Kotimaa

Maaseudun Tulevaisuus: Viljelijöiden mitta täyttyi - trak­to­ri­mars­si Helsinkiin

Viime vuosi oli maatiloilla monin tavoin huono. Arkistokuva.
Kotimaa 1.3.2016 16:06
STT

Viljelijät ovat järjestämässä traktorimarssia Helsinkiin ensi viikon perjantaina, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Lehden mukaan viljelijät ovat tulossa traktoreilla pääkaupunkiin vaatimaan toimia maatalouden talouskriisin hoitamiseksi.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) johtokunta päätti tänään aloittaa valmistelut, joita viljelijöiden traktorimarssi edellyttää. MTK:n johtokunnan puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan viime vuosi oli maatiloilla monella tavalla historian huonoin. Hänen mukaansa syyt ovat pitkälti politiikassa: EU:n ja Venäjän keskinäisissä pakotteissa ja EU:n maatalousuudistuksessa.

Marttila vaatii Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa hallitusta paneutumaan viljelijöiden ongelmiin viimeistään nyt, kun työmarkkinaneuvotteluissa on saatu sopu.

MTK:n mukaan viimeinen niitti mielenilmauksen järjestämiselle oli Maaseutuviraston ilmoitus tukien maksatuksen viivästymisestä. Johtokunnan mukaan kyse ei ole kuitenkaan vain tukimaksatusten aikataulusta, vaan perusongelma on pitkäaikainen heikko kannattavuus.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

On aivan oikeutettua osoittaa mieltään laillisin keinoin. Traktorimarssi on viljelijäväestön ja luonnonvara-alojen
sekä maaseudun ystävien erinomainen järjestöpoliittinen keino. Jos minulla olisi traktori lähtisin mielelläni
ajamaan parisataa kilometriä suuntaansa Helsingin keskustaan. Poliitikoilta voisi kysyä kuka petti porukan ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan, on aivan oikeutettua osoittaa mieltään traktorimarssilla ulkomailla valmistetuilla traktoreilla sen puolesta, että kaikkien suomalaisten tulisi nousta barrikadeille heidän työpaikkojensa säilyttämiseksi, siis oikeutettua maalaisliittolaisen näkemyksen mukaan. Järjellä ajateltuna asiasta löytyy ristiriitaisuuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tukien maksatukset olivat yli puolivuotta myöhässä ja ne on se "palkka" tästä työstä.
Kaikki muut nostavat hintojaan, mutta viljelijä ei voi nostaa, se halpuutetaan. Kauppaliikkeet märittelevät hinnat maidolle, lihalle ja viljalle. Ns."oikeat" yrittäjät voi nostaa hintaa jos tahtoo ja pystyy. Samoin muut voivat pitää viikonlopput vapaata, tai pari päivää kuukaudessa. Ei karjatilalla,ei vapaata edes kuumeessa/ muussa sairaudessa, ehkä sitten seuraavalla viikolla kun lomatoimi on saanut jostain vapaan lomittajan...
Totuus on yksinkertainen, ihmiset tarvitsevat perus asioita aina. Yksi niistä on ruoka. Ulkomaalainen ruoka on hyvä asia, mutta kun sen tuonti on ympäristölle haitaksi ja helposti estettävissä mm. lakoilla, niin kotimaisen ruuan tuotanto on parempi.
Se jopa työllistää paljon Suomessa suomalaisia, toisin kuin Argentiinan pihvit.
Herrat nostavat palkkioitaan ja etuisuuksiaan eduskunnassa, köyhä kansa puhuu lamasta.
Puolitetaan herrojen palkat, kyllä eduskuntaan silti on halukkaita. Ja samalla voitaisiin määritellä virhe sanktiot, kuten viljelijöille on määrätty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuen ehdottomasti maatalousväestön mielenilmausta. On haikea olo, kun ajattelee esim. nuoruuteni kotikylää, jossa oli kymmeniä vilja- ja maitotiloja. Se oli välttämätön elämisen ehto. Nyt toimintaa pyörittää enää 7 tilaa. Kaupat, postit ja koulu on lakkautettu. Jotain tässä koko systeemissä on varmasti mennyt pilalle, eikä EU ole sen aiheuttajista vähäisin. Tuista puheenollen olemme alijäämäisiä. Esim. EU:n asettamat Venäjän vientikiellot rokottavat kyllä meitä. Kumppanuusmaamme tekevät sitävastoin Venäjän kauppaa kierrättämällä tuotteensa autoista lähtien -stan -loppuisten entisten neuvostomaiden kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä kai kaikkien on osallistuttava yhteisiin talkoisiin ja hyväksyttävä tukien pieneneminen/lakkaaminen. Ylituotantoa ja järjettömiä investointeja tuettu liian kauan. Kyllä suuret "tehtailijat pärjäävät...pieniä tiloja ei juurikaan enää ole...ovat vuokrattuina suurtehtailijoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entäpä lomaoikeus,mulla on 22 nautaa enkä saa lomia tälle vuodelle,lopetus päätös on tehty!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yrittäjänä tiedät että lomaoikeus on vain palkansaajalla.
Voit lomailla, nautoinesi tai ilman, aivan vapaasti omilla rahoillasi. Kuten muutkin yrittäjät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maatalousyrittäjällä on myös lomaoikeus eikä sitä tarvitse omasta pussista maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:09
Hurja tilanne Oulujärvellä: Jää petti alta ja traktori vajosi järven pohjaan
12:58
Veljensä sorakuopalle ampunut hovioikeudessa: ”Purskahdin hysteeriseen itkuun” Tilaajille
12:47
Jokinen ja Karvinen takaisin kokoonpanossa, Annusen paluu venyy ­– Manner kasasi uuden kakkosketjun HPK-peliin: ”Uskon, että tuossa on nyt oikea koostumus”
11:52
Poliisin menettely selvitetään – rahankuljetuksen ryöstöyritys olisi voinut ratketa jo 14 vuotta sitten
11:27
VR poisti koronavirusepäilyn vuoksi junavaunuja käytöstä – "Varotoimenpiteenä on tehty ylimääräinen tehosiivous"
11:21
Arvio: Arto Paasilinnan romaanihenkilöille kasvoi pitkät korvat – Vatanen pyrkii irti oravanpyörästä ja muuttuu jänikseksi Tilaajille
11:13
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
28
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
26
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
20
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
18
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
16
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
15
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

201 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image