Kotimaa

Kysyimme: Onko tu­ho­hyön­tei­siin nyt varauduttu? Vuosi sitten hellekesän tuomat kirvat tuhosivat satojen tuhansien edestä satoa

Kirvat aiheuttivat mittavat tulot viljapelloilla viime kesänä. KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 12.6.2019 6:30
Anssi Väisänen

Viimevuotinen yllättävän kova hellekesä aiheutti merkittäviä tuhoja viljelijöille. Räjähdysmäisesti lisääntynyt gammayökkösen toukka verotti lähes kaikkien viljelykasvien satoa lähinnä eteläisessä Suomessa.

Moniruokaiselle toukalle maistuvat härkäpapu, kumina, öljykasvit, herneet, peruna ja sokerijuurikas.

Pohjois-Pohjanmaalla kirvat aiheuttivat suurimmat tuhot. Ongelma yllätti, ja torjunta-aineista tuli pula: tuloksena jopa satojen tuhansien eurojen satomenetykset.

Onko hellekesän tuhoista opittu mitään, ProAgria Oulun palvelupäällikkö Juha Sohlo?

– Kasvinsuojeluaineita on kaupoissa. Moni viljelijä on ostanut aineita varastoon, jos tuhohyönteisiä alkaa ilmestyä viime kesän hellekauden lailla.

Mikä on sadon kannalta pahin aika, johon hellejakso voi osua?

– Pahin aika on alkukesä, kun kasvi on kovimmassa kasvuvaiheessa. Kolmen viikon helle alkaisi aiheuttaa jo vaikeuksia. Viime vuonnahan hellettä oli melkein kolme kuukautta.

Mitkä ovat pahiten helteen tuomista tuholaisista kärsivät viljelykasvit?

– Tällä korkeudella kirva, joka tekee kaurapellolle suurimmat tuhot. Perunaan kirva levittää viruksia, joten satotappiot tulevat sitä kautta. Muutkin viljakasvit toki kärsivät.

Missä Pohjois-Pohjanmaalla tulivat pahimmat tuhot viime vuonna?

– Kauttaaltaan, missä viljaa viljeltiin, oli paljon kirvoja. Joka kunnassa on jokia ja niiden rannoilla viljellään paljon, joten ongelma oli yleinen. Kirvatuhot nousivat satoja tuhansiin euroihin: satoa kyllä tuli jonkun verran, mutta viljan laatu ei useinkaan ollut kauppakelpoista. Tarkkoja lukuja on vaikea arvioida.

Riittävätkö torjunta-aineet tänä vuonna, jos helle iskee?

– Uskon, että riittävät. Sanotaan, että kahta kirvavuotta ei ole peräkkäin. Johtuneeko se siitä, että kahta lämmintä vuotta ei yleensä ole peräkkäin. Kirvaennuste näyttää normaalilta eli niitä ei pitäisi olla haitaksi asti. Toisaalta tuulten mukana voi tulla hyönteisiä, joita meillä ei ole vielä tavattukaan.

Mitkä ovat pahimmat viljelykasvien tuhohyönteiset?

– Kirva oli meidän alueella pahin tuholainen: niitä oli niin mittava määrä, etten muista vastaavaa nähneeni. Kasvustot olivat kuivia valmiiksi, ja kirvat kuivattivat niitä yhä enemmän. Gammayökkönen ei vielä viime vuonna ehtinyt tänne ennen loppukesää, vaan haitat jäivät etelämmäksi ja Itä-Suomeen. Nyt herää kysymys, onko gammayökkönen talvehtinut, vaikka se teoreettisesti onkin aika mahdotonta.

– Öljykasvien haittana ovat kirpat ja kuoriaiset lämpimänä kasvukautena. Tuulten mukana tulee myös rapsikuoriaisia, jotka ovat pahoja kuminalle ja öljykasveille, kuten rypsille ja rapsille. Merkittävää tuhoa tekee myös kaalikoi, joita on nähty tänä vuonna jo normaalia enemmän.

Onko tänä vuonna tullut uusia torjunta-aineita?

– Uusia aineita ei ole. Kirpoille ja rapsikuoriaisille tehoavat tutut torjunta-aineet.

Miten hyvin viljelijät ovat hereillä?

– Perunan, öljykasvien ja kuminan viljelijät osaavat olla varuillaan. Viljakasvien viljelijät eivät ole tällä leveysasteella tottuneet runsaisiin tuholaismääriin, se nähtiin viime vuonna.

Tuholaisiaon paljon

Kirvat tuhoavat viljakasveja ja perunaa.

Kirpat ja rapsikuoriaiset nakertavat öljykasveja taimivaiheessa.

Kaalikoi syö öljykasveja ja kuminaa.

Luteet ovat haitallisia perunoille.

Gammayökköselle kelpaa kaikki vihreä, erityisesti härkäpapu ja herneet.

Torjunta-aineet hyväksyy Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

MAINOS

Kommentoi

Kumppanuuskasvien viljely tekee kemiallisesta torjunnasta tarpeettoman.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän ne nämä tukiviljelijät voittoa tekevät kävi niin tai näin. Ei muuta kun eduskunnan eteen märisemääm.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muista sinäkin, kun puraiset leivästäsi, niin se ei ole ilman rankkaa työtä pöydällesi tullut.
Se ei ole kasvanut kaupan hyllyllä eikä leipurin uunissa.
Suomalainen maanviljelijä on sen leipäsi raaka-aineen kylvänyt ja viljellyt sekä leipomoon toimittanut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä rankkaa siinä on, kun koneet kylvää itse vain ohjaa koneita. Kesän katselee kun vilja kasvaa. Syksyllä taas istuu koneessa ja korjaa sadon. Kuivuri kuivattaa viljan ja liikennöitsijä kujettaa viljan myllyyn.
Suurin osa Suomessa syödystä leivästä leivotaan ulkolaisesta viljasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

niin menee koko mailman vilja sadosta mansikeitten turvasta alas jotta saadaan sitä lihaa mailman markkinoille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäähän hyönteistenkin syödä ja tässä se nähdään kun kaikkia kirvoja pitää suojella aktiivisesti.
Maanviljelijää tuo tuskin kovin koskee, sillä saahan noista korvaukset kun sato on syöty ennen sadonkorjuuta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaverintoi vuosinsitten ulkomailta semmoiset myrkyt että pöpöt lähtee. Eikä paljoo maussa huomaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:25
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
20:51
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
20:31
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
20:19
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
19:58
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
19:40
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
19:00
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille
26
OAJ huolissaan: Lisääntyneet yo-uusinnat lisäävät opettajien töitä, vaikka rahoitusta on vähennetty
26
Maailmalla yritetään horjuttaa oikeusvaltiota – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät
25
Nelostien onnettomuus Oulun Haarakankaan kohdalla oli nokkakolari – pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle
24
Oulun Radisson-hotellin työmaalta tehtiin mahdollisesti Pohjois-Suomen vanhimpiin kuuluva laivalöytö – Hahtiperän hylyksi nimetty laiva voi olla jopa 1600-luvulta
23
Yli neljä miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta – Suomeen on tullut tänä vuonna vasta yhdeksän turvapaikkahakemusta
23
Yhdysvallat antoi takavarikkomääräyksen iranilaistankkerista – Gibraltarin kanta asiaan yhä epäselvä
20
Alaikäisten seksikaupasta syytetyn Jeffrey Epsteinin kuolinsyy selvisi – Lakimiehet haluavat tutkia asiaa edelleen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image