Kotimaa

Li Andersson haluaa Berneriltä selvityksen Finaviasta

Kotimaa 12.9.2016 12:06 | Päivitetty 12.9.2016 18:55
STT, Kaleva

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson perää liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriltä (kesk.) perusteellista selvitystä eduskunnalle Finavian tapauksesta. Andersson kirjoittaa Facebook-sivullaan, että eduskunnan tulisi saada tietää, miksi ministeri ja ministeriö ovat toimineet niin, että Finavian ei annettu nostaa vahingonkorvaussyytettä.

STT uutisoi viikonloppuna Bernerin roolista yhtiön johdannaissotkussa. Andersson huomauttaa, että Valtiontalouden tarkastusvirasto toteaa raportissaan, että omistajaohjauksesta vastannut liikenne- ja viestintäministeriö on puuttunut yhtiön hallituksen toimintaan "epäasianmukaisella tavalla".

- STT:n julkaisema sähköposti vahvistaa ministerin omaa roolia prosessissa, vaikka Berner itse on halunnut sitä vähätellä, Andersson kirjoittaa.

MAINOS

Kommentoi

Li Anxderssonin pitää kysyä vasemmistoliiton entiseltä asiasta vastanneelta ministeriltä Kyllöseltä, miksi Finavia lähti noihin suuria tappioita aiveuttaneisiin sekkailuihin Kyllösen suostumuksella.

Yleensä tahallaan sytytetystä tulipalosta syytetään byromaania eikä palokuntaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä juttu. Hyvä, että asia selvitetään ja valtion varojen hukkaajat saadaan vastuuseen. Samoin tietenkin ministeri Berner, jos hän on pyrkinyt peittelemään asian , vähättelemään tapahtunutta ja peittelemään villaisella. Emme tarvitse tuollaisia virkamiehiä, emmekä tuollaista ministeriä. Se on selvä asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päätös johdannaisista kyllä tehtiin ennen Kyllösen ministerikautta. Ministeri Vehviläinen (kesk) osaa kertoa enemmän asiasta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:04
Tulipalo tuhosi Martinniemen vanhan työväentalon – palomestari varoittaa lähialueen asukkaita voimakkaasta savusta sekä heitteistä
28.3.
Yksi loukkaantui vakavasti tulipalossa Sallassa – savusukeltajat hakivat loukkaantuneen pois asunnosta
28.3.
Ounasvaaralle eksynyttä naista etsittiin lauantai-iltana Rovaniemellä, löytyi kylmettyneenä mutta hyväkuntoisena
28.3.
Tyhjillään ollut loma-asunto syttyi palamaan Rukalla, rakennukseen mittavat vauriot
28.3.
Uskallus ja uuden kokeileminen ovat luovan työn edellytyksiä, sanoo "katastofista syntyneen" ja Arctic Design Weekin palkitseman vaatemalliston suunnitellut Pirjo Karvonen
28.3.
Oululainen Saija Ollanketo pääsi tilauslennolla Espanjasta mökilleen karanteeniin – "Ruokaa on niin paljon, ettei tarvitse varmaan ennen kesää käydä kaupassa" Tilaajille
28.3.
Lumijoelta kaviouralle ponnistanut Elian Web kiri takaa kuudenneksi Ruotsin Solvallassa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Minkälaista imagoa pyrit pitämään yllä?

Minulla ei ole imagoa, koska osasin englantia jo silloin kun julkiskuvaa merkitsevä image jonkun aivopierun vuoksi omaks... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image