Kotimaa

Kokoomus syyttää hallitusta lupausten pettämisestä: "Lipposlaiset demarit ymmärsivät, että vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä"

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja eduskuntaryhmän johtaja Kai Mykkänen esittelivät välikysymystä perjantaina eduskunnassa tiedotusvälineille.
Kotimaa 20.9.2019 14:31
Aki Taponen

Orpo vastasi perussuomalaisille: "Me emme jätä välikysymyksestä pois työperäistä maahanmuuttoa jonkin yhden ryhmän takia".

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perusteli puolueensa perjantaina jättämää välikysymystä sillä, että hallitus ei noudata edes omaa ohjelmaansa ja on pettänyt lupauksiaan.

– Kaiken ytimenä olevaan työllisyystavoitteeseen hallituksella ei ole juurikaan uskottavia keinoja, Orpo sanoi esitellessään välikysymystä tiedotusvälineille.

Kokoomus puolusteli varhaista välikysymystä sillä, että koko Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelma perustuu 75 prosentin työllisyystavoitteeseen ja 60 000 uuteen työlliseen.

– Me emme ole vakuuttuneita, että hallituksen teot, joita sen ensimmäinen budjettiesitys ilmentää, johtaisivat kohti näitä tavoitteita, Orpo sanoi.

Hallituksen esittelemä 25 työllisyystoimen lista edustaa hänen mielestä perinteistä työvoimapolitiikkaa, joka pitkälti perustuu julkisiin toimiin kuten parempiin työvoimapalveluihin ja palkkatuen kehittämiseen.

– Ne saattavat auttaa pitkäaikaistyötöntä löytämään työpaikan tai vajaakykyistä työllistymään. Perusongelma on se, että nämä toimet eivät synnytä uusia työpaikkoja eivätkä lisää työn tarjontaa eivätkä kysyntää.

– Ne eivät paranna yritysten toimintaympäristöä eivätkä lisää luottamusta suomalaiseen talouteen, että täällä kannattaisi ja uskaltaisi työllistää enemmän, Orpo sanoi.

Hän varoitteli tilanteesta, jossa velkaantuminen lähtee voimakkaaseen nousuun ja työllisyyskehitys alaspäin samaan aikaan, kun verotusta kiristetään.

– Siksi haluamme välikysymyksellä saada selvyyden, mitä hallitus aikoo tehdä ensi elokuun riihessä.

Kaksi häviäjää

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoi, että hallituksen linjassa on kaksi häviäjää.

– Ensinnäkin kymmenet tuhannet työttömät, jotka eivät pääse työelämään, koska hallitus ei uskaltanut päättää työpaikkoja lisäävistä toimista. Toiseksi ne opettajat, poliisit ja sairaanhoitajat, joiden työpaikat ovat perumisuhan alla, koska hallitus ei pystynyt päättämään työpaikkoja lisäävistä toimista samalla, kun se päätti yli miljardin euron pysyvistä menolisäyksistä.

Mykkänen huomautti, että lipposlaiset demarit ymmärsivät sen, että vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä.

– Rinneläiset demarit eivät tämän budjettipäätöksen perusteella ole sitä sisäistäneet. Jokaisen suomalaisen etu on, että tässä salissa päätetään menolisäyksistä samaan aikaan, kun tehdään päätökset, miten ne rahat tienataan.

Kreikan tie voi olla totta

Mykkäsen mukaan ei ole kauhun lietsontaa, kun kokoomus varoittelee hallitusta tällaisen politiikan johtavan Kreikan tielle.

– Kreikka oli 80-luvulla hyvinkin velaton maa. Se lähti Rinteen hallituksen tyyppisele tielle, ja 2011 mennessä velan osuus bkt:stä oli 140 prosenttia.

– Jos katsomme valtiovarainministeriön Martti Hetemäen keväällä näyttämiä ennusteita, niin Suomen tie on vuoden 2050 tasossa sama velkasuhde kuin Kreikalla oli kymmenen vuotta sitten, ellei tehdä vakauttavia työllisyystoimia ja pidetä huolta yhteisestä taloudesta.

Mykkäsen mukaan luottamusta eivät ole lisänneet myöskään hallituksen tiedot muista sen lupauksista kuten hoitajamitoituksen toteutumisesta, ilmastolle haitallisten yritystukien reippaasta karsimisesta ja koulutuksen pysyvistä miljardilisäyksistä.

– Yksikään näistä lupauksista ei ole enää voimassa. Pääministeri on joutunut perumaan hoitajalupauksensa, siirtymään kertaluonteisten lisäysten petolliselle tielle koulutuksessa ja luomaan hyvin kummallisen yritystukipäätöksen, jossa tuen poisto kohdistuu pikemminkin ympäristöystävälliseen kuin haitalliseen polttoaineeseen.

Ei ole yhtä oppositiota

Kaksi muuta oppositiopuoluetta, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, eivät lähteneet kokoomuksen välikysymykseen mukaan. Ne aikovat esittää eduskunnan välikysymyskeskustelussa hallitukselle omat epäluottamusesitykset.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi, ettei kokoomus esittänyt minkäänlaista yhteistyöhalua välikysymyksen sisällön laatimisesta.

– Meillä on kokoomuksen kanssa työllisyydestä monia yhteisiä näkemyksiä, mutta myös suuria näkemyseroja, jotka liittyvät halpatyövoiman maahantuontiin ja työllisyysasteen kohottamiseen sen avulla, Halla-aho sanoi.

Petteri Orpo sanoi korostaneensa monta kertaa, ettei ole olemassa yhtä oppositiota, vaan erilaisia puolueita.

– Välikysymys on tehty kokoomuksen näkökulmasta. Tämä on vahva haaste hallitukselle siitä, mitä pitäisi tehdä.

Petteri Orpo lisäsi, että 12 vuoden hallitusvastuun aikana kokoomus teki kompromisseja milloin kenenkin takia.

– Nyt me teimme tämän välikysymyksen puhtaasti kokoomuksen lähtökohdista ja meidän tavoitteista. Työperäisen maahanmuuton lisääminen on Suomelle kohtalonkysymys. Me emme sitä jonkin yhden ryhmän takia jätä pois välikysymyksestä, Orpo napautti.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Suomi ei tarvitse ulkomaalaista halpatyövoimaa. Ensisijaisesti suomalaiset työnhakijat täytyy palkata kunnollisella työsopimuksella töihin. Orpo ja Mykkänen ovat petollisella tiellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olet täysin oikeassa. Suomalaiset töihin vakituisella ja kokoaikaisella työsopimuksella. Töissä olevia ei tarvitse verovaroin tukea yritystukien avulla, jotka menevät suoraan yrityksen voittoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, ja Lipponen ymmärsi, että Kremlin bisneikset on eliitidemarin paras ystävä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Orpo on takertunut työllisyysasteeseen ja aiheutaa tulonjaon uusimisen tai palauttamisen kestävälle tasolle.
Jokuhan siihen on syy että työllisyyasteen nosto ei tuota valtiolle ja työntekijälle hyvin vointia,tulot menee kaikki yritykselle ja saavat sitten vielä tukia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Orpo on totuuden puhuja. Sosialisteilla ottaa pattiin kun eivät hallitse valtion taloutta . Velkaa kyllä on otsaa ottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lipposlaiset demarit säästivät valtion menoja siirtämällä niitä kunnille. Tämä on pääsyy tämän hetkiseen räikeään alueelliseen epätasa-arvoon ja Suomen heikkoon taloudelliseen tilanteeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistaakseni Sipilän hallitus leikasi kuntien/kaupungien valtionosuuksia rankalla kädellä ja siitä johtuen osa kunnista todella heikossa hapessa eli pata kattila soimaa, musta kylki kummallakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomuslaisten valtiontaloudenhoito on yhtä kuin rahan kuppaaminen heidän kavereilleen.Tietenkin heitä potuttaa kun nykyinen hallitus pitää huolta koko kansasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työllisyysaste palvelee vain eliittiä muut on sen maksumiehiä,veroittaja ja työvoima,vääristynyt tulonjako ,ja vielä se ettö yritykset haluaa ulkoistaa palkan ym laskujen ja velvoitteiden maksun valtiolle,johan se sitten ois kivaa,mutta nyt pitää oikaista tulonjako,kaikki yritystuet pos kertarysäyksellä ja palautaa työnantajamaksut ym ,joka on nyt vinoutunut kokoomuksenhallituksessa oloajan,työllisyysaste on nyt vain yritysten asia ei veroittajan tai työvoiman asia,ei kiinnosta kustantaa korkeampaa työvoimaastetta.
yritys joka ei tule toimeen ilman tukia ei ole toivottu suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun työttömällä on kokoomuksen pukumiehet ystävinään, tarvetta vihollisiin ei enää ole. Vihollisesta on tullut "ystävä".

Tekopyhyys ja kaksinaamaisuus ovat tämän ajan kestäviä, loukkaamattomia arvoja. Erityisesti kapitalistien, kokoomuksen, riveissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei maailma syntynyt hetkessä.
Kokoomus, kärsivällisyydellä tuloksia. Taloudessa näkyvissä tilauksia.tulon lisäys.
Oppositio, ainakin kokoomus, hallituksen toimia vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kokoomuslaisilla hätä ja ahistaa kun ei enään pääse tekemään tulonsiirtoja rikkaille kuten tekivät edelliset 8v ja kaiken lisäksi joutuvat oleen persspuolueen kanssa oppositiossa..😁😂

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäs se sellainen kokoomuslainen yrittäjyys on, että yhteiskunnan yritystuet kelpaavat tasaamaan yrittäjyyden riskiä ja maksimoimaan voittoa mutta kun tulee aika maksaa veroja ym. yhteiskunnallisia velvoitteita, mielenkiinto lakkaa tai piiloutuu paratiisisaariin ym. kirjekuoriin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

niin orpohan oli köyhien ystävä kun jupit oli hallituksessa viimeks heh heh.nyt sitten duunareitten ystävyys kelpaa kun on oppositiossa räksyttämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viimeisen 12 vuoden aikana porvari hallitukset ovat ottaneet velkaa yli 50 miljardia. Joo tosi vastuullista politiikkaa. Ja silti kokoomus/ek haluavat lisää 9€/pvä tekijöitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli porvari tietää, mikä on köyhälle parasta? Ei olla pitkälle päästy keskiajasta. Älkää äänestäkö valehtelijoita. Valehtelun nämä perinteiset puolueet osaavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomus kykenee vain tempputyöllistämään tilastoilla. Rinne sentään yrittää työllistää ihmisiä aidosti kannustavin keinoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

18:00
Kuinka Oulun ensimmäisen kuvernöörin kahvipannu päätyi Kiiminkiin: Vasta tarina tekee esineestä erityisen Tilaajille
18:00
Toisen roska on toisen aarre Pohjois-Pohjanmaan museossa
17:39
Poliisi perustelee toimia Turkki-mielenosoituksessa sillä, että aiemmin rikottiin lähetystön ikkunat – Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä
16:52
Rattijuoppo ja useiden autojen sivupeilit hajottanut nuori mies työllistivät poliisia Kajaanissa
16:47
Kajaanilaismies hermostui ravintolassa ja kaatoi toisen miehen katuun, uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja
16:36
Nelikymppinen mies uhkasi aseella kolmea muuta Kajaanissa – aseen poisottaminen johti käsirysyyn
16:15
Tallinkin Silja Europa -laivalta löytyi yöllä kaksi suomalaista kuollutta nuorta – Viron poliisi ei tällä hetkellä epäile rikosta
185
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
38
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
33
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
30
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

Jos haluamme pitää kotimaisen maataloustuotannon omavaraisena, tarvitsevat maanviljelijät maataloustukea. Maanviljelijöi... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image