Kotimaa

Mauno Koivisto 1923–2017 – Suomi menetti par­la­men­ta­ris­min isän

Pääministeri Mauno Koivisto kirjoitti Juhla-Kalevalan luovutuksessa nimikirjoituksensa teoksen kansilehdelle vuonna 1981. Kuvassa myös kirjan luovuttanut Tampereen Kirjapaino Oy:n toimitusjohtaja Timo Laatunen. KUVA: Aamulehden arkisto
Kotimaa 12.5.2017 22:52
Hannu Miettunen

Mauno Koivisto 25.11.1923–12.5.2017

Mauno Koivisto tuli tunnetuksi Suomen viimeisenä vahvan presidentinvallan käyttäjänä. Toisaalta hän johti presidentin valtaoikeuksien järjestelmällistä riisumista. Koivisto siirsi valtaansa pääministerille. Elämäntyön keskeisiä saavutuksia oli Suomen poliittisen järjestelmän parlamentarisoiminen. Valtakaudellaan 1982–94 Koivisto luotsasi Suomen kylmän sodan päättymistä seuranneesta käymistilasta Euroopan unioniin.

Mauno Henrik Koivisto syntyi 25. marraskuuta 1923 Turun Heidekenillä. Äiti kuoli pojan ollessa kymmenvuotias. Isä oli hartaan uskonnollinen puuseppä, joka uskoi ruumiilliseen kuritukseen.

Kolmilapsinen perhe asui pienissä hellahuoneissa, ensin Piispankadulla ja sitten Kerttulinkadulla. Leski-isän lapset joutuivat jo varhain osallistumaan perheen elättämiseen käymällä koulun ohessa ansiotyössä.

Mauno Koiviston poikavuodet päättyivät alle viikkoa hänen 16-vuotispäivänsä jälkeen alkaneeseen talvisotaan. Hän työskenteli vapaaehtoisena kotikaupunkinsa sammutusjoukoissa ja näki läheltä pommien jäljet.

Jatkosodassa Koivisto palveli aluksi vapaaehtoisena Itä-Karjalan sammutusjoukoissa. Asevelvollisuusiän saavutettuaan hänestä tuli pikakiväärimies, joka taisteli osan ajasta kuuluisassa Lauri Törnin yksikössä.

Koiviston panosta arvostettiin veteraanipiireissä sotien jälkeenkin, ja se antoi hänelle poliittista tukea yli puoluerajojen. Historiallisena kuriositeettina muistetaan hänen pikakiväärinsä, joka löytyi syksyn 1944 asekätköstä lähes puoli vuosisataa myöhemmin.

Olojen vakaus tärkeää

Koiviston poliittinen herääminen osui sotaan ja sodanjälkeisen kuohunnan vuosiin. Hänen aatteellinen oppi-isänsä oli Väinö Tanner, vaikkei tätä myöhempinä vuosikymmeninä välttämättä sopinut korostaa.

Pankkimies Koivisto omaksui osuuskauppamies Tannerilta myöhemmillekin budjettipäälliköille välittyneen perusnäkemyksen: Maallista hyvää voidaan jakaa vain, jos sitä pystytään ensin luomaan. Työmiehenkin etu oli olojen vakaus, niin politiikassa kuin taloudessakin.

Tätä vakaumusta Koiviston kaltaiset nuoret sosiaalidemokraatit saivat puolustaa sodan jälkeisinä vuosina jopa nyrkein. Työnjohtajana Turun satamassa toiminutta Koivistoa voitaisiin luonnehtia asevelisosialistien agentiksi, jonka päätehtävä oli kommunismin patoaminen.

Todellinen voimainkoitos satamissa nähtiin 1948–49, kun kommunistit oli pudotettu hallituksesta. Sdp:n vähemmistöhallitus puhdisti valtiollisen poliisin ja Yleisradion ja tukahdutti lakkoliikkeet kovalla kädellä.

Koivisto organisoi lakkojen murtamista sekä Turussa että Hangossa ja sai vastustajiltaan liikanimen ”Rikkuri numero yksi”.

Väitöskirja Kekkoseen liittyen

Vapaahetkensä nuori työnjohtaja käytti opintoihin, ensin iltalukiossa ja sitten Turun yliopistossa. Koivisto kirjoitti ylioppilaaksi 1949, valmistui filosofian kandidaatiksi 1953 ja suoritti vielä samana vuonna myös lisensiaatin tutkinnon.

Häntä kiinnosti Suomessa vielä melko tuntematon tieteenala, sosiologia. Koivisto päätti hyödyntää siinä kokemuksiaan työelämässä. Kuuluisa väitöskirja Sosiaaliset suhteet Turun satamassa tarkastettiin 1956 Urho Kekkosen valtaannousun ja yleislakon kuohuttaessa yhä mieliä.

Koivisto itse oli jättänyt sataman jo 1950-luvun alussa. Hän oli tavannut opiskelijamaailmassa tulevan puolisonsa Tellervo Kankaanrannan ja perustanut 1952 perheen. Tytär Assi Koivisto syntyi viisi vuotta myöhemmin.

Opintojensa loppuvaiheessa Koivisto toimi 1951–53 kansakoulunopettajana Eurajoella ja Vahdossa. Vuodet 1954–1957 hän oli Turun kaupungin ammatinvalinnanohjaajana.

Sdp:n jäseneksi Koivisto liittyi 1947. Turun Päivälehden päätoimittaja Rafael Paasio pestasi hänet jo samana syksynä lehden kommentaattoriksi nimimerkillä ”Puumies”.

Puolueen ristiriitojen ulkopuolella

Vuonna 1957 Koivisto siirtyi yllättäen pankkialalle. Perhe muutti Turusta Helsinkiin. Koivistosta ryhdyttiin valmentamaan uutta toimitusjohtajaa Helsingin Työväen Säästöpankille, jonka edellinen johtaja oli jäämässä pian eläkkeelle.

Myöhemmän poliittisen uran kannalta ympäristön vaihdos oli siunaukseksi. Koivisto välttyi lähes vuosikymmeneksi osallistumasta puolueen katkeraan sisällissotaan.

Sopeutuminen Kekkosen Suomeen oli ollut Sdp:lle tuskallista. Tannerin uhmakas paluu politiikkaan jakoi 1957 kahtia sekä puolueen että sen hallitseman ammattiyhdistysliikkeen.

Mauno Koivisto Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteisellä rajapyykillä syyskuussa 1993. KUVA: LK ARKISTO

Lohkeamaan iskivät kiilansa molemmat supervallat. Kylmän sodan rintamalinja kulki 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa Suomen sosiaalidemokraattien keskellä.

Koiviston ei ollut vaikea löytää paikkaansa. Hänen on arveltu kirjoituksillaan 1957 jopa ratkaisseen puoluekokouksen vaa’ankielenä olleen Turun piirin voimasuhteet. Siitä huolimatta hän ei leimautunut kiistan kiivaimmaksi pukariksi.

Kun oikeistosuuntaus oli päätynyt Honka-liiton ja noottikriisiin kautta umpikujaan, Koivisto alkoi muiden maltillisten tavoin havitella sovintoa.

Rafael Paasion johtamat kolmaslinjalaiset saivat tilaisuutensa, kun puolueen kunniavanhus Tanner 1963 lopulta väistyi. Vasemmistosiiven eli TPSL:n pääjoukko palasi pian korpivaellukseltaan.

Sdp:llä oli nostetta, sillä nuorison orastava vasemmistolaistuminen kanavoi kannatusta ensin heille. Vuoden 1966 eduskuntavaaleista osattiin jo odottaa suurvoittoa. Oli enemmänkin kiinni muista tekijöistä, pääsisikö puolue sen jälkeen vallankahvaan.

Koivisto oli valmis hyväksymään Kekkosen ja Neuvostoliiton vaikutusvallan väistämättöminä realiteetteina.

Päästäkseen perille Kremlin aivoituksista hän oli ryhtynyt opiskelemaan venäjää ja lueskeli muun muassa Neuvostoliiton poliittista pilalehteä Krokodilia.

Ulkopuolisen asiantuntijan asema

Paradoksaalista kyllä, presidenttinä suurta suosiota nauttinut Koivisto ei koskaan edes pyrkinyt eduskuntaan. Hänellä ei ollut myöskään sosiaalidemokraattisessa puolueessa näkyvää muodollista asemaa.

Ainoa luottamustoimi oli 1956 alkanut Turun kaupunginvaltuuston jäsenyys, joka sekin jäi Helsinkiin muuton vuoksi lyhyeen. Pankissa poliittista toimintaa ei toivottu.

Koivisto tuli kansakunnan kaapin päälle ikään kuin ulkopuolisena asiantuntijana. Hänet tunnettiin parhaiten lehtikirjoittajana ja taustavaikuttajana.

Paasion muodostaessa 1966 ensimmäisen hallituksensa Koivistosta tuli sen valtiovarainministeri. Tehtävänä oli etsiä rahoitus sosiaaliturvan ja koulutusjärjestelmän laajoille uudistuksille.

Koivisto oli viime töinään myös valmistelemassa 31 prosentin devalvaatiota. Toimi helpotti vientiä, mutta leikkasi rajusti kansalaisten ostovoimaa. Hän tuskaili myöhemmin, että raha-asioiden hoitaminen jättää väkisinkin sieluun vamman.

Säästäväisen miehen maine ei nakertanut Koiviston kansansuosiota, pikemminkin päinvastoin. Protestilaulaja Irwin Goodman omisti ”nuukalle ja tarkalle” Manulle jopa oman laulun.

Lyhyt ura Suomen Pankissa

Koivisto valittiin jo ministeriaikanaan Väinö Tannerin vanhalle paikalle osuusliike Elannon toimitusjohtajaksi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt koskaan aloittaa siellä, vaan päätyi Suomen Pankin johtajaksi.

Koivistolle itselleen alun perin epämieluisaan nimitykseen painostivat sekä puoluetoverit että presidentti Kekkonen.

Aika Suomen Pankissa jäi sekin alkuun lyhyeksi. Koivisto sai keväällä 1968 muodostaakseen ensimmäisen oman hallituksen. Sen pohja säilyi entisenä.

Maalla oli nyt poikkeuksellisen suosittu ja julkisen sanankin hellimä pääministeri. Koiviston rusetista ja poikamaisesta hiustöyhdöstä tuli tavaramerkkejä, jotka ikuisti ensimmäisenä pilapiirtäjä Kari Suomalainen.

Uusikin hallitus teki kauaskantoisia päätöksiä. Työmarkkinapolitiikassa siirryttiin keskitettyjen kokonaisratkaisujen eli tupon aikaan. Keskiolut vapautui. Peruskoulu ja ydinvoima tekivät tuloaan.

Politiikan arki oli repivää. Sdp:n eheytyessä puolueriita repesi nyt kommunistien sisälle, ja se heijastui hallitustyöhön. Nuoriso radikalisoitui. Koivisto närkästytti edistyksellisiä piirejä luonnehtimalla kuohuntaa ylensyönnin aiheuttamiksi ilmavaivoiksi.

Elokuussa 1968 maailmaa shokeerasi Tshekkoslovakian miehitys. Presidentti Kekkonen oli kulissien takana täysin pois tolaltaan.

Julkisuudessa hän ja Koivisto ottivat tapahtumiin saman varovaisen linjan kuin oppi-isät aina Snellmanista Paasikiveen.

Se ei estänyt idänsuhteita silti kiristymästä. Neuvostoliitto vahti etupiiriään yhä mustasukkaisemmin ja seurasi hyvin epäluuloisena Suomen ulkomaankaupasta lännen kanssa käymiä neuvotteluja.

Pohjoismaiden EEC:n vastapainoksi suunnittelema talousliitto Nordek ei saanut missään vaiheessa Neuvostoliiton siunausta. Kekkonen uskoi liiton kaatuvan myös tanskalaisten vastustukseen ja olisi halunnut pelata julkisuudessa mustan pekan heille.

Talousmies Koivisto oli kuitenkin tottunut sanomaan lapiota lapioksi. Presidentin ja pääministerin henkilösuhteisiin syntyi Nordekin kaatumisesta särö, joka ei ilmeisesti koskaan täysin umpeutunut.

Hallitus päätti työnsä vuoden 1970 vaaleihin. Koivisto palasi Suomen Pankkiin.

Aika oli Kekkosen puolella

Uusi vuosikymmen ei ollut aiempaa helpompi. Öljykriisi ajoi länsimaat lamaan. Vaikka suurvaltasuhteissa elettiin liennytyksen aikaa, yleinen kehitysoptimismi oli vaihtunut maailmanlopun odotukseen.

Sisäpolitiikkaa leimasivat lakot, Neuvostoliiton ja taistolaisliikkeen paine sekä kilvoittelu Kekkosen seuraajan paikasta.

Koivisto seurasi tilannetta sivusta ja nautti yhä kasvavasta gallup-suosiosta. Äänestäjät eivät sittenkään perustaneet idänpolitiikan sankareista, vaan halusivat tarkan markan sotaveteraanin. Kysymys kuului: olisiko tannerilainen asevelisosialisti Neuvostoliiton nieltävissä?

Aika oli Koiviston puolella. Kekkonen vanheni, ja muut kandidaatit nuhraantuivat päivänpolitiikassa.

Koivistonkin suosion uumoiltiin karisevan, kun hänet keväällä 1979 nimitettiin uudelleen pääministeriksi. Toinen öljykriisi oli pian käsillä. Afganistanin sota ja euro-ohjukset kiristivät suurvaltasuhteet taas äärimmilleen.

Koiviston ja Kekkosen välitkään eivät olleet lämpimät. Valtiosääntöoikeudellisesti historiallinen yhteenotto tapahtui lopulta keväällä 1981. Vanheneva presidentti oli päättänyt suistaa kruununprinssin jalustaltaan ja kehotti tätä jättämään eroanomuksensa.

Tuon ajan Suomessa UKK:n sana oli laki. Koivisto reagoi kuitenkin tilanteeseen täysin poikkeuksellisesti ja ilmoitti, ettei aio erota. Hänen tulkintansa mukaan hallituksella oli yhä takanaan eduskunnan enemmistön tuki.

Kekkonen olisi voinut hajottaa eduskunnan ja määrätä uudet vaalit, mutta hänestä ei enää ollut siihen.

Kun presidentin terveys seuraavana syksynä lopullisesti petti, Koivisto sai vallantavoittelussa selvän etulyöntiaseman. Hän oli jo henkisesti nujertanut sekä Kekkosen että tämän ympärille syntyneen tukimiesten verkoston.

Mauno Koivisto Oulussa 1981. KUVA: Kalevan arkisto

Talven 1981–82 vaalikamppailusta tuli jännitysnäytelmä, jossa viimeiseen asti pelättiin tai toivottiin Neuvostoliiton jonkinlaista väliintuloa. Kahden vuosikymmenen takainen nootti oli jättänyt suomalaisiin syvän trauman.

Koivisto kuitenkin voitti. Hän sai 145 valitsijamiestä ja lähes 46 prosenttia äänistä. Äänikuningatar Tellervo Koivisto keräsi valitsijamiesehdokkaana yli 50 000 ääntä. Puhuttiin Koivisto-ilmiöstä.

Itäinen naapuri hyväksyi tappionsa. Sen oma suosikki Ahti Karjalainen ei ollut päässyt edes ehdokkaaksi.

Sisäpolitiikassa vakaat vuodet

Presidenttikautensa ensimmäiset vuodet Mauno Koivisto keskittyi vakuuttamaan, että mikään ei ollut muuttunut. Sitä piti todistella sekä Neuvostoliitolle että suomalaisille. Koivisto katsoi osan innostuneen uuden vapautensa huumassa keikuttamaan venettä.

Ensimmäisten joukossa suullisen myllykirjeen sai Åbo Akademin professori Dag Anckar. Hän oli arvostellut YYA-sopimusta.

Koiviston huolia toisaalta helpotti, toisaalta lisäsi Neuvostoliiton sisäinen tilanne. Valtaa pitäneen gerontokratian jäsenistä yksi toisensa jälkeen kuoli. Ykkösmies vaihtui vajaan kolmen vuoden aikana neljästi.

Sisäpolitiikassa 1980-luvusta tuli uudenlaisen vakauden vuosikymmen. Hallitukset istuivat keväästä 1983 alkaen aina täyden vaalikauden.

Suomelle alun perin vieras käytäntö vakiintui ja jatkui katkeamattomana kaksi vuosikymmentä. Mahdollisuudet pitkäjänteiseen politiikan tekoon paranivat olennaisesti.

Kehitystä vahvistivat myös Koiviston ensimmäisellä kaudella käynnistetyt valtiosäännön muutokset. Määrävähemmistösäädösten poistaminen vei oppositiolta jarrutusmahdollisuuden. Valtaa siirrettiin pois myös presidentiltä.

Sydämistyi porvarien sopimuksesta

Hallituksen muodostamisessa murrettiin kaksikin eri tabua. Koivisto nimitti hallitukseen 1983 Suomen maaseudun puolueen ja 1987 kokoomuksen. Kumpikaan ei ollut perinteisesti Neuvostoliiton mieleen, joten ratkaisuilla lavennettiin ainakin henkisesti myös ulkopoliittista liikkumatilaa.

SMP:n vetäminen hallitusvastuuseen oli samanlainen kesytyskeino, jota Koiviston edeltäjät olivat soveltaneet kommunisteihin. Puolueen perustaja Veikko Vennamo oli kuitenkin henkilöitynyt niin voimakkaasti presidentti Kekkosen antiteesiksi, että ratkaisu tuskin olisi ollut mahdollinen aiemmin.

Koiviston kauden ehkä suurin sisäpoliittinen jännite kulki hänen ja keskustaa johtaneen Paavo Väyrysen välillä. Väyrynen oli esikuvansa Kekkosen tavoin etsinyt liittolaisia vientiteollisuudesta jo pyrkiessään estämään Koiviston valinnan. Sama toistui 1980-luvun puolimaissa, kun toisiinsa työlääntyneet hallituskumppanit Sdp ja keskusta ryhtyivät etsimään toisilleen vaihtoehtoa kokoomuksesta.

Väyrysen ympärille ryhmittynyt teollisuusmiesten ja porvaripoliitikkojen piiri laati 1986 keskinäisen sopimuksen, jonka mukaan he pyrkisivät muodostamaan vaalien jälkeen keskustan, kokoomuksen ja RKP:n yhteisen hallituksen.

Koivisto sai hankkeesta vihiä ja sydämistyi. Hän etsi liittolaisen vanhalta kotikentältään Suomen Pankista. Kokoomuspuolueessa jo taka-alalle siirtynyt Harri Holkeri muodosti yllättäen kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien yhteishallituksen. Nyt sinipunaksi ristittyä aseveliakselia oli kokeiltu viimeksi yöpakkasten aikaan 1958–59. Kokoomus oli ollut oppositiossa 21 vuotta.

Varovainen Baltian suhteen

Koiviston toinen presidenttikausi alkoi 1988 ensimmäistä leppoisammissa merkeissä. Edessä oli kuitenkin suuria mullistuksia.

Neuvostoliitossa pääsihteeri Mihail Gorbatshovin jo aloittama uudistuspolitiikka oli vapauttanut maan sisäisiä oloja, vähentänyt suurvaltojen jännitettä ja helpottanut Suomenkin ulkopoliittista asemaa. Vauhtiin päästyään se karkasi käsistä ja kaatoi ensin isäntänsä ja lopulta koko neuvostojärjestelmän.

Vaikka muutokset olivat valtaosin myönteisiä, Koivisto näki niissä Suomen kannalta koko ajan myös suuria riskejä. Neuvostoliiton katoaminen vei kauppakumppanin, joka enimmillään osti lähes neljänneksen Suomen kokonaisviennistä. Imperiumin mureneminen olisi saattanut johtaa myös paljon laajamittaisempaan verenvuodatukseen kuin lopulta kävi.

Jälkimaailma on arvostellut Koivistoa siitä, ettei hän antanut avoimempaa tukea esimerkiksi Baltian maiden itsenäisyysliikkeille. Koivisto itse korosti varoneensa rohkaisemasta ketään konflikteihin, joissa Suomi ei pystyisi heitä auttamaan.

Hän osoitti kuitenkin pyyteetöntä solidaarisuutta rajan taakse jääneille inkeriläisille. Suomalaisista sukujuurista tehtiin 1990-luvun alussa maahanmuuttoon oikeuttava peruste samaan tapaan kuin saksalaisuudesta Saksassa. Myöhemmin on ilmennyt, että tv-haastattelussa julkistettu operaatio oli paljon huolellisemmin valmisteltu kuin aikalaiset luulivat.

Päätös hakea EU-jäsenyyttä

Koivisto varoi sekaantumasta myös Neuvostoliiton ja uuden Venäjän valtataisteluihin. Hän on perustellut tätä jälkikäteen sillä, ettei valtaan avitettu liittolainen voisi luottaa siihen, etteikö sama joskus toistuisi.

Vaikka Koivisto korostikin ulkopolitiikassa jatkuvuutta ja vakautta, hän oli tilanteen tullen valmis hyvinkin nopeaan reagointiin. Syyskuussa 1990 Suomi ilmoitti luopuvansa pääosin rajoituksista, jotka puolustusvoimille oli määrätty Pariisin rauhassa. Koivisto ilmoitti myös Suomen pitävän YYA-sopimuksen Saksaa koskeneita kohtia vanhentuneina. Neuvostoliitto protestoi, mutta voimattomana.

Elokuussa 1991 Moskovassa tapahtunut vallankaappausyritys oli osoitus niistä vaaroista, joita Koivisto oli pelännyt. Hän tunnusti myöhemmin, että sen aiheuttama shokki oli ratkaiseva sysäys hakea Suomen EU-jäsenyyttä.

Kaappauksen päätyttyä Neuvostoliiton lopulliseen hajoamiseen Koivisto sopeutui tapahtuneeseen hyvin nopeasti. Suomi solmi luontevat suhteet Viroon, Venäjään ja muihin Itämeren uusiin valtioihin.

Koivisto oli kulissien takana melko säännöllisessä kirjeenvaihdossa useiden suurvaltajohtajien kanssa. Hän yritti tulkita lännelle idän ja idälle lännen suurta mysteeriä. Oman arvionsa mukaan Koivisto onnistui vaikuttamaan etenkin George Bush vanhemman ja jossain määrin myös Mihail Gorbatshovin ajatteluun.

Vaikutusvaltaa talouspolitiikkaan

Suomi koki 1990-luvun alussa myös suuren vapautumisen nurjan puolen. Koiviston rooli on herättänyt tässä suhteessa usein keskustelua.

Leimallisesti presidentin mieheksi mielletyn Holkerin hallitus oli ryhtynyt 1987 nopeasti vapauttamaan rahamarkkinoiden säätelyä. Lisääntyvä lainaraha loi vaurauden illuusion, jota vielä voimisti korkeaksi määritelty markan kurssi. Maailmanlaajuinen taantuma, idänkaupan romahdus ja kotoinen pankkikriisi syöksivät Suomen 1991 poikkeuksellisen syvään lamaan.

Talouspolitiikan hoito ei kuulunut presidentille, mutta Koivisto nautti vanhana pankkimiehenä tässä suhteessa poikkeuksellisen suurta arvovaltaa. Hän oli uskonut vahvaan markkaan ja vastustanut kilpailukyvyn hankkimista toistuviin devalvaatioihin perustuvalla tekohengityksellä.

Vuosien 1991–93 kriisissä vahva markka koki täydellisen haaksirikon. Voidaan silti kysyä, ennakoiko oppi jo myöhempää euroaikaa.

Koivisto itse on muistuttanut, että katastrofi pohjustettiin aikana, jolloin hän ei ollut sen paremmin pääministeri, valtiovarainministeri kuin Suomen Pankin johtajakaan. Presidentinvallan vähentäjän ei sopinut liioin sekaantua muiden toimiin ainakaan kovin näkyvästi.

Lamavuosina hallituksen avainministereiksi osui poliittisen sukupolvenvaihdoksen vuoksi poikkeuksellisen kokemattomia vallankäyttäjiä. Pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen saivat arvokasta taustatukea presidentiltä. Etenkin Ahon ja Koiviston välille syntyi hyvin toimiva akseli.

Valtion säästötoimien on usein moitittu pahentaneen lamaa entisestään. Koiviston mukaan sille ei syvimmässä kriisissä ollut vaihtoehtoja. Ulkomaisen lainan saanti uhkasi jo tyrehtyä.

Niukan ilmaisun miehenä tunnettu Koivisto rohkaisi kansaa muistuttamalla, miten paljon pahemmassakin liemessä aikanaan oli oltu. Se pätee kai edelleen.

Mauno Koivisto ja Tellervo Koivisto saapuvat Mauno Koivistosta kertovan kirjan julkistamistilaisuuteen tammikuussa 2017. KUVA: Joel Maisalmi

Koiviston viimeinen suuri projekti oli Suomen vieminen Euroopan unioniin. Kansanäänestys ja muodollinen jäsenyys jäivät hänen seuraajalleen, mutta hankalimman neuvotteluvaiheen hoiti Koivisto. Ulkopoliittinen avustaja Jaakko Kalela päivysti linnassa öisinkin ja piti päämiehensä tilanteen tasalla.

Koivistolla olisi halutessaan ollut mahdollisuus vielä kolmannelle kaudelle. Vallasta kiinni pitäminen olisi kuitenkin ollut vastoin kaikkea sitä, mitä hän edusti.

Virkakautensa päätyttyä Koivisto oli lähes 40 vuoteen ensimmäinen emeritus-presidentti, joka pystyi jatkamaan yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän ehti kirjoittaa virkavuosiltaan muistelmateokset, jotka perustuivat poikkeuksellisen tarkkaan dokumentointiin. Koivistolla oli tapana jopa nauhoittaa käymiään keskusteluja.

Koivisto ei ollut täysin tyytyväinen kylmän sodan jälkeiseen maailman menoon. Hän suhtautui melko kriittisesti Yhdysvaltain toimintaan ja pyrki tuomaan esiin myös toisenlaisia näkökohtia. Venäjän olemuksesta Koivisto kirjoitti kokonaisen monografian.

Koiviston arvovalta on säilynyt paljon paremmin kuin hänen käsistään jo jättämänsä presidentti-instituution. Mauno Koivisto oli lajinsa viimeinen.

Hannu Miettunen
Kirjoittaja on Turun Sanomien uutispäällikkö

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Mauno Koivisto hoiti aikanaan ulkopolitiikan ja idänsuhteet asiallisesti. Mutta, mutta... hän on suurimpia syyllisiä 1990-luvun talouskatastrofiin yhdessä silloisen pääministeri Esko Ahon kanssa. Asiaa olisi syytä tutkia huolella. Aho on Suomen kaikkien aikojen kelvottomin pääministeri ja Koivisto talouden osalta huonoin presidenttimme. Osaltaan hän fundeerasi Suomeen suurtyöttömyyden ja tuhosi kymmenientuhansien ihmisten talouden. Ei siis pidä vain pelkästään ylistää Koiviston ansioita, asioilla on myös synkkä puolensa. Älkää unohtako sitä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Manu" oli oman sukupolvensa parhaimmistoa ja siinä mielessä hyvin toimiva esimerkki jälkeensätuleville, koska "Manua" ei ohjannut oman edun tavoittelu, vaan rakentava ja eteenpäinajatteleva isänmaallisuus, jota hän totutti myös käytännössä, huolimatta siitä, että YYA-ajan olosuhteissa siitä ei voinut puhua.

Manu oli työläiskodin kasvatti, mutta punalippuineen barrikaadille nousemisen sijasta, Manu hakeutui talvi- ja jatkosodassa palokuntaan vapaaehtoisena koska alaikäisenä ei armeijaan päässyt. Rintamaolosuhteista tämä mies palasi takaisin aliupseerin natsat rintamalla ansainneena. Kommunistien pyrkiessä vyöryttämään suomalaiset työpaikat Turun satamassakin, Manu osallistui tuon ajan olosuhteissa vaaralliseen operaatioon, jossa Suomen liittämistä Neuvostoliittoon halunneet ainekset putsatiin työpaikoilta. -Manu uskoi ja luotti jo tuolloin parlamentaariseen demokratiaan ja Suomeen.

Manun YYA-aikakautta kuvaa taitava toiminta vaativissa olosuhteissa; Koska Suomen syöntiä yrittänyttä Neuvostoliittoa ei voinut avoimesti uhata tai torpata YYA-ajan olosuhteissa, Manu toimi kahteen suuntaan, toisaalta ylläpiti yhteyttä totalitäristiseen itään, mutta kuitenkin samalla ohjasi Suomea kohti parlamentaarista demokratiaa edustanutta länttä. -Epäonnistunut Nordek oli ensimmäinen yritys, mutta EY/EU-hanke onnistui.

Omaa etua tavoittelematon Manu muutti myös presidentillisiä käytäntöjä Kekkosen ajan jälkeisessä Suomesa. Ollessaan itse presidenttinä, Manu käynnisti muutosprosessin länsimaisen demokratian suuntaan, jossa presidentiltä vähennettiin yksinvaltaa ja päätöksenteossa lisättiin parlamentaarista demokratiaa.

Manu oli hyvässä mielessä se isänmaallinen ja vastuunkantokykyinen rintamamies, joka laittoi yhteisen hyvän oman henkilökohtaisen etunsa edelle. Manu oli parasta mitä hänen sukupolvensa pystyi tuottamaan. Manun elämänkaaren tulisi olla esimerkkinä meille jälkeentulleille siitä kuinka vastuu kannetaan omaa itseä ensisijaisesti ajattelematta.

Kiitos Manu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomella on ollut hyvä onni johtajien suhteen: Mannerheim johti sodat kunnialliseen päätökseen, Paasikivi ymmärsi maantieteellisen asemamme, Kekkosta tarvittiin kylmän sodan aikana johtajaksi ja Koivisto johti meidät lopullisesti demokratiaan. Kiitos heille kaikille! Eikä sovi moittia seuraajiakaan, jotka ovat joutuneet toimimaan uuden perustuslain rajoittamassa tilassa ja aivan uudessa kansainvälisessä tilanteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koiviston siirtyi Kekkosen ajan diktatuurista demokratiaan ja parlamentarismiin. Manu oli miesten parhaita ja johdatti meidät läntisiin arvoihin ja EU hun pikaisesti ja lopetti YYA ajan pysähtyneisyyden.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koivisto oli presidentti sen pienen hetken kun Suomi oli itsenäinen. Ei oltu kovin rähmällään neukkulaan eikä myöskään ryömitty eu:n pillien mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei itsenäisyydestä ole paljon iloa, jos se tarkoittaa pohjoiskorealaista menoa. Suomi on köyhä maa vailla erityisiä resursseja, kuten öljyrikas Norja. Euroon liittyminen saattoi olla virhe, mutta EU-jäsenyys oli ehdottomuus. Meillä ei ole varaa eristäytyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ole politiikkaa seurannut Mauno Koiviston aikana,mutta kovana lentopallomiehenä muistan hänet.
Tässä vasta oli komea kuutamoyö ja tähti lähellä kuuta,merkiksi että kaivattu ihminen poistuu joukostamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koivisto oli Suomen presidenteistä kaikkein pätevin. Hänelle demokratia oli ainoa tie eikä hän suvainnut aikojen kuluessa tyhjää puliveivausta. Väyrynen elää vieläkin 70-luvulla ja kehittelee kampitusansojaan. Koiviston sanat "hallitus nauttii eduskunnan luottamusta" on parlamentarismimme perusta. Myllykirjeväki kärsi tappion.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihminen elää, ihminen kuolee. Se, mitä jättää eläessään jälkeensä, on joko muistettavaa tai ei muistettavaa. Koivisto jätti muiston.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viisaita sanoja viisaasta miehestä. Haikeaksi vetää, olin itsekin kaiman presidenttinä olon aikaan vähän nuorempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Upea mies ja presidentti tämä Koivisto. Kuten Koivisto itsekin oli tunnettu suoraan puhumisesta, niin hänen kunniakseen emme mekään ala tässä nyt villaisella painamaan. Tämä paljon puhuttu parlamentarismi on nimittäin vienyt vallan pois meiltä kansalaisilta poliittisille puolueille. Satutko tietämään miten nykyään Suomen johtaja eli pääministeri valitaan? Oletko sinä osallistunut Suomen päämiehen valintaan? Aivan, ne ovat nykyään nämä puolueet jotka keskenään päättävät kenestä tulee pääministeri. Ennen kuin Koivisto romutti suoran kansan vallan, niin me kansalaiset saimme suoraan valita maamme päämiehen eli presidentin jolla oli kiistaton ylin valta kuten sen pitää ollakin silloin kun homma on kansan käsissä. Kepeät mullat kuitenkin Koivistolle ja ei muistella pahalla. Me uusi sukupolvi korjaamme kyllä asian ja palautamme vallan takaisin kansalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse asiassa äänestäjät eivät valinneet presidenttiä suorassa vaalissa, vaan äänestivät valitsijamiehiä, jotka valitsivat presidentin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osan ottoni omaisille, mutta olisipa mukava jos Suomi olisi jälleen Tarton rauhan aikaisissa rajoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)

Uutisvirta

14:35
Lähes miljoona siviiliä on paennut sotaa Luoteis-Syyriassa – YK:n päällikkö: Syyriaan uhkaa syntyä "2000-luvun suurin humanitaarinen kauhutarina"
14:31
Nuoren kuljettajan ajama kelkka törmäsi laavuun Savukoskella, matkustaja kuoli – kuljettajalle päiväsakkoja kuolemantuottamuksesta
14:17
Aurinkosuudelma-näyttelyn avajaisissa kävijäennätys Oulun taidemuseossa – Ellen Thesleffin taide kiinnostaa yleisöä poikkeuksellisen paljon
13:30
Oulun Hiukkavaarassa alkaa Family Fortnite -pelikurssi varhaisnuorille ja heidän vanhemmilleen
13:05
Yhdysvalloissa esivaalikisa virkistyy miljardööristä – Michael Bloomberg mukaan demokraattien vaaliväittelyihin
12:37
KRP: Suomalaisyhtiö Cargotecin esimiesten epäillään huijanneen yhtiöltä 14 miljoonaa – tapaus siirtyy syyttäjän harkittavaksi
12:36
Arvio: Nykysirkuksen selfie ihmistä ajavasta kisavietistä – Nilas Kronlid ja Manel Rosés lentävät vipulaudalla nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin Tilaajille
39
Oulun kauppakamari: Työvoimapulasta voi tulla matkailualan kehityksen este, oman auton käyttöä työmatkoihin pitäisi syrjäseudulla tukea
21
Suomi on menettämässä yli 300 miljoonaa EU:n maataloustukia – Hallitusohjelman ylimalkainen kirjaus lupaa korvata leikkaukset, mutta hallitus ole vielä käsitellyt linjausta
21
Ulosottovelallinen voi saada puoli vuotta aikaa, jolloin palkkaa ei ulosmitata – Lykkäystä pitää hakea, ja viime vuonna puolelle hakijoista sanottiin "ei"
18
Kaupunki perustaa säätiön Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen toteuttamista varten – Kulttuurille myös oma pitchauskisa
14
Jokien vedenpinnat ovat korkealla ja hyydepadot uhkaavat Pohjois-Pohjanmaalla – "Ei tämä ole normaali helmikuun tilanne"
14
Lehti: Suomalaiset innostuivat muovinkierrätyksestä niin, että muovipakkausjätettä joudutaan pian viemään ulkomaille kapasiteetin loppuessa
12
Espresso House avaa kahvilan Oulun Ideaparkiin, Rotuaarin kahvila avaa ovensa helmikuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi keskiyöstä alkaen Etelä-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

357 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Karjasillan hometalo

Nimenomaan. Purkuun vain. Ja voihan siitä uudesta tehdä saman näköisen. Mitään spesiaalia ei noissa karjasillan mörskiss... Lue lisää...
Kopio.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image