kentällä kaksi Tupolevia, TU 214ON, toinen elektroniseen tiedusteluun varustettu, ja toinen matkustajaversio.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se nyt eu, mielisiä ketuttaa. Suomi rapautui eu, talutuksessa selvitystilaan. Nyt irtaannutaan eu, talutuksesta ja alkaa vanhat hyvät kekkos ajat. Vain tyhmät ja katkerat ihmiset haluaa kurjuutta ja eu,ta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tervetulloo vaen Timitri Suomeen ja Ouluun. Täällä meillä on lepponen kaalikeittopata jo lämminnä. Toverithan on tottunu syömään kaalta iät ja ajat..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaalikeittoa sitä syödään täällä rapakuntoisessa eu,ssakin. Ruokajonot kasvaa eu,ssa. Näin täällä kurjuudessa. Eu,n hajoaminen on todella hyvä asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:29
Tällaisia ovat Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun ehdotukset
15:25
Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun työt valmistuivat
14:34
Kuumalle liedelle jäänyt muoviastia aiheutti palohälytyksen Limingassa
13:59
Postin työntekijät osoittivat mieltään Postin pääkonttorilla Helsingissä – "Emme hyväksy, että meitä kohdellaan kuin orjia Suomessa"
13:50
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa
13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Henkilöauto ja traktori kolaroivat Oulun Vasankankaalla – ensihoito vei yhden henkilön tarkistettavaksi
101
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
79
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
45
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
39
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
37
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
23
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

235 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image