Kotimaa

Laulujoutsen ajaa metsähanhet petojen suihin

Joutsenista on tullut uhka metsähanhille. KUVA: Peura Pekka
Kotimaa 27.5.2010 13:44
Pekka Rahko

Juuri ilmestyneessä Metsästäjä-lehdessä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) assistentti Einari Väyrynen nostaa puheenaiheeksi joutsenen ja harvinaistuvan metsähanhen suhteen. Väyrysen mukaan laulujoutsen ajaa pesimälammeltaan tai -suoltaan metsähanhet pois juuri silloin, kun hanhet ovat sulkasadossa ja lentokyvyttömiä.

Turvallisilta alueilta karkotetut sulkasatoiset hanhet ovat helppo saalis ketulle ja kotkalle. "Joutsenen vaikutusta on vähätelty. Joutsen on aika hyvä renki pedoille hanhien sulkima-aikaan", Väyrynen määrittelee.

Lajien suhteiden kehittymistä Väyrynen on seurannut hanhien merkintäpyyntien yhteydessä jo pitkään. Epäilykset heräsivät, kun hanhet alkoivat kadota joutsenen asuttamilta lammilta. "Vasta 2000-luvulla pääsimme näkemään näitä yhteenottoja", Väyrynen kertoo.

Metsähanhikannat ovat taantuneet viime vuosina, kun taas laulujoutsenten määrät ovat lisääntyneet voimakkaasti.

Vesilintututkija ja RKTL:n tutkimusprofessori Hannu Pöysä olisi aika varovainen tulkitsemaan Väyrysen havaintoja siten, että joutsen on hanhikadon syy. "Kyllä näitä Väyrysen kuvaamia aggressioita esiintyy, se ei ole sinänsä tavaton tieto. Ne tilanteet näyttävät aika rajuilta, mutta paljonko tämä vaikuttaa metsähanhen nykyiseen ahdinkoon, on hyvin vaikea sanoa."

Pöysän mukaan metsähanhen tilanteesta ollaan huolissaan, ja monet paikalliset pesimäkannat ovat taantuneet. "Jotta tilanne ei huononisi entisestään, pitäisikö metsähanhen rauhoitusta ajatella", Pöysä ehdottaa.

Lue lisää perjantain Kalevasta!

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Tosiasiassa kukaan ei tiedä varmaksi mitkä kaikki syyt ja millä osuudella vaikuttavat metsähanhen taantumiseen. Kova metsästyspaine muuttomatkalla (ainakin länsi-suomessa) lienee yksi päätekijä, mutta muitakin voi toki olla. Joutsen epäilemättä on vallannut joitakin lampia ja allikkoryhmiä joilla hanhet ovat aiemmin kasvattaneet poikueitaan tai sulkineet. Mutta kuinka monia paikkoja todella on vallattu niin etteivät hanhet ole voineet vain vaihtaa lampea? Onko hanhien poikastuotto laskenut sen vuoksi etteivät voi mennä kaikille paikoille mihin joutsenkadon aikana saattoi mennä? Joutsenen metsästyksen vaatiminen tämän epäilyksen perusteella on aika riskialtista, ensinnäkään ei ole varmuutta siitä että joutsenen merkitys on suuri. Toisekseen metsähanhen auttaminen vaatisi tämän tiedon mukaan laulujoutsenen hävittämistä monilta nykyisiltä pesäpaikoiltaan, ei vain pesimättömän kannan tai nuorten lintujen metsästystä kestävän metsästyksen periaatteella. Epäilemättä moni metsästäjä ampuisi mieluummin enemmän (vaikka joutsenia), kuin lopettaisi hanhien ampumisen. Eikä metsähanhen pitkä rauhoitus välttämättä metsästäjien kannalta kovin mukava olisikaan, vaikka toimisikin. Parempi olisi rajoittaa saalismääriä niin että rajoituksia myös noudatetaan. Laulujoutsenhan ei käytännössä häiritse sorsia, eikä hanhiakaan muualla kuin pesäreviirillään ja poikueidensa läheisyydessä. Pohjoisessa joutsenkanta ei myöskään enää voi kasvaa kovin paljon, joten hanhille kyllä jää tilaa pesimiseen. Tietysti jos joutsenen vaikutus on iso, niin hanhisaaliin määrää täytyy vähentää koska tuottokin vähenee. Metsästyksen ekologisuus on tapauskohtaista. Kuinka paljon lihaa metsästäjä saa käytettyjä luonnonvaroja vastaan (polttoaineet, patruunat, muut tarvikkeet). Hirvieläinten metsästyksessä lihaa tuleekin usein kohtuullisesti, mutta monessa muussa tapauksessa kyse on enemmän virkistystoiminnasta. Toki jos harrastuksena asiaa ajattelee niin onhan se hyvä lisä että saa luonnosta ruokaa kaupan päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On ekologista joo, aina kun yksi laji saadaan lahdattua katoamisen partaalle niin heti pitää saada uutta ammuttavaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja onhan täällä taas näitä metsästyksen vastustajiakin kommentoimassa. Oletteko te koskaan miett5ieet miten eettisesti ja ekologisesti kestävä ruuon hankintamuoto metsästys on? Mikään muu ei kestä samaa tarkastelua liharuuan osalta kuin metsästys. Todellista luomuruokaa. Kaikki karjanlasvatus ja kaupasta ostettu liha tarkoitta* todellisuudessa suurta ekokatastrofia. Lihan takia tuhotaan metsiä peltojen tieltä, pellot rehevöittää ja saastuttaa vesistöt ja maaperän. Kasvimyrkkyjen takia aiheutetaan perruttamatonta luonnon tuhoamista. Navetoissa eläimet tungetaan ahtaisiin tiloihin tehotuotannon nimissä. Eläimet ovat tuotantohyödykkeitä, joiden kasvatus, kuljetus j)ateurastus perustuu tehoteollisuuteen, jossa kulutetaan suunnattomia määriä luonnonvaroja ja enrgiaa. Koko tuotantoketju tiloilta kauppaan ja kotiin vaatii sunnattomasti energiaa. Oliko tämä eettisesti ja ekologisesti kestävää? Vai oliko se karu todellisuus vain kaupunkiviherpiipertäjän silmien ulottumattomissa ja se tämän todellisuuden ymmärtämättömyyden takia syyttää metsästystä. Metsäss "karja" elää villinä ja vapaana luomuruuan varassa koko elämänsä kunnes joko petoeläin tai ihminen korjaa sen saaliikseen ruoaksi. Kaikki eläinten tuottamat jätteet menevät uuden elämän kasvattamiseen ja kaikki vooivat hyvin. Mikä muu liharuoka kestää todellisen eettisen ja ekologisen tarkastelun kuin kestävältä pohjalta harrastettu metsästys?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdotus metsähanhen rauhoitukselle on täysin peräpäästä. Vastaavaan tulokseen päästään kun otetaan joutsenet pois rauhoitettujen listalta. Ihminen on aina ja tulee myös tulevaisuudessa määrittelemään minkä määrän siedämme mitäkin oliota. Mutta kun se joutsen on niin kaunis plaa plaa plaa huoh

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pienimuotoinen kiintiöity joutsenen metsästys ei ratkaise mitään, päinvastoin se ajaa joutsenet erämaihin häiritsemään hanhien pesintää. Ainoa toimiva ratkaisu on systemaattinen joutsenkannan täydellinen hävittäminen. Tai sitten annetaan joutsenten lisääntyä ja hävittää sorsalinnut ja hanhet...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä kohtaa artikkelia oli vaadittu joutsenen metsästyksen aloittamista?Minun nettipäätteellä ainakin näkyy olevan hanhen rauhoitukseen paineita.Taas on sokka irti...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhden joutsenen ampumislupa per metsästäjä vuodeksi, nii alkaa taas hanhia näkyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, useat metsästäjäthän eivät silti halua luopua saaliistaan. Siitä seuraa taas nokkela idea, että joutsenkantaahan pitää vähentää! Ammutaan enemmän, että saadaan ampua enemmän. Oikeastihan se on vain luonnossa liikkumista ja saaliilla ei ole niin merkitystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei koske pelkästään hanhia joutsenten ahdistelu metsälammilla ja pienillä järvillä. Joutsen ei siedä edes sorsan pesivän samalla lammella. Rajoitettu kiintiöity joutsenenmetsästys tulisi sallia. Ennen kun hanhia ja piemenpiä sorsalintuja oli metsälammilla runsaasti, näkyi joutsenia vähän. Nyt noilla samaisila lamilla asustelee joutsenet. Parempi hallittu joutsenen metsstys kun hallitsematon salametsästys. Joutsenelle käy muutoin samoin kun sudelle on käynyt. Ymmärrän cityihmisiä joista on kiva katsella joutsenia, mutta eivät tiedämitä matsälammilla todella tapahtuu. KAikki sinne ei sovi. Joutsen sopii kun sille ei voi kotkakaan mitään. KAnta jatkaa kasavuaan ja muut lajit taantuu. Ei taida olla viherpiipertäjienkään etu että lajisto yksipuolistuu

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

onhan tämä ollut jo pitempään tiedossa/aavistuksisa,että joutsenilla on hanhikantojen vähenemiseen joku syyhteys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän se on!! Hanhet on metsästetty melkein sukupuuttoon suomessa ja ulkomailla. Ne harvat joita on jäljellä, yrittävät vielä rypistellä suojellun joutsenien seassa. Mitä pitää tehdä: saada hanhet täys metsästyskieltoon suomessa ja ulkomailla, huolehtia että pesintä alueita riittää sekä joutsenelle että hanhille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joutsen lisääntyy, kun ihminen on hävittänyt petokannat. Kyllä luonto tasapainon löytää lajien kesken jos aikaa annetaan, mutta se tarkoittaa kettua isompien maapetojen ja kotkien lisääntymistä. Em. ei vaan taida sopia cityvihreiden maailmankuvaan, kun petoja ei saisi tulla taajamiin, joten joutsenkantoja pitänee rajoittaa muilla keinoin. Ainoat jotka voisivat kantoja rajoittaa lienevät metsästäjät, vaikka tuskin hinkua joutsenmetsälle on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyisin jokaisessa pikkulampareessa pesii joutsen pari. Hanhet on kaikonneet lähes täysin. Monesti nähnyt kun joutsenet ajavat hanhet evakkoon. Joutsenia liikaa=> joutsenten metsästys aloitettava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän se on... ollut jo metsästäjien tiedossa pidemmän aikaa, että joutsenet ajavat metsähanhet tiehensä. Joutsenella Suomessa vain on sellainen status, ettei sen metsästämistä ihan heti sallita. Tämän takia tuota ongelmaa ei tunnusteta, vaikka se ilmeinen onkin. Hanhikannan pinenemisestä syytetään vain ja ainoastaa raakaa metsästystä, mutta joutsen aivan yhtä lailla syyllinen hanhien vähenemiseen. Joutsenien metsästäminen pitäisi ehdottomasti sallia... tietenkin jollain tapaa rajoitetusti(ei kertoman mukaan ole mikään kovinkaan maukas lintu... tiedä sitten pitääkö tuo paikkaansa) ja samalla pitäisi hanhien muutonaikaista metsästystä rajoittaa(esimerkiksi levähdyspelloille pitäisi laittaa kokonaan kielto täällä meren rannalla... tai ainakin tiukat kiintiöt). Ja tuota rajoittamista sitten pitäisi jollain tapaa pystyä myös valvomaan ja sitä rikkoneille pitäisi langettaa tuntuvat rangaistukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Metsästäjien kannaattaa olla varovaisia joutsenten metsästämis innostaan. Vuokra sopimukset laitetaan suurennuslasin alle. Ettei kävisi niin , että joudutte metsästämään muutkin riistaeläimet portailtanne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä ihmeen pyhä lintu se joutsen on, ettei sitä voisi metsästää? Jos kanta on kasvanut niin suureksi, että kestää metsästyksen, ei ole mitään järjellä selitettävissä olevaa syytä olla niitä pyytämättä. Samanlainen paisti se on kuin muutkin linnut, paitsi vähän isompi. Itse en ole ikinä mitään saalistanut, joten en ainakaan oman pelkän ampumisinnon ajamana puhu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Vasta 2000-luvulla pääsimme näkemään näitä yhteenottoja" MInä oon seuraillu tätä jo 1980-luvulla. Hanhilla ei ole mitään asiaa niille lammille missä on joutsenia. Se on toiminut ja toimii näin aina!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image