Kotimaa

Maakuntavero hiertää kokoomusta - Talvitie: "Lisää verotusta liimapaperin tavoin"

Kuvassa kansanedustaja Mari-Leena Talvitie (vas) ja Sitran asiantuntija Sari Rautio. KUVA: Mauri Ratilainen
Kotimaa 16.2.2016 3:00
Riikka Happonen

Suunniteltu maakuntavero herättää kovaa vastustusta kokoomusjohtoisissa kaupungeissa. Maakuntavero onkin nousemassa kevään kuumaksi perunaksi hallituksen sote-väännössä. Keskustassa veroa kannatetaan, kokoomuksessa vastustetaan.

Kokoomuksen kuntaväki sanoo ei maakuntien verotusoikeudelle.

– Mitkään merkit eivät osoita, että kolmas verotuksen taso toisi uudistukselle lisäarvoa. Kun samaan aikaan halutaan lisätä yhdenvertaisuutta, valtion kautta tuleva rahoitus on yksinkertaisempi, toteaa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Kuntaliiton hallituksen jäsen Sari Rautio.

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie korostaa kantavansa vastuuta hallitusohjelman kirjausten noudattamisesta.

– Sipilän hallitusohjelma lähtee siitä, ettei kenenkään työn verotus eikä kokonaisveroaste nouse uudistuksen takia. Tilastot osoittavat, että aina kun tulee uusi verotuksen taso, se lisää verotusta liimapaperin tavoin, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajanakin toiminut Talvitie sanoo.

Myöskään Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell ei kaipaa Suomeen kolmatta verotuksen tasoa.

– Itsehallintoalueiden määrä on nyt niin suuri, että se vei mielestäni pohjaa pois siltä, että niistä olisi tullut kantokyvyltään ja toiminnallisesti itsenäisiä. Maakuntien verotusoikeuteen liittyy lisäksi riski laajentaa tehtäväkenttää enemmän kuin olisi tarvetta, Randell sanoo.

Kaatuuko hanke verotuskysymykseen?

Sekä sote-uudistusta että kuntien ja valtion tehtävienjakoa johtavat keskustalaiset ministerit Juha Rehula ja Anu Vehviläinen. Jos pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää kiinni maakuntaverosta, voiko päätös vielä kaataa koko hankkeen?

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja ei usko pystyvänsä sitoutumaan ratkaisuun, joka nostaa kokonaisverotusta.

– Jos toteutetaan hallitusohjelmaa ja tilastot ja faktat kertovat, että se onnistuu jollakin muulla tavalla oikeudenmukaisesti kuin valtion rahoituksella ja ohjauksella, olen valmis arvioimaan asiaa uudestaan toisessa vaiheessa, Talvitie vastaa.

Hänen mielestään palvelu- ja hallintopohdintojen edellä keskeisintä on rahoitus ja siinä valtiovarainministeriön rooli.

– Niin kauan kun puhumme rajapinnoista, palvelujen järjestämisistä ja hallintohimmeleistä, emmekä ole ratkaisseet rahan ansaintoa ja kulkua, tulevaisuuden haasteemme odottavat ratkaisuja, Talvitie sanoo.

Pitkän linjan kuntapäättäjät sanovat ääneen sen, mitä kokoomuksessa laajemminkin tällä hetkellä ajatellaan.

Viime viikolla puolue ilmoitti pitävänsä tiukasti kiinni hallitusohjelman kirjauksesta, ettei uudistus nosta kokonaisveroastetta tai kenenkään työn verotusta. Lisäksi Kuntaliiton hallituksen kokoomusjäsenet sanoutuivat irti Kuntaliiton lausunnosta, jossa maakuntavero nähtiin yhtenä mahdollisuutena.


Kritiikkiä satelee isoista kaupungeista

Suurimmat kaupungit ovat varsin kriittisiä sote-lausunnoissaan. Turun kaupunginjohtaja odottaa mielenkiinnolla, mitä hallitus lausunnoilla tekee.

– Johtaako se asioiden uudelleentarkasteluun vai pyydettiinkö lausunnot vain muodon vuoksi? Randell kysyy.

Hän on käynyt läpi yhdeksän suurimman kaupungin lausunnot, jotka ovat yhtä lukuun ottamatta kriittisiä kaavaillun aluejaon suhteen.

– Kuopionkin perusteluissa oltiin aika lailla eri mieltä. Kautta linjan isoilla kaupungeilla on tähän hallinnonmuutokseen aika paljon varauksia.

Maakuntakapinalliset kysyvätkin, onko uusi maakuntamalli tehty jo menneen Suomen tarpeisiin.

– Joskus 1975 se olisi varmasti ollut ihan hyvä malli. Tänä päivänä kasvu suuntautuu kuitenkin maakuntien sijaan nimenomaan keskuskaupunkeihin. Uudistusta pitäisi tehdä tulevaisuutta varten, Rautio muistuttaa.

Hänen mukaansa kaupungistuminen on tosiasia, jota ei ole mahdollista poliittisesti ohjailla.

– Ei sitä auta voivotella, vaan miettiä, miten siitä saadaan paras mahdollinen irti.

Maakuntien vahvat veturit säteilevät elinvoimaa myös ympärilleen. Meidän ei kannata tehdä sellaisia hallinnollisia ratkaisuja, jotka hidastavat tai hankaloittavat kehitystä.

Elinvoima- ja työllisyystehtävät halutaan pitää lähellä

Mari-Leena Talvitie aloitti vuodenvaihteessa Tulevaisuuden kunta -työryhmän varapuheenjohtajana. Vuoden aikana ryhmä määrittelee elinvoimaan, hyvinvointiin ja kuntademokratiaan liittyvät kuntien tehtävät.

Talvitie toivoo kuntiin jäävän selkeitä ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia edistäviä innovaatiotehtäviä.

– Annetaan kunnille vapaus tehdä omista erityispiirteistä lähteviä ratkaisuja. Meidän on pystyttävä tekemään valtakunnallisesti kannustavat kriteerit, jotta kuntien kannattaa satsata hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen, hän sanoo.

– Elinvoima-asiat pitäisi käsitellä tässä samassa pöydässä. Lähellä tapahtuva hyvinvoinnin edistäminen on ihan a ja o. Muuten sote ei järjesty, oli meillä millainen hallintomalli tahansa, toteaa myös Rautio.

Kaupungeissa pelätään, ettei niihin jää enää päätösvaltaa. Aleksi Randellin mielestä hallituksen tulisi tunnustaa isojen kaupunkien ja kaupunkiseutujen erilainen asema pieniin nähden.

– Jos tämä huomioitaisiin, uskon että uudistuksen etenemiselle ja toteutumiselle olisi paremmat edellytykset, Randell sanoo.

Talvitie muistuttaa, että hallitusohjelmassa on kuitenkin lähdetty siitä, että Suomessa säilyvät vahvat ja elinvoimaiset kunnat.

– Jos kaikki työllisyys- ja elinvoima-asiatkin menevät maakunnalle, sitten täytyy arvioida, mikä enää on kunnan rooli. Nyt vain rajapinnat kuntoon ja katse eteenpäin toteutukseen! Talvitie kannustaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (40)

Tätä Liberan linjaa. Eurooppalaiset maat joissa kolmitasoinen verotus, ovat miettimässä siirtymista kaksitasoiseen ja itsehallintoalueiden yhtenäistämistä. Näin Pitkä-Matti on viemässä Suomea takapajulaan maakunta/itsehallintomallilla. Eikähän veroa maksa edes jokainen joka saa sairauspalveluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmasti !.
Täällä net rikkaat kitisee veroista ??????. Olen maksanut veroja ikäni, ja olisin maksanut enämpikin, jos olisi ollut tarve. Katsokaa USA:a siellä verotus on 14%- 18% prosentin välillä, ja mitään et saa ilmaiseksi !!!. Synnytyksestä asti sinä maksat itse kaikki, ja kyllä se maksaaki. Nuita turhakkeita kyllä kaupasta saa vähempikin ostaa, kohta viedään kirppikelle, kun niillä ei tee mitään ???????. Ei jummarra ?.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ennemmin luottaisin villalankaan vuorikiipeilyssä köydeksi kuin tämän"hallituksen"puheisiin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maakunta ja Valtio on riitettävä,kunnat saavat maakunnalta tarpeenmukaan ja ovat veroilmoitusvelvollisia maakunnalle.
siina oiva Paavon malli
Oikeastaan hyvä silloin loppuis kunniissa se yletön tuhlaus ja kokoustelu. ja kunnat lopetetaan 2020 alkaen.
kuntien muistoa kunnioittaen
Muhoksen AP Meriantura

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomuslaisilla on turhaa nurista nyt jälkeenpäin. Puoluehan antoi lopulta keskustalle vapaat kädet nostaa maakuntahallintoalueiden lukumäärän kaikista asiantuntijalausunnoista poiketen peräti kahdeksaantoista. Lopullinen lupa kokoomukselta irtosi keskustalle puolueen saatua kirjauksen uutta sote-sopimusta varten yksityissektorin palvelujen lisäyksestä sote-lain toteutuksessa käytännössä. Kansalaisten kannalta on huolestuttavinta se, ettei mikään hallituspuolueista halunnut panostaa kansalaisten terveyspalvelujen parempaan saatavuuteen ja palvelujen hinnoittelun alentamiseen. Niin kokoomus kuin keskustakin ajoivat puolueilleen tärkeämpiä asioita, kokoomus yksityistämistä ja keskusta poliittisen vallan säilyttämistä maakuntatasolla. Perussuomalaisille riitti, kun puolueen neljä nokkamiestä saivät jatkaa ministerin paikoillaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko maakuntahanke on Kepun ikiaikainen unelma ja sitä verrataan monien isojen maiden maakuntiin kuten Saksan Bayer tai Espanjan Katalonia joiden asukasluvut ovat reilusti suurempia kuin koko Suomen. Mahtava kirjoitus Kalevan päätoimittaja Karvoselta tästä Kepun Sote- ja itsehallintoalueharjoituksesta. Katsokaa karttoja, katsokaa nuorten ihmisten ja yritysten luonnollista liikehdintää maamme rajojen sisällä. Tehdäänkö hallintoremonttia tätä hallituskautta vaiko tulevia vuosikymmeniä varten. Jos Sipilä lähtee ajamaan Rehulan ja Vehviläisen esittämiä ratkaisuja eteenpäin kuuntelematta hallituskumppaneita niin hän saa varmuudella astella presidentin luokse vielä tänä keväänä. Typeryydelläkin on hintansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veroja veroja ja lisää veroja...kyllä tämän maan poliitikot osaa imeä viimeisenkin pisaran kansastaan oman edun tavoitteluun. Sitten valitetaan että eikö meillä ole moraalia verojen maksuun ja verojen maksun pitäisi olla kunnia. Ei ole! Koittakaa tajuta jo poliitikot että verojen kiristys vie viimeisenkin veromoraalin ja maksukyvyn. Suomi on hinnoiteltu pelistä ulos veroilla. Itse pyrin ostamaan ja kuluttamaan kaiken mahdollisen rahan ulkomaisiin älyttömän paljon halvempiin ja vähemmän verotettuihin kauppoihin ja palveluihin. Se on suuri kunnia että saa tukea markkinataloutta mutta Suoli ei vaan siinä pelissä pärjää. Mutta eihän poliitikko ymmärrä miten maailma toimii!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko maakuntamalli on sekava ja verotusoikeus sille järjetön. Tuommoisilla konsteilla saadaan nykyisin toimivat systeemit lopullisesti sekaisin.
Miksei palauteta läänejä, annetaan niiden järjestää, myös avit ja elyt sinne, olisi edes jotakin tolkkua taas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomusta närästää lähinnä se, että maakuntaverot eivät kierrä Helsingin kautta. Maakuntaveron myötä voidaan pienentää valtionverotusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinäpä on yllä yksi vuoden tyhmimmistä mielipiteistä: Uuden hallintotason rakentaminen muka pienentää verotusta. Haistappa kuule pitkä pieru.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SoTe:ssa pyörii miljardit, joista riittää jaettavaa hyville veljille ja siskoille. Siksi se on niin suuren poliittisen väännön kohteena. Kysymys ei siis ole parhaasta mahdollisesta tavasta järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut kansalaisille, vaan siitä kuka pääsee istumaan kirstun päällä. Lisäksi tietysti poliittinen valta, josta Keskusta on huolissaan maaseudun tyhjentyessä.
Kuvitelma siitä, että Suomessa ei ole korruptiota on väärä. Meillä ei vain siirrellä ruskeita kirjekuoria, vaan hankitaan virkoja ja bisneksiä tutuille ja sukulaisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten ne edes kehtaavat ehdottaa lisää veroja kansalle jota verotetaan jo nyt maailman rankimmin. Verotusta on purettava ja hallinnon kokoa pienennettävä, että ne nykyiset rahat saadaan riittämään. Mitä ihmettä se meidän hallintokoneisto oikein tekee, että mitkään maailman rahat eivät riitä? Mihin ne nykyiset rahat menevät? Puhutaan kuitenkin miljardeista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muutamalle porvarille veroparatiisien holding-yhtiöiden kautta. Puolet maailman varallisuudesta on veroparatiiseissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haisee vahvasti siltä, että koko sote on keksitty sen takia, että saadaan u u s i !
veroluokka. Uusia virkoja (kele) saadaan myös mukavasti ja kansa maksaa!!
Keskustan omanedun tavoittelu harvinaisen röyhkeää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko himmelin ainoa todellinen tarkoitus on vankistaa kepulien asemaa.
Lisää työpaikkoja kepuleille, lisää valtaa kepulle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tällä maakuntahallintohommalla tehdä muuta kuin hyväpalkkaisia hommia kepun paikallisaktiiveille. Verorahojen vedätystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (40)

Uutisvirta

21.11.
Henkilöauto suistui tieltä Siikalatvalla, kuljettaja vietiin tarkastukseen
21.11.
Fluorivoiteet kielletään maastohiihdossa ja Suomessa kehitetään korvaavia tuotteita
21.11.
Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti Kajaanissa, pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta ja törmäsi lopulta autoon
21.11.
Oululainen Veronica Helanen taisteli tiensä ylioppilaaksi – maksansiirrot pakottivat nuoren lukiolaisen lopettamaan koulun hetkeksi kokonaan
21.11.
Vanhan kou­lu­ra­ken­nuk­sen asunnossa syttyi tulipalo Tervolassa, viisi henkilöä vietiin tarkastukseen
21.11.
Laservalojen ja höyrykoneiden Slushissa värikyltit vievät yrittäjät ja sijoittajat yhteen – Huippukalliista lipuista huolimatta tapahtuma tekee kävijäennätyksen
21.11.
Oulun amatöörinyrkkeilyn ykkösiskijä Aydin Behruz loukkasi kätensä työtapaturmassa, Tammer-turnaus jää väliin: "Henkisesti tämä on kovempi pala kuin itse vamma"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Ay-liitot paras työntekijän turva,ajaa varmasti Posti kiistan niin,että ei tule työntekijöiden palkkoihin leikkauksia.AY... Lue lisää...
Tämä aloitus roskako...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image