Kotimaa

Koronavirus siirtää rikollisjengi United Brotherhoodin lak­kaut­ta­mis­asian oi­keus­kä­sit­te­lyä

United Brotherhoodin lakkautusoikeudenkäynnin valmisteluistunto pidettiin tammikuussa. Siihen osallistui myös UB:n johtajana pidetty Tero "Kukkis" Holopainen (vas.) vierellään asianajaja. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 27.3.2020 12:31
Virpi Niemistö

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on päättänyt koronavirustilanteen johdosta siirtää 17. huhtikuuta pidettäväksi sovitun rikollisjärjestö United Brotherhoodin (UB) lakkauttamista koskevan jatketun valmisteluistunnon.

Käräjäoikeus kertoi asiasta perjantaina.

Käräjäoikeuden mukaan asianosaiset ovat olleet samaa mieltä siitä, että asian käsittelyä tulee siirtää.

Käräjäoikeus sopii yhteistyössä asianosaisten kanssa uuden valmisteluistunnon ajankohdan, josta tiedotetaan erikseen.

Tammikuussa annettu määräys Suomen vaarallisimpana pidetyn rikollisjärjestön UB:n väliaikaisesta toimintakiellosta on edelleen voimassa.

Toimintakiellon haussa perusteena olivat muun muassa rikollisryhmän sotilaallinen järjestäytyminen ja jykevä aseistautuminen.

Ainutlaatuinen tapaus

Syyttäjä ja Poliisihallitus kertoivat viime syyskuussa nostaneensa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa yhteisen kanteen UB:n lakkauttamiseksi. Vastaavanlaista kannetta ei ole aiemmin Suomessa nostettu.

UB on vastustanut lakkauttamista ja väliaikaista toimintakieltoa. UB:n puolustus vetoaa muun muassa siihen, että jengi on jo lopettanut itse toimintansa.

Poliisilla oli vuosina 2018–2019 laaja operaatio, joka kohdistui UB-jengiin. Esitutkinnoissa UB:n jäseniä epäillään törkeistä huumausainerikoksista, väkivaltarikoksista ja talousrikoksista.

United Brotherhood perustettiin vuonna 2010, kun järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi katsotut Rogues Gallery, Natural Born Killers ja M.O.R.E eli Me Olemme Rikollisten Eliittiä yhdistyivät.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

29.3.
Tuhdissa humalassa ollut kuljettaja pakeni poliisia Rovaniemellä – takaa-ajo päättyi tieltä suistumiseen ja ilmalentoon
29.3.
Lapissa pelätään koronan leviämistä työmatkaliikenteen mukaan – "Rajaamistoimilla voidaan selkeästi hidastaa koronaepidemian kulkua"
29.3.
Metsä Groupin Kemin kartonkitehtaalla syttyi pieni palo sunnuntaina
29.3.
Kaikkien aikojen pisin pre season ei RoPS:n Tauriaista naurata – "Onneksi keskuskenttä on auki, siellä pelaajat ovat käyneet omatoimisesti pallottelemassa" Tilaajille
29.3.
Koronakaranteenissa on aikaa harrastaa seksiä – sairaanhoitajan rooliasu kiinnostaa, verkkokauppa yrittää tyydyttää kysyntää
29.3.
Poliisi käännytti yli 300 autoa Uudenmaan rajoilla – Työmatkaliikenne ruuhkauttaa tarkastuspisteet maanantaina
29.3.
Elämme virusten maailmassa ja kuljetamme niitä itse – emeritusprofessori: "Vuosikymmeniä on puhuttu tauti X:stä, joka tulee joskus ja voi tehdä pahaa jälkeä, mutta tämä ei ole sitä luokkaa" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Nyt ei ole oikea aika revitellä pörssisijoituksilla?

Ylivoimaisesti vilkkaimman sijoituskeskustelun koronan aikana sai aikaan aloittaja, mielestä sairastuneiden ja heidän lä... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

30.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image