Kotimaa

Maailmalla yritetään horjuttaa oi­keus­val­tio­ta – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät

Suomessa oikeusvaltio ei ole vaarassa, sanoo korkeimman oikeuden uusi presidentti Tatu Leppänen. KUVA: EERO LIESIMAA
Kotimaa 17.8.2019 10:42
Arno Juutilainen

Monissa maissa yritetään Leppäsen mukaan sotkea lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta.

– Suomessa oikeusvaltio ei ole vaarassa. Näyttää siltä, että maailmalla nyt yritetään horjuttaa oikeusvaltion perusteita, sanoo korkeimman oikeuden uusi presidentti Tatu Leppänen.

Leppäsen mielestä kansainvälisesti käy tuuli, että yritetään hypätä yli vallanjaon, jolle oikeusvaltiot on rakennettu. Pyritään sotkemaan lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta.

– Tällainen kehitys mietityttää.

Tuomioistuinten päätöksiin ei voi vaikuttaa ulkopuolelta

51-vuotiaasta Leppäsestä tulee kaikkien aikojen toiseksi nuorin korkeimman oikeuden presidentti 1. syyskuuta. Hänet ajoi juristiksi kiinnostus oikeusvaltion toimintaan ja oikeudenmukaisuuteen.

– Ihmisten yhdenvertaisuuden on käytävä toteen oikeudenkäynneissä ja ihmisten pitää voida luottaa oikeuden toteutumiseen.

– Tuomioistuinten ratkaisujen on perustuttava vain ja ainoastaan lainsäädäntöön ja sen tulkintaan sekä asiassa esitettyyn näyttöön. Korkein oikeus tekee ennakkopäätöksillään tulkintoja ja tarvittaessa luo oikeuskäytäntöä.

Leppänen vakuuttaa, että Suomen tuomioistuinten päätökset perustuvat vain lainsäädäntöön.

– Some-keskustelun ja muiden tällaisten kannanottojen perusteella jollakin voi olla käsitys, että päätöksiin voisi vaikuttaa ulkopuolelta. Ei voi vaikuttaa.

Asialla oltava yleistä merkitystä valitusluvan saamiseksi

Korkein oikeus on Suomen ylin tuomioistuin rikos- ja riita-asioissa. Suomen oikeusjärjestykseen ei perinteisesti kuulunut, että tuomioistuimet tekevät ennakkopäätöksiä eli prejuridikaatteja.

– Laki muuttui vuonna 1980 niin, että korkeimman oikeuden päätehtäväksi tuli ennakkopäätösten antaminen. Valitusluvan saaminen korkeimpaan oikeuteen edellyttää yleensä, että asialla on yleistä merkitystä.

Suomessa on kysytty, tekevätkö lainsäädännön perustuslaillisuutta valvova eduskunnan perustuslakivaliokunta ja korkein oikeus ristiriitaisia päätöksiä. Perustuslakivaliokunta piti lainsäädäntöä yksityisistä pysäköintimaksuista perustuslain vastaisina. Korkein oikeus hyväksyi maksut.

– Näiden elinten näkökulmat ovat toisenlaiset. Valiokunta tarkastaa, ovatko lakiehdotukset perustuslain ja ihmisoikeuksien mukaisia. Tuomioistuin tekee ratkaisuja yksittäisistä asioista.

Leppänen ei ota kantaa tähän yksittäiseen asiaan.

– Johtavatko päätökset ristiriitaan? Minusta suoranaista ristiriitaa ei ole. Päätökset ovat toisiaan täydentäviä.

Oikeudenkäyntien pitkittyminen huolettaa

Leppänen on huolestunut oikeudenkäyntien pitkittymisestä ja asianosaisten korkeista kuluista. Hän ei pidä kohtuullisena, että ratkaisujen tekeminen kestää vuosikausia.

– Rikosasioissa on katsottava koko ketjua poliisin esitutkinnasta syyteharkintaan ja tuomioistuinten käsittelyyn. On kyse esimerkiksi poliisin voimavaroista tutkintaan ja tuomioistuinten voimavaroista oikeudenkäynteihin.

Oikeudenkäynnit tulevat usein asianosaisille kalliiksi. Lasku voi helposti olla kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja.

– Kustannukset eivät ole suuri ongelma rikosasioissa syytetyille, koska meillä on hyvä oikeudenkäyntikulujen korvausjärjestelmä.

– Ongelma on suurin riita-asioissa, kun esimerkiksi kaksi kotitaloutta kiistelee asuntokaupan jälkeen kosteusvaurioista.

Tuomioistuinten ruuhkia ja pitkiä käsittelyaikoja on pyritty ratkaisemaan yksinkertaistamalla monin eri tavoin menettelyjä. Esimerkiksi poliisin sakotusoikeutta on laajennettu. Asioita on vuosien varrella keskitetty joihinkin alioikeuksista.

Leppäsen mielestä pienillä ratkaisuilla voidaan hieman helpottaa asioiden käsittelyä tuomioistuimissa.

– Olen huolissani siitä, että tuomioistuimissa ei ole tarpeeksi henkilöstöä. Pääsääntö on tuomioistuinkäsittely, ja siitä on pidettävä huolta.

Mediatuomari olisi hyvä saada Tuomioistuinvirastoon

Leppänen pitää mediatuomareita toivottavina. Mediatuomarit selvittäisivät lähinnä tiedotusvälineille tuomioistuinten päätöksiä yleisellä tasolla.

– Ulkopuolinen juristi voisi oikoa käsityksiä, joita ratkaisu saattaa synnyttää.

Ensi vuoden alusta aloittaa toimintansa uusi Tuomioistuinvirasto. Leppäsen mielestä mediatuomarin kaltainen toimija sopisi hyvin esimerkiksi tämän viraston alaisuuteen.

– Tuomioistuinten toiminnasta kertominen sopisi paljon paremmin tähän virastoon kuin oikeusministeriöön.

Tuomioistuinten rikostuomioita arvostellaan nykyisin usein julkisuudessa. Tatu Leppänen sanoo, että tuomioistuinten päätökset perustuvat lakin, joten pikemminkin usein kyse on siitä, että ollaan tyytymättömiä lainsäädäntöön.

Leppäsen mukaan tuomioistuinten päätöksistä on voitava asiallisesti keskustella. Arvostelussa voi olla kuitenkin kyse siitä, ettei tunneta lainsäädäntöä.

Tuomioistuinten tuomarit eivät voi selittää ratkaisujaan. Päätösten perustelut ovat osa tuomiota, ja uudet perustelut hämärtäisivät ratkaisua.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

Ei Suomenkaan oikeusjärjestelmä ole puhtoinen, ei Korkeimman oikeuden osaltakaan. Sen olemassaolevat jäsenet valitsevat uudet jäsenet poislähteneiden tilalle ja näin on helppo vaikuttaa KO:n linjanvetoihin. Jos ei ole samaa mieltä oikeuskäytännöstä ja -linjauksista KO:n presidentin ja jäsenten kanssa, et pääse KO:n tuomariksi. Parempi ratkaisu olisi se, että puolet KO:n tuomareista valittaisiin nykykäytännöllä, toinen puolet eduskunnan valitsemina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Omaisuuden suoja on perustuslaissa virheellisesti tulkittu omistamisen suojaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeusvaltio on vajavainen ellei sillä ole edes perustuslakituomioistuinta! Suomi on yksi niitä harvoja valtioita Euroopassa, jolla tällaista ei ole. Meillä on sen sijaan perustuslakivaliokunta. Tämä koostuu kansanedustajista. Tästä seuraa, että valiokunnan työskentely on puolueriippuvaista. Jatkuva vaihtuvuus vaalien mukaisesti on myös selvä epäkohta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa Leppäsellä olla todellisuus "hämärtynyt" jos ihan oikeasti väittää, että Suomen tuomioistuinten päätökset perustuvat vain lainsäädäntöön. Totuus on kuitenkin ihan toinen, eipä ollenkaan ihme että korkein oikeus antaa niin harvoin valitusluvan ja juuri edellä mainitusta syystä oikeusturva ei toteudu ja lainvastaiset päätökset saa lainvoiman, etenkin asioissa joissa ainoan tuomioistuinkäsittelyn ainoa mahdollinen muutoksenhaku on korkein oikeus näin esim. maaoikeusasioissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lainmukaisen toimeenpanovallan törkeän väärinkäytön kohteena olleena/olevana ja yli 17 v. selvitystyön tuloksena:
Oikeustilanteemme on ala-arvoinen, etenkin pk-yrittäjien osalta.
Esim. harmaan talouden sateenkaaren päässä olevan aarteen metsästyksessä tehdään viranomaisrikoksia liukuhihnalta. Tulospalkkaiset verotarkastajat kirjoittelevat satukirjaverotarkastuskertomuksia, joissa uskotaan, oletetaan, verrataan, epäillään kuvitelmilla tehtaillaan rikoksia ja rikollisia sekä tuhotaan elämäntyöt, perheiden taloudet, maine ja työpaikat. Oikeuskäsittelyssä sadut muuttuvat todeksi ilman näyttöä jättäen kohteeksi joutuneen todisteet huomiotta.
Näistä perusteettomista vuosia kestävistä viranomaisprojektien huijaustutkinnoista on seurauksena
1. "Automatisoidussa" postisekoilevassa Verohallinnossa 5000 työntekijää.
2. Poliisin "työvoimapula" täyttä potaskaa, resurssit tuhlataan yhteistyökeksityissä satujutuissa.
3. Oikeuslaitoksen ruuhkat näiden massiivisten satujuttujen selvittelyssä.
4. Ammattitaitoiaten syyttäjien pula samasta syystä.
5. Kansalaisten perusturvallisuuden heikentyminen ja poliisin mielestä "pikkurikosten" selvittämättä jättäminen.
6. Yli miljardin (1000 milj.) kustannukset yhteiskunnalle vuodessa ja tulos muutama miljoona.
Ei ole ihme, että unkarilaisetkin nauravat suomalaisten sinisilmien oppipuheille oikeusvaltioperiaatteista. Viktor Orban on oikeassa Suomen tilanteesta.

Tummat pilvet lähestyvät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tekopyhää teeskentelyä esittää Suomea oikeusvaltiona, proffesori Aurejärven omiin kokeuksiinsa perustuva kertoma youtubessa siitä että Suomessa on turha hakea oikeutta oikeudesta on totta.Oikeusvaltiossa oikeudesta haetaan ilman lupia oikeutta ja saadaan oikeutta. Maailmalla tiedetään Suomen omahyväinen tekopyhyys jolle nauretaan muuallakin kuin Unkarissa. Järkyttävää että yleisesti on tiedossa Aurejärven Kovaa peliä kirjassaan kertoma siitä että suomalaisten tuomareiden moraali on venyvä ja ymmäryskyky rajallinen, omahyväisiä tuomareita köytyyn kaikista oikeusasteista. Aurejärvi kertoo kuinka tuomareina toimii mieleltään sairaita, Ei tämä näin saa olla tuomareiden virkoja ylläpidetään valtion, meidän kansalaisten varoilla joten tuomarit ovat meidän palveluksessa olevaa henkilökuntaa. Vastuuseen rötöstuomarit virkarikoksistaan ja vaihtoon, rehdit ja viisaat tilalle , kierojen sijaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomea väitetään oikeusvaltioksi. No, kun on kysymys tavallisesta kansalaisesta, löytyy äkkiä tuomio. Mutta kun on silmäätekevistä ja päättäjistä kysymys, äkkiä todetaankin ettei ylitä tutkimiskynnystä ja juttu laitetaan pöytälaatikkoon. Sama koskee noin yleisesti poliisin tekemien rikosten tutkintaa, jos joku uskaltaa lähteä tutkimaan, huomaa äkkiä olevansa hyllytetty tehtävästään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskottavuus oikeusvaltion olemassaoloon oli välillä hakusessa.
Suomi sai lukemattomia tuomioita EIT:stä ihmisoikeusloukkauksista.

Valkokaulusrikollisuus jätettiin tutkinnan ulkopuolelle, nyt saattaa korkeassa asemassa olevia saada syytteeseen tulla tuomituksi ja viraltapantavaksi.

Rikoksenuhrin asema on heikko
edelleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huomautus niille jotka yrittävät estää tai rajoittaa keskustelua suomalaisesta oikeusjärjestelmästä, jotta oikeusvaltio ei ole koskaan valmis, aina on kehityskohteita ja parannettavaa, kuten muutoinkin yhteiskunnassamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten me kansalaiset voimme olla vakuuttuneita, jotta lait ja asetukset ovat perustuslain mukaisia ja perustuslakia noudatetaan, jos eduskunta itse valvoo säätämiensä lakien perustuslaillisuutta ja meillä puuttuu riippumaton peruslakituomioistuin ja perustuslain jälkivalvontaa ei ole?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun kolmiportaisen oikeuslaitoksen kaikki tuomarit ovat valtioneuvoston nimittämän 12 jäsenisen tuomarivalintalautakunnan esittämiä ja presidentin nimittämiä, niin luonnollisesti vaarana on jotta oikeuslaitoksemme vähitellen politisoituu ja oikeuslaitoksen tekemät päätökset heijastuvat myös viranomaistoimintaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa oikeuslaitos ja koko oikeusjärjestelmä alkaa olemaan vitsi. Korkein oikeus on tehnyt monia päätöksiä sen mukaan mikä on valtion tai muun etujen mukaista. Yksi vitsi on yksityinen parkkisakottaminen joka on perustuslain vastaista koska vain viranomaisella on sakotusoikeus. Korkein oikeus on myös tehnyt käsitttämättömiä päätöksiä jotka haiskahtavat korruptiolta. Keskituloiselle oikeuslaitos on vitsi koska keskituloiselle ei ole mitään mahdollisuutta saada oikeutta koska oikeudenkäynti on liian kallista. Rikkailla on varaa ja varattomien oikeuskulut maksaa valtio, oikeuden saaminen ei ole lähelläkään yhdenvertaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helsingin käräjäoikeudelle on nostettava hattua poikkeuksellisesta päätöksestä ja sen periaatteen hylkäämisestä, että kun syyllinen löydetään, syykin löytyy. Viittaan tällä rikoskomisario Kari Lintilän tapaukseen, jossa ylin valtiojohto todistajineen yritti saada 40-vuotta poliisissa palvelleen rikoskomisarion viralta pantavaksi. Valtionjohto havaitsi hänet syylliseksi hyvässä järjestyksessä veran alle painettujen rikosten kaivelemiseen, kun asiassa ilmeni uutta ja merkittävää lisätietoa. Käräjäoikeudessa luettiin syytteitä kunnianloukkauksesta ja asiakirjan lunastusmaksun perimättä jättämisestä (syyt löytyivät). Syytteet kaatuivat ja toivottavasti kantajat ja todistajat osaavat hävetä. Saapa nähdä, löytyykö kavereita hovista.

Virkaansa kohta astuvan KKO:n presidentin ei tarvitse alentua selittelemään oikeudenhoidon tilaa kansalaisille. Riittää, kun hän itse sen itselleen selvittää ja ryhtyy toimiin. Tehtävässä onnistuessaan oikeudenhoidon tila kansalaisten mielestä on merkittävästi parantunut. Tähän me kansalaiset toivotamme menestystä ja viiltävän terävää hengen miekkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä puhuu oikeuslaitoksen edustaja. Sama laitos päästi esimerkiksi kuuluisan hanskakuristajan vapaaksi vaikka kaikki asiantuntijat sanoivat että tulee tappamaan lisää. Ja niin kävi. Mitäs tatu tällaisesta tykkää? Kehtaakin viisastella oikeuslaitoksesta ja sen uhista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa ei keskituloinen saa oikeutta. Väittämäni perustuu siihen, että normaali ihmisellä ei ole varaa maksaa kymmeniä tuhansia oikeudenkäyntikuluja kuten vaikka varattomalla, koska heille maksaa valtio kulut. Tästä on omaa kokemusta ja sen vuoksi luovuin, enkä lähtenyt enää jatkamaan oikeudessa . Tätä kautta oikeus ei toteudu Suomessa, Se on aivan varma asia. Toiseksi, miksi Suomessa poliisi ei enää tutki pieniä rikoksia kuten pyörävarkauksia, vahingontekoja ja muita vastaavia rikoksia? Tämä jos mikä rapauttaa oikeusvaltiota ja kansalaisten luottamusta poliisiin. Kolmanneksi, onko Suomen tuomarit riippumattomia. Osa heistä on ollut jopa politiikassa mukana. Miten he voivat olla siis poliittisesti riippumattomia laintulkinnan edessä? Ei mitenkään. Korjattavaa siis on!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aina vain "huolettaa", mutta korkein oikeudenkäytön valvoja ei tee asialle mitään. Eikä sille, että poliisi pyrkii pääsemään eroon kaikesta sellaisesta mikä vaatii tutkintaa, ja syyttäjä kaikesta mikä liittyy yksityisoikeudellisiin saataviin valtakunnansyyttäjänviraston ohjeiden vastaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen oikeuslaitos horjuttaa kansalaisten uskoa siihen että oikeus toteutuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Persut väittävät, että Suomessa on muka kaksoisstandardi tuomioissa. Höpö höpö! Persut eivät osaa erottaa oikeaa väärästä, mutta ei kai heiltä voi vaatia mitään, kun on lusikalla annettu ymmärrystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On sentään annettu ruokalusikalla, eikä teelusikalla...toisin kuin eräille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suurin ongelma meillä on se, että ei ole minkäänlaista jälkivalvontaa. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies puuttuvat vain pikku juttuihin. Isot rikokset varsinkin poliitikoiden intressissä olevat jäävät tutkimatta. Tämä koskee poliisia, syyttäjiä ja valtakunnansyyttäjää. Meille uskotellaan, että meillä on riippumaton oikeuslaitos. Se taas riippuu tapauksesta ja intressiedusta! Näin se vaan on. Juhlapuheita piisaa. Käytäntö on toinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

22:05
Oulun joukkoliikenne ottaa pian käyttöön uuden lippu- ja maksujärjestelmän – bussien elinkaari tarkasteluun ensi vuonna
21:11
Oulunsalon ampumaradan melusta valitetaan – mökkiläiset kokevat radan käyttöajat kohtuuttomiksi
20:59
Koronavirus levisi Eurooppaan ja Lähi-itään – Kiinassa koronavirus on vaatinut yli 130 kuolonuhria
20:41
Venäjää uhkaavat Kansainvälisen yleisurheiluliiton yhä kovemmat voimatoimet –  "Sen sijaan, että Venäjän liitto olisi myöntänyt syyllisyytensä, se on mennyt äärimmäisyyksiin kieltäessään"
20:39
Oulusta Helsinkiin neljässä tunnissa – Petteri Orpo panisi vauhtia ratainvestointeihin Tilaajille
20:31
Luistelun kohuvalmentajan seura äänestää helmikuussa uudesta hallituksesta – Taitoluisteluliitto odottaa selvitystä käytännön toimista, joihin seurassa on ryhdytty
20:11
Väistämisvelvollisuutta noudattamaton kuski törmäsi toiseen autoon Taivalkoskella – toista kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta
185
Tutkimus selvitti, miksi BMW- ja Audi-kuskit tuntuvat törttöilevän muita useammin – statusautojen omistajissa on keskivertoa enemmän itsekkäitä kuskeja
94
Pääministeri Sanna Marin luottaa, että 30 000 työpaikkaa syntyy syksyyn mennessä – "Sillä polulla ollaan"
92
Väyrynen harkitsee paluuta keskustan jäseneksi – Jos Väyrynen palaa, Kärnä harkitsee puolueesta eroamista ja oman "uuskekkoslaisen" eduskuntaryhmän perustamista
78
Analyysi: Nyt on siirryttävä poseerauksesta tekoihin – työllisyystoimet tänään hallituksen pöydällä
37
Maanpuolustustahto kääntyi hienoiseen nousuun – yli kaksi kolmesta puolustaisi maata aseellisesti aina, myös ylivoimaista vihollista vastaan
20
"Otamme kalastusvesiemme vallan takaisin" – Britannia alkaa säätää EU-ajan jälkeisiä lakeja
18
Arviointineuvosto kritisoi hallitusta: "Kulutusta pitäisi lisätä vasta, jos työllisyystavoite saavutetaan"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi tallouden pitää kasvaa koko ajan?

Palkat eivät nouse kuitenkaan suhdateiden mukaan, kuten viimekertaisen nousun alun ja tämän neuvottelun välillä. Nousu o... Lue lisää...
Kui se tuollaisen ny...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

29.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image