Kotimaa

Medvedev saapui Ouluun, venäläisautot etenevät po­lii­si­saat­tu­ees­sa

Dmitri Medvedeviä kuljettanut kone saapui Oulun lentoasemalle noin kello 12.40. KUVA: Ville Koivuniemi
Kotimaa 9.12.2016 11:12 | Päivitetty 9.12.2016 12:58
Kaleva

Venäjän pääministerin Dmitri Medvedeviä kuljettanut kone on laskeutunut Oulun lentoasemalle. Medvedevin kone saapui noin kello 12.40. Kymmenen minuuttia myöhemmin pääministerin autoseurue lähti poliisisaattuessa kohti Oulun keskustaa.

Paikalla olevan Kalevan toimittajan mukaan autosaattueessa oli yli kymmenen mustaa autoa. Medvedeviä varten Ouluun oli tuotu virka-auto Venäjältä.

Aikaisemmin perjantaina Oulun lentoasemalle laskeutui myös kaksi muuta Medvedevin seurueen konetta. Ensimmäinen kone saapui noin kello 11 ja toinen kone puoli tuntia myöhemmin.

Lentoasemalla oli koko aamupäivän ajan runsaasti poliisiautoja. Lisäksi lentoaseman tuntumassa lensi Rajavartiolaitoksen helikopteri, ja lennonjohtotornissa oli muutama tarkka-ampuja.

 
Lennonjohtotornissa oli tarkka-ampujia, kun Dmitri Medvedevin kone laskeutui Oulun lentoasemalle

Kaiken kaikkiaan tunnelma lentoasemalla oli aamupäivällä rauhallinen. Turvallisuusviranomaisten lisäksi paikalla oli vain muutamia vierailusta kiinnostuneita kansalaisia.

Oulun lentoasemalla on kymmeniä poliiseja valmistautumassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin vierailuun. KUVA: Ville Koivuniemi

Medvedev tapaa Suomen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) Oulun kaupungintalolla. Sipilän mukaan hän aikoo keskustella Medvedevin kanssa taloudesta ja turvallisuudesta.

Helsingin Sanomat kertoo, että Medvedevillä on mukana suuri seurue. Hänen valtuuskuntaansa kuuluu muu muassa kolme ministeriä, neljä varaministeriä ja Karjalan kuvernööri Aleksandr Hudilainen.

Keskustassa odottava tunnelma

Kaupungintalolle kokoontui aamupäivällä runsaasti toimittajia, jotka seuraavat pääministerien tapaamista. Oulun kaupungintalolla on varauduttu vierailuun aamusta asti.

Oulun kaupungintalolla odotetaan Dmitri Medvedevin vierailua. KUVA: Peura Pekka

Oulun kaupungintalon edustalla on myös noin sata odottamassa Medvedevin saapumista. Katsojille on varattu tilaa Kirkkokadun varresta kaupungintaloa vastapäätä. Sää Oulussa on aurinkoinen, ja pakkasta on muutama aste. Keskustassa ilmaa viilentää hyytävä tuuli.

Medvedevin vierailu kiinnosti oululaisia perjantaina. KUVA: Leinonen Jukka

Juttua korjattu kello 11.50. Pääministeri Dmitri Medvedevin kone ei laskeutunut vielä kello 11.30.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

On se hyvä että pidetään näistä vieraista huolta, tärkeät tapaamiset kuitenkin kyseessä! Ulkopuolisen kannalta vaikuttaa että asiat on hoidettu hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olikohan vähän yliampuvat turvajärjestelyt.
Joku sano aamulla että voi olla vähän hässäkkää keskustassa niin luulin että se johtuu illan kärppä-pelistä ja robinin keikasta. :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mukavaa että on yhteistyötä naapurin kanssa, eikä ainoastaan sen valtamerentakaisen imperialistivaltion ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkka-ampujia, helikoptereita yms. raskaammanpuoleista vaustautumista. Varautuivat Venäjältä tulleisiin salamurhaajiin, joita ei sitten näkynytkään. Vai onkohan maahanmuuttajat aseistaruneet raskaasti ko tyyppiä varten Venäjä kun on yksi heidät kodeistaan pois maailmalle diasporaan ajaneista heidän kotimaissaa sotaa käyvistä maista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuolla muka tarkka-ampujalla on kylläkin kitarakotelo selässään. Taisipa rämpäyttää tervetuliaisbiisin tornin katolta vieraalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En tajunnut et tää oli näin iso juttu. Olin lasten kanssa katsomassa Helsinkiin lähtevää konetta kentän laidalla. Jotain välkehti lennonjohtotornissa. Rajavartiolaitoksen miehet tuli jututtaan. ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkyy olevan tutkakone(Tupolev) tuo yksi venäläiskone, kun on "kuhmu selässä".. Hehän lensivät Suomeen Tupoleveilla ja 1:llä, olikohan Boeingilla(ainakin about 10.30 Flightradarilla näkyi Moskovasta lähteneenä koneita, jotka oli silloin, kutakuinkin jo olivat Suomen ilmatilassa). Tuon Tupolevin "kuhmu" -mallinen kone kiersi kerran(olikohan kesällä 2014) Laatokkaa ympyrämäisesti, kun Flightradaria seurailin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ilmanaikuista hommaa. Oisivat tavanneet vaikka laivalla, niin ei Suomalaisten ois tarvnnu odotella jonossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helikopterikin kentäntien varressa lenteli kuppeettaan. Valvo vissiin ettei kukkaa kyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Medvedev vaikutti innokkaalta ja iloiselta, mikä Suomen eduksi laskettakoon. Hyvä juttu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suuruudenhullua toimintaa venäläisiltä. Olisi vaan tullut incognitona Ladalla karvalakki päässä Vartiuksen kautta, niin olisi säästetty meidän omienkin poliisien työaikaa ja kuluja. Mutta Venäjällähän riittää rahaa mahtailuun ja sotakaluston kehittämiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eu, johtajille sellaiset karvalakit päähän jossa lukee. Konkurssi tuli.! Kyllä se nyt eu, mielisiä ketuttaa kun eu, hajosi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Medvedevin ja hänen seureensa kolmella koneella näytti olevan tällä kertaa transponderit päällä. FlightRadar.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Kaikkea mitä ei ymmärrä, ei kannata julistaa ääneen. Joka vähänkään näistä henkilösuojaamisen asioista on perillä, tietää kyllä miksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

11:47
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden kolarissa loukkaantuneilla ei hengenvaaraa – poimijat työskentelevät lappilaisen yhtiön palveluksessa
10:45
Maajoukkuehiihtäjä Susanna Saapunki kilpailee kesäisin rankoissa skyrunning-kilpailuissa – "Kisa tuntuu alusta asti pahalta" Tilaajille
10:27
Kolea alkukesä väistyi ja lämmintä ilmaa on luvassa koko maahan – katso tästä vinkit puutarhaan hoitoon helteellä
10:24
Taivalkoskelta Posiolle johtava tie suljettiin pudonneen sähköjohdon vuoksi – liikenne kulkee normaalisti
10:21
Koirien päiväkoti aloittaa Oulun Talvikankaalla – uusi eläinlääkäriasema tulee naapuriin
9:28
Tulivatko helteet jäädäkseen? Pekka Pouta vastaa
9:23
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
100
Uimarantojen vähäiset parkkipaikat jokakesäinen ongelma Oulussa – "Aika hurjan näköistä, kun nurmikoilla on autoja miten sattuu"
68
Asuntosijoittaminen on vilkasta Oulun alueella – "Se on ihan hyvä tapa säästää, että nuorena ostaa yhden tai kaksi sijoitusasuntoa"
28
Asunnon liian korkea lämpötila helteellä voi oikeuttaa vuokranalennukseen – "10–20 prosenttia siltä ajalta, kun huoneiston lämpötila ylittää 32 astetta"
19
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
16
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu
16
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"
11
Pakollisella ruotsilla on pitkä historia ylioppilaskokeissa – Henriksson: "Kouluja käydään, että opitaan jotain. Silloin kaikki ei voi olla vapaaehtoista"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraaviin Lapin kuntiin: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image