Kotimaa

Lasten kal­toin­koh­te­lu halutaan kuriin

Kotimaa 25.9.2016 4:53 | Päivitetty 25.9.2016 8:44
STT

Lasten kaltoinkohtelua halutaan ehkäistä uudella arviointityökalulla, jonka avulla neuvolat voivat tehokkaasti löytää riskiperheitä. Lomakkeessa on 25 kysymystä, joihin kaikki lasta odottavat perheet vastaisivat. Tavoitteena on saada mittari lähivuosina käyttöön koko maassa. Tampereen yliopisto alkaa testata lomaketta alkuvuodesta Seinäjoella.

Perheissä lievä väkivalta lapsia kohtaan on vähentynyt kahdenkymmenen viime vuoden aikana, mutta vakava väkivalta on pysynyt ennallaan.

Lievää kaltoinkohtelua ovat vähentäneet kuritusväkivallan kieltävä laki ja asenteiden muuttuminen, analysoi hoitotieteen professori Eija Paavilainen Tampereen yliopistosta. Sen sijaan vakavampaa väkivaltaa tapahtuu yhä noin 2-4 prosentissa perheistä.

- Puhumme silloin esimerkiksi selkäsaunasta tai kovasta lyömisestä jollain esineellä.

Paavilaisen mukaan riskiperheet pitäisi löytää nykyistä aiemmin, jotta niihin ei ehtisi muodostua väkivallan kulttuuria.

Odottavien äitien masennus yllätti

Aiempi tutkimus CAP-arviointityökalun tehokkuudesta osoitti, että sen avulla pystytään hyvin tunnistamaan riskejä. Mukana tutkimuksessa oli 380 perhettä, joista 78 perheessä oli kohonnut lasten kaltoinkohtelun vaara.

Riskiä lisäävät muun muassa vanhempien alkoholinkäyttö, lapsuuden väkivaltakokemukset, kypsymättömyys ja turvaverkon puute.

- Jonkinasteinen yllätys oli se, miten yleisiä odottavien äitien masennus ja yksinäisyyden kokemukset ovat. Äidit tarvitsevat enemmän tukea läheisiltään ja neuvoloissa.

Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että isä ja äiti voivat kokea perheen tilanteen hyvin eri tavalla.

- He eivät ole aina yhtä tyytyväisiä esimerkiksi parisuhteeseen ja arkielämään.

CAP-mittari on lähtöisin Yhdysvalloista. Suomessa testataan työkalun lyhyttä versiota, jonka on todettu löytävän riskiperheitä yhtä tehokkaasti.

Ammattilaisten apuna lasten kaltoinkohtelun tunnistamisessa on myös viime vuonna päivitetty hoitosuositus.

MAINOS

Kommentoi

Vain Suomessa tutkitaan lastensuojelun hoitamista kaikille jaettavilla kyselylomakkeilla. Voiko sosionomit enää epäpätevämmiksi muuttua? Ehkä kaavakkeita olisi kiva lueskella ja analysoida päivät pitkät ja olla tekevinään 'tärkeää työtä'.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21.11.
Henkilöauto suistui tieltä Siikalatvalla, kuljettaja vietiin tarkastukseen
21.11.
Fluorivoiteet kielletään maastohiihdossa ja Suomessa kehitetään korvaavia tuotteita
21.11.
Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti Kajaanissa, pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta ja törmäsi lopulta autoon
21.11.
Oululainen Veronica Helanen taisteli tiensä ylioppilaaksi – maksansiirrot pakottivat nuoren lukiolaisen lopettamaan koulun hetkeksi kokonaan
21.11.
Vanhan kou­lu­ra­ken­nuk­sen asunnossa syttyi tulipalo Tervolassa, viisi henkilöä vietiin tarkastukseen
21.11.
Laservalojen ja höyrykoneiden Slushissa värikyltit vievät yrittäjät ja sijoittajat yhteen – Huippukalliista lipuista huolimatta tapahtuma tekee kävijäennätyksen
21.11.
Oulun amatöörinyrkkeilyn ykkösiskijä Aydin Behruz loukkasi kätensä työtapaturmassa, Tammer-turnaus jää väliin: "Henkisesti tämä on kovempi pala kuin itse vamma"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Ay-liitot paras työntekijän turva,ajaa varmasti Posti kiistan niin,että ei tule työntekijöiden palkkoihin leikkauksia.AY... Lue lisää...
Tämä aloitus roskako...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image