Kotimaa

Kunnilla on suuret toi­min­ta­val­tuu­det mahdollisessa ko­ro­na­vi­ruse­pi­de­mias­sa –"Voidaan päättää esimerkiksi oppilaitosten ja päiväkotien sulkemisesta tai ylei­sö­ti­lai­suuk­sien kiel­tä­mi­ses­tä"

Hengitysmaskien käyttö on yleistynyt uuden tyyppisen koronaviruksen leviämisen myötä. Arkistokuva. KUVA: PHIL NIJHUIS / EPA
Kotimaa 24.2.2020 17:19 | Päivitetty 24.2.2020 17:23
STT

Uudentyyppinen koronavirus on viime päivinä levinnyt nopeasti myös Kiinan ulkopuolella. Esimerkiksi Italiassa on eristetty jo lukuisia paikkakuntia viruksen leviämisen estämiseksi. Kysyimme viranomaisilta, millaisia suunnitelmia Suomessa on tehty taudin leviämisen varalta. Vastaajina ovat valmiusjohtaja Pekka Tulokas ja ylilääkäri Sari Ekholm sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Mitä Suomessa pystytään tekemään, jos koronavirus alkaa levitä täällä?

Tulokas: "Meillä on tartuntatautilainsäädäntö, jonka mukaan toimitaan ja jonka mukaan suunnitelmat on tehty. Materiaalista valmiutta on jo tarkasteltu, ja myös lisähankintoja on tehty. Määriä ei voi avata. Verrattuna moneen muuhun maahan Suomen varautumistaso on hyvä."

Mitä tarvikkeita on hankittu tai varastossa?

Tulokas: "Hoitohenkilöstön tarvitsemia varusteita. Painopiste on siinä, että hoitohenkilöstö pystyy toimimaan tehokkaasti. Myös tämän vuoden puolella on tehty hankintoja."

Ekholm: "Henkilöstön tarvitsemia suojavarusteita kuten hengityssuojaimia, visiirejä, suojavaatteita. Tätä virusta vastaan ei toistaiseksi ole olemassa spesifisiä lääkkeitä tai rokotteita, mutta sairauden oireita ja jälkitauteja voidaan hoitaa. Koronavirukseen vakavammin sairastuvat ovat saaneet keuhkokuumeen. Jos viruskeuhkokuumeen lisäksi potilaalle tulee bakteeri-infektio, tähän on olemassa antibiootteja. Meillä on lääkkeiden velvoitevarastointijärjestelmä, ja terveydenhuollon toimintayksiköillä, sairaanhoitopiireillä sekä huoltovarmuuskeskuksella on myös varastoja."

Paljonko mahdollisille koronapotilaille on hoitopaikkoja ja eristyspaikkoja?

Tulokas: "Tarkoista määristä en voi puhua. Meillä on eritasoisia eristystiloja. Niitä pystytään perustamaan tarvittaessa lisää."

Missä tilanteessa alettaisiin rajoittaa ihmisten liikkumista? Kuka tekee päätöksen?

Ekholm: "Tartuntatautilain mukaan varautuminen on ensi sijassa kunnan asia. Jos toimenpide koskee yksittäisiä ihmisiä, kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri määrää henkilön eristyksiin tai karanteeniin. Tartuntatautilaki mahdollistaa rajoituksia yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi, eli voidaan päättää esimerkiksi oppilaitosten ja päiväkotien sulkemisesta tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. Jos kyseessä on laajempi tapaus, päätöksen tekee kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin, joka on sitten jokin lautakunta vähän kunnasta riippuen. Jos rajoituksia tarvitaan useamman kunnan alueella, aluehallintovirasto tekee päätökset."

Entä missä tilanteessa voitaisiin rajoittaa matkustamista Suomesta ulkomaille tai päinvastoin?

Ekholm: "Tähän saakka Suomi on noudattanut WHO:n ohjeita. Matkustusrajoitukset, varsinkin maahantulotarkastukset, ovat Euroopan tautiviraston arvion mukaan aika tehottomia. Tehokkaampaa on seuloa epidemia-alueilta lähteviä ihmisiä."

Saavatko viranomaiset lisää toimivaltuuksia, jos epidemia alkaa levitä?

Ekholm: "Viranomaiset toimivat hyvin pitkälle normaalin lainsäädännön ja normaalien toimivaltuuksien pohjalta. Meidän yhteiskuntamme lähtee liikkeelle siitä. Epidemian aikana tehostetaan normaalia toimintaa. Se olisi jo hyvin poikkeuksellinen tilanne, että valmiuslaki tulisi voimaan."

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Voi hyvä tavaton. Ei se nyt mikään hyppykuppa sentään ole.

Suomalaiset on perinteisesti osannut pestä kätensä ennen ruokailua, eivät imeskele sormiaan eivätkä pussaile vieraita poskelle. Sillä pysyy leviäminen aika hyvin kurissa luonnostaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todellisuudessa tilanne menee näin:

Virkamiehet lamaantuvat, eikä kukaan uskalla tehdä päätöstä ennen kuin täysi kaaos on päällä. Tämän taudin erityispiirre on ällistyttävän nopea leviäminen, mikä tarkoittaa että tilanne kriisiytyy todella nopeasti. Kun ihmisiä alkaa hakeutumaan sairaalahoitoon, tulijoita on kerralla todella paljon ja sairaalakapasiteetti täyttyy hyvin nopeasti. Ihmisiä kuolee odottaessaan hoitoa ja sairaalat myyvät ei-oota.

Lopulta todetaan että meillä oli konsensus, eikä kukaan tehnyt mitään väärää. Kukaan ei joudu edes eroamaan, saati joudu virkavelvollisuuden rikkomisesta vastuuseen.

Suomalaisten virkamiesten kyky reagoida normaalista poikkeaviin tilanteisiin kyllä tiedetään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole tapana ollut mennä sairaalaan perusflunssassa. Työterveyteenkään ei tarvitse lyhyttä sairauslomaa varten. Kuume ja yskä hoituu kotilevossa ellei ole niitä pahoja kroonisia taustasairauksia pohjalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nyt kun tiedetään että virus tulee matakailijan mukana niin eikö näytteiden ottoa kannataisi ottaa kaikilta jotka sairastuu ulkomaanmatkan jälkeen..ettei käy niinkuin italiassa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tule matkailijoiden mukana vaan leviää pisarakontaktissa.

Pese kädet. Älä ime sormia. Elä pussaa vieraita poskelle tai suulle.

Onnistuu suomalaisilta ihan luonnostaan näiden noudattaminen. Ei tarvitse toimia edes oman luonteen vastaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö ne koulut ja muut vastaavat olisi syytä sulkea jo nyt kuukaudeksi? Ehtisi oikeasti välttää vahinkoa. Jokainen käy koulua kotona nettiyhteydellä ja myös taukojumpat ohjeen mukaan. Tulisi moni keuhkokin terveemmäksi, kun ei oleskella homekouluissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei olisi syytä. Ei ole syytä vallankumoukseenkaan. Tai yya-sopimuksen mukaisiin konsultaatioihin. Nyt ei ollut vielä se hetki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kirjan tekstissä olevan pisteen kokoiselle alueelle mahtuu 100 miljoonaa virusta niin hengityssuojaimista ei ole mitään hyötyä virusten torjumisessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin se on. Virukset ovat todellakin niin pieniä että seilaavat ilman mitään ongelmia suojamaskien läpi. Maskeilla on vain perusteeton psykologinen vaikutus kantajilleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikutus on pääasiassa toiseen suuntaan: maski estää sairasta tartuttamasta muita, koska se pysäyttää pisarat naamariin.

Nykytietämyksen mukaan coronavirus ei leviä ilman välityksellä itsekseen, vaan aivastellessa tai yskiessä lentävien pisaroiden välityksellä. Sen epäillään kuitenkin kykenevän saastuttamaan pölyhiukkasia, jotka puolestaan voivat lentää ilmassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Se olisi jo hyvin poikkeuksellinen tilanne, että valmiuslaki tulisi voimaan." Valmiuslaki ON tullut voimaan 1.3.2012. Uutisessa tarkoitettaneen, että valmiuslain säännöksiä alettaisiin soveltaa käytännössä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

THL:n "asiantuntemuksella" jos aletaan Suomessa coronaa torjua niin olemme tuhon omia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Torjutaan sitten omalla asiantuntemuksella. Me osataan kyllä jos halutaan.

Vältetään limakalvokontaktia ja toisten pärskeitä. Pestään kädet.

Ei siihen todellakaan thl:ää tarvita kun jokainen pystyy tekemään ihan itte omin pikku kätösin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa, eikö se olekkaan enää turhaa pelottelua. Ensin kiistetään, sitten vähätellään ja sitten hyväksytään tosiasiana...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehohoitopaikkoja ei riitä kaikille sairastuneille kun epidemia iskee. Ihan turha viranomaisten väittää muuta. Työnnetäänkö sairastuneet kuntien väestönsuojiin sairastuttamasta muita?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sairastuneet voi olla kotona. Influenssakin kun iskee ei mennä töihin vaan maataan sängyssä. Ei siihen sairaalaa tarvita. Tämä tauti iskee toki pahemmin niihin joilla on vakava sairaus pohjalla joten on ihan hyvä ettei mennä me muut sairaaloihin tartuttamaan niitä heikompia. Jooko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7.4.
Britannian koronavauhti kiihtyy, lähes 800 kuoli vuorokaudessa – tuoreen tutkimuksen maassa voi kuolla jopa 66 000 ihmistä pandemian ensimmäisessä aallossa
7.4.
Muuttolinnut saapuivat Rommakonselälle Lukijalta
7.4.
Suomalaiset luottavat televisioon ja sanomalehtiin koronauutisissa – sanomalehtien suosio vahvaa etenkin nuorten aikuisten keskuudessa
7.4.
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
7.4.
Päivän kotoiluvinkki: Pienet asiat pitävät yllä kodin siisteyttä – hommia kannattaa jakaa eri päiville
7.4.
Eurooppaa kiertävä kilpaesteratsastaja Mirella Lesonen-Hakola on kaaoksen hallinnasta nauttiva ison perheen äiti – "Karanteeni ei meillä juuri vaikuttanut, koska normaalistikin ehditään hädin tuskin käydä kaupassa" Tilaajille
7.4.
Suomen hoivakodeissa tapahtunut jo ainakin 20 koronakuolemaa – yhdessä yksikössä kahdeksan virukseen menehtynyttä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

168 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Siitä vain lisää veroja. Loppuu sitten maksajat, sillä köyhemmätkin kuin Wahlroos muuttavat pois Suomesta. 43% nollasta ... Lue lisää...
pääomatulojakin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image