Kotimaa

Kuivia leipiä, nahistuneita kasviksia tai liian suuri omenasato? Älä heitä roskiin, vaan katso Marttojen ruokavinkit

Hedelmiä jää helposti syömättä. Niistä voi tehdä nopeasti esimerkiksi smoothieita. KUVA: Neena Kuukasjärvi
Kotimaa 12.9.2017 12:55
Anna Leinonen

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota ruokahävikin määrään. Suomessa roskiin menee vuosittain noin 450 miljoonaa kiloa ruokaa.

Marttojen kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen antaa vinkkejä siihen, millä tavalla kotitaloudet voisivat hyödyntää kaiken ostamansa ruuan mahdollisimman hyvin. Vinkit liittyvät niihin ruokiin, joita suomalaiset heittävät eniten roskiin.

1. Leipä

– Leipää ostetaan usein enemmän kuin sitä ehditään syödä, sillä tuoreen leivät tuoksu on kaupassa niin houkutteleva. Jos ostat ison leivän, laita siitä heti osa pakastimeen. Syö se pakastimesta heti, kun ensimmäinen osa on syöty. Pakastimeen kertyy helposti turhan paljon leipää.

– Leipä on hyvä myös ruuan valmistuksessa. Lämpimät voileivät syntyvät hyvin vähän kuivasta leivästä. Lämpimiin voileipiin voi myös laittaa ripauksen sitä ja tätä. Sinne sopivat hyvin pehmenneet tomaatit, ja jääkaappiin jääneen juustopalan voi raastaa leipien päälle.

2. Kasvikset

– Kasviksista voi tehdä hyvin kasvissosekeittoa tai kasvispihvejä. Kasvispihveissä survottuihin kasviksiin kannattaa lisätä mausteiden lisäksi kananmunaa. Se sitoo hyvin massan.

– Kasviksista voi tehdä myös rieskaa. Taikinaan ei tarvitse paljon muuta kuin kasviksia, jauhoja ja suolaa. Rieskat voi paistaa joko uunissa tai paistinpannulla.

3. Hedelmät

– Hedelmiä tahtoo helposti jäädä syömättä. Smoothiet ovat erittäin hyvä tapa käyttää hedelmiä. Sinne voi pilkkoa monenlaista.

– Varsinkin kovemmista hedelmistä voi tehdä myös lämpimän hedelmäsalaatin. Hedelmät pilkotaan ja laitetaan uuniin. Päälle voi laittaa vähän siirappia tai hunajaa.

4. Runsas omenasato

– Tänä vuonna on tullut paikoitellen paljon omenia. Moni vie omenat tuoremehuasemalle mehustettavaksi. Omenat voi myös leikata ihan ohuiksi viipaleiksi, laittaa päälle vähän kanelia ja laittaa uuniin. Uunin luukku pitää jättää vähän auki. Kun viipaleet ovat kuivahtaneet, niitä on ihana napostella.

– Omenista on helppo tehdä sosetta joko sosemyllyn avulla tai kattilassa. Kattilaan voi laittaa tilkan vettä, ja omenoista kannattaa ottaa siemenet pois. Kotimaisia omenia ei tarvitse kuoria, mutta huonot kohdat pitää ottaa pois. Pehmenneet omena soseutetaan sauvasekottimella.

– Omenat voi myös keittää hillosokerin kanssa hilloksi. Omena on kuitenkin vaativa säilöttävä. Purkkien täytyy olla tosi puhtaita. Hillon joukkoon voi lisätä myös vähän pihlajanmarjoja, jolloin hillosta tulee kauniin väristä. Pihlajanmarja vaikuttaa hieman myös hillon makuun. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

nämähän ovat kaikkien mummojen tuttua asiaa mutta kaikillahan ei ole mummoa,jos ei niin sitä voisi katsella jostain naapurustosta....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä ei Marttojen neuvoja tarvita. Tuo meidän Martta kyllä osaa opastaa miten minun tulee ruoat hänelle laittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä ei mene hukkaan leivänkannikkaakaa ei mitään,en ymmärrä miten hävikkiruokia tulee perheissä lämmitämme edellisen päivien ruoat ja eiku napaa kohti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olisin myös kiinnostunut? En ole koskaan kuullut että täälläpäin olisi sellainen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

131
Kysyimme: Miksi dieselin hinta on jo sama kuin bensiinin?
73
Poliisi kirjoitti 45 rikesakkoa ilman valoa liikkuneille oululaispyöräilijöille, lisäksi polkupyöräilijöille jaettiin valoja
58
HS-gallup: SDP:n etumatka kasvaa, vihreiden kannatus jatkaa murenemistaan
41
Antti Rinne: "Surkuhupaisammin ei pääministeri Sipilä voi sanoa" – demarien puheenjohtaja vakuuttaa olevansa valmis pääministeriksi
41
Sipilä syytti ay-liikettä painostamisesta - poliitikoilta vaaditaan nyt rohkeutta ja päättäväisyyttä
34
IS: Iissä erikoinen kiista frisbeegolfradasta –"maanomistaja" kielsi alueen käytön ja vei korit pusikkoon, kunnanjohtaja aikoo tehdä rikosilmoituksen
31
Miksi nuoret miehet kaahaavat? Vuosittain liikenteessä kuolee noin 40 nuorta miestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millä keinoin Ay-liikkeen valtaa saadaan rajattua?

Juuri näin. Tässä ollaan niiden asialla jotka eivät pysty itse vaikuttamaan tilanteeseen. Työttömät, syrjäytyneet, vamm... Lue lisää...
Onnea, olet ymmärtän...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image