Kotimaa

Lastentautien tut­ki­mus­sää­tiö myönsi kaksi 400 000 euron apurahaa, toinen Oulun yliopistoon

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan päärakennus. Arkistokuva KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 10.5.2019 10:39
Heidi Peltonen

Lastentautien tutkimussäätiö on myöntänyt kaksi kolmevuotista 400 000 euron senioritutkijan apurahaa ansioituneille lastentautien tutkijoille. Apurahat myönnettiin Oulun yliopistossa ja Turun yliopistossa toimiville tutkijoille. 

Oulun yliopistossa 400 000 euron apurahan sai 46-vuotias dosentti, lasten infektiolääkäri Terhi Tapiainen

Tapiaisen tutkimushankkeessa selvitetään, miten sikiöaikainen bakteerikanta vaikuttaa lapsen kehittyvään immuunijärjestelmään ja myöhempään terveyteen. Tutkimusta varten on kerättu aineistoa 500 vastasyntyneen lapsen lapsivedestä, istukkanäytteistä ja ensimmäisestä ulosteesta. 

– Tutkimme sitä, voiko elämän ensimmäisestä ulosteesta tai kohdun sisäisistä mikrobiominäytteistä ennustaa lasten myöhempää terveyttä, esimerkiksi koliikkia, allergisia sairauksia tai ylipainoa. Näin voisimme myöhemmin kehittää sellaisia hoitoja ja ennaltaehkäiseviä menetelmiä, joilla olisi vaikutus lasten elinikäiseen terveyteen, Tapiainen kertoo. 

Toinen apuraha myönnettiin 44-vuotiaalle Turun yliopiston dosentti, lastenlääkäri Jukka Kerolle. Kero selvittää tutkimuksessaan yhdessä Lastenklinikan sekä Turun yliopiston biolääketieteen laitoksessa sijaitsevan tutkimusryhmänsä kanssa kilpirauhassairauksien syitä ja etsii uusia kilpirauhasta sääteleviä geenejä ja geenimuutoksia.

Kero on kehittänyt tutkimusryhmänsä kanssa uusia kilpirauhassairauksien tutkimiseen tarvittavia tautimalleja sekä löytänyt uusia geenimuunnoksia, jotka aiheuttavat synnynnäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa. Lisäksi Kero on löytänyt uuden sairautta aiheuttavan geenin useilta suomalaisperheiltä.

– Pystymme apurahan avulla rekrytoimaan tutkijoita ja kartoittamaan uusia tutkimusalueita. Raha mahdollistaa kilpirauhassairauksien perusteellisempaa selvittämistä ja tuo työhömme jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä, Kero kuvailee. 

Senioritutkijan apurahat myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Ne on tarkoitettu tutkijoille, jotka selvittävät lasten terveyden tai sairauksien keskeisiä kysymyksiä kansainvälisesti merkittävän projektin puitteissa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

11:47
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden kolarissa loukkaantuneilla ei hengenvaaraa – poimijat työskentelevät lappilaisen yhtiön palveluksessa
10:45
Maajoukkuehiihtäjä Susanna Saapunki kilpailee kesäisin rankoissa skyrunning-kilpailuissa – "Kisa tuntuu alusta asti pahalta" Tilaajille
10:27
Kolea alkukesä väistyi ja lämmintä ilmaa on luvassa koko maahan – katso tästä vinkit puutarhaan hoitoon helteellä
10:24
Taivalkoskelta Posiolle johtava tie suljettiin pudonneen sähköjohdon vuoksi – liikenne kulkee normaalisti
10:21
Koirien päiväkoti aloittaa Oulun Talvikankaalla – uusi eläinlääkäriasema tulee naapuriin
9:28
Tulivatko helteet jäädäkseen? Pekka Pouta vastaa
9:23
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
100
Uimarantojen vähäiset parkkipaikat jokakesäinen ongelma Oulussa – "Aika hurjan näköistä, kun nurmikoilla on autoja miten sattuu"
68
Asuntosijoittaminen on vilkasta Oulun alueella – "Se on ihan hyvä tapa säästää, että nuorena ostaa yhden tai kaksi sijoitusasuntoa"
28
Asunnon liian korkea lämpötila helteellä voi oikeuttaa vuokranalennukseen – "10–20 prosenttia siltä ajalta, kun huoneiston lämpötila ylittää 32 astetta"
19
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
16
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu
16
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"
11
Pakollisella ruotsilla on pitkä historia ylioppilaskokeissa – Henriksson: "Kouluja käydään, että opitaan jotain. Silloin kaikki ei voi olla vapaaehtoista"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraaviin Lapin kuntiin: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image