Kotimaa

Liike Nyt toimitti kan­nat­ta­ja­kor­tit puoleen pe­rus­ta­mi­sek­si – Aiemmin halusi lakkauttaa puoluetuet

KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 20.9.2019 8:20 | Päivitetty 20.9.2019 12:43
Vanessa Valkama

Alun perin Liike Nytin on ollut tarkoitus tarjota vaihtoehto perinteisille puolueille.

Liike Nyt on saanut kerättyä puolueen perustamiseksi vaaditut 5 000 kannattajakorttia, jotka se luovutti oikeusministeriöön perjantaina.

Kannattajakorttien kerääminen puolueen perustamiseksi alkoi elokuussa. 5 000 kannattajakortin lisäksi puolueen perustaminen edellyttää otetta yhdistysrekisteristä, jäljennöstä puolueen säännöistä ja yleisohjelmaa.

Virallisena puolueena Liike Nyt saisi puoluetukea yhdestä kansanedustajasta, eli Harry "Hjallis" Harkimosta.

Tänä vuonna puoluetuki on 148 175 euroa puolueen yhtä kansanedustajaa kohti vuodessa. Valtioneuvoston kansliasta kerrottiin keväällä, että tukea voi hakea myös kesken eduskuntakautta.

Harkimo lähti kokoomuksesta viime eduskuntakaudella, ja Liike Nyt perustettiin vuoden 2018 keväällä. Silloin liike kertoi haluavansa lakkauttaa koko puoluetukijärjestelmän.

Harkimo kertoi keväällä, että puolueeksi rekisteröityminen liittyy Liike Nytin toiminnan rahoittamiseen. Tällä hetkellä Liike Nyt on yhdistys, joka voi kerätä varoja lähinnä omista taskuistaan tai lahjoituksista.

Enemmän vaikutusmahdollisuuksia

Kun ryhmä perustettiin, sen oli tarkoitus tarjota vaihtoehto perinteiselle politiikalle ja puolueille.

Liike Nyt on perustellut puolueeksi hakeutumista sillä, että puolueena ryhmällä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa nykyisessä poliittisessa järjestelmässä. Liikkeellä on 14 000 henkilön nettiparlamentti, joka vaikuttaa liikkeen kantoihin.​​

– Isoista linjoista päätetään yhdessä. Kokeilemme koko ajan keinoja, millä jäsenten ääni kuuluisi mahdollisimman hyvin, mutta realiteetit huomioiden ei kaikesta voi tietenkään koko ajan kysyä, Harkimo kuvailee tiedotteessa.

Kevään eduskuntavaaleissa Harkimo tuli valituksi ryhmän ainoaksi kansanedustajaksi lähes 13 000 äänellä. Harkimo oli ehdolla Uudenmaan vaalipiiristä.

Juttua on päivitetty klo 12.20. Jutun aikamuotoja on muokattu ja juttuun on lisätty Harkimon kommentti.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hieno homma ja taas PersusSuomalaisten kannatus nousee, kun tuo populisti alkaa säätämään puolueena. 👍👌👏✨✌✌🤣

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Harkimo! Nyt jäädään vaan odotteleen milloinka loikkimiset kokoomuksesta alkaa liike nyttiin :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu,laskee kokoomuksen kannatusta hyvin mikä on meille tavallisille Suomalaisille hyvä asia👏👍🏻

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä niissä juuri eroa ole, molemmat kannattavat yritystukien pitämistä korkeana ja palkkojen laskemista matalammaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtavaa👌Syö kokoomukselta kannatusta pahasti, se jos mikä on pääasiamme!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tuommoisen amatöörin puuhastelu syö keneltäkään kannatusta, tai itseltään saa kyllä kannatuksen laskemaan.
Mutta se tosiasia on, että vasemmisto puolueiden kannatus tulee laskemaan rajusti ja sehän on meille suomalaisille vain eduksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja myös osa persuissa majailevat kokoomuslaisista lähtee Harkimon kelkkaan,se on myös hyvä juttu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole pelkoa, mutta se on hyvä asia, että demareista valuu jatkuvasti ihmisiä Perussuomalaisiin.
Todella upeaa, kun Perussuomalaisten kannatus vain kasvaa ja nykyinen pölhöhallitus hajoaa ennen tulevaa joulua. Pääsee Kokoomus apupuolueeksi Perussuomalaisten johtamaan hallitukseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minua ihmetyttää yhdestä kansanedustajasta saatu puoluetuki, lähes 150000 euroa. Mitä veronmaksajain rahojen tuhlausta! Ja nyt, kun Harkimo vihjailee loikkauksista, niin toteutuessaan puoluetuet kasvavat huomattavasti. Ei mitään moraalia ole Harkimollakaan, vaikka toisin väittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harkimon erkaantumisen takia Kokoomus ei ollut vaalien suurin puolue, joten nyt on puna-toveri pääministerinä ja maalla alkaa mennä päin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja näin kääntyy takki, kas takki kääntyy näin. Populisti puolueita lisää populistihallitus puolueiden seuraksi. Mahtava meno tiukka etukeno, Suomi on syöksyssä kohti suota ja syvälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noin ylimalkaan arvioidessa ei tuon puolueen kannattajien joukossa työläisen hiki haise.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eduskunnan korruptoiva voima tiivistyy hauskasti tässä jutussa. Ensin puhutaan puolueiden ja niiden tukien lopettamisesta, mutta kun itse päästään eduskuntaan, ensitöikseen käännetään takki, että saadaan kuitattua puoluetukea. Oletettavasti kyseinen puolue ei myöskään tule tekemään yhtäkään esitystä puoluetuen lopettamiseksi, vaan seuraaviin vaaleihin kehitellään taas uusi vaaliteema.

Ehkäpä seuraavaksi Harkimo voisi puhua poliittisten virkanimitysten lopettamisesta ja hakea sitten vaalien jälkeen Postin, Kelan, Suomen pankin tai Sitran johtoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:34
AC Oulun kausi päättyi tasapeliin – pettymysten kausi toi seitsemännen sijan
19:00
Mitä ihmettä tekee laitoslaulaja? Oululainen Kaisu Leinonen laulaa heleällä äänellään ja laulattaa vanhuksia laitoksissa sekä palvelukodeissa Tilaajille
19:00
Näin kajahtaa laitoslaulajan laulu Kaakkurin palvelukodissa
18:00
Kuinka Oulun ensimmäisen kuvernöörin kahvipannu päätyi Kiiminkiin: Vasta tarina tekee esineestä erityisen Tilaajille
18:00
Toisen roska on toisen aarre Pohjois-Pohjanmaan museossa
17:39
Poliisi perustelee toimia Turkki-mielenosoituksessa sillä, että aiemmin rikottiin lähetystön ikkunat – Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä
16:52
Rattijuoppo ja useiden autojen sivupeilit hajottanut nuori mies työllistivät poliisia Kajaanissa
185
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
38
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
33
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
30
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

Jos haluamme pitää kotimaisen maataloustuotannon omavaraisena, tarvitsevat maanviljelijät maataloustukea. Maanviljelijöi... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image