Kotimaa

Kohutusta rikollisten ta­paa­mis­ta­pah­tu­mas­ta tuli kir­jal­li­suus­kes­kus­te­lu: "Jos tekee ope­tus­ta­ri­nan, ei sitä kukaan lue"

True Crime -tapahtuman pääjärjestäjänä ja juontajana toimi palkkamurhasta tuomittu Janne Raninen.
Kotimaa 15.8.2019 11:12
Markku Uhari

Rikoksistaan kirjoittaneet pohtivat True Crime -tapahtumassa sitä, mässäilevätkö tosirikollisuuskirjat rikollisella elämäntavalla.

– Vielä aamulla olin vankilassa.

Vuosaaren palkkamurhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Janne Raninen pääsi aamulla kahdeksalta lomalle Sörnäisten vankilasta Helsingissä.

Tuntia myöhemmin hän oli juontamassa True Crime -tapahtumaa, joka herätti kesällä laajan kohun.

Kohu ei kuitenkaan johtanut koko tapahtumaman peruuntumiseen. Tapahtuma kuitenkin muutti muotoaan alkuperäisestä.

Uudelle tapahtumalle löytyi lopulta paikka Helsingin pääkirjastosta Oodista. Torstaiaamuna yhdeksän jälkeen alkaneessa tapahtumassa ääneen pääsivät rikoksista kirjoittaneiden lisäksi rikoksia tehneet.

Esimerkiksi tapahtuman pääjärjestäjä Raninen tuomittiin 2005 elinkautiseen vankeuteen Vuosaaressa tehdystä Volkan Ünsalin palkkamurhasta. Hän istuu vankeusrangaistusta edelleen. Raninen on itse kirjoittanut kirjan Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi.

Pankkiryöstäjiä puhujina

Tilaisuudessa puhujina olivat muun muassa entinen vankikarkuri ja pankkiryöstäjä Jan Jalutsi, entinen pankkiryöstäjä Anders Adali. Paikalla oli myös Vantaan Korson rikollisuudesta kirjoittanut kirjailija Ansu Kivekäs.

Aamupäivän aikana järjestyksenvalvojan vahtimaan luentosaliin saapui hiljalleen useita kymmeniä uteliaita.

Entinen vankikarkuri Jan Jalutsi puhui rikoskirjatapahtumassa siitä, millaista on kirjoittaa kirjaa vankilassa. Valtaosa tekstistä piti kirjoittaa hänen mukaansa käsin.

Teemana keskusteluissa olivat esimerkiksi kirjan kirjoittaminen vankilassa, vankien elämä ja rikollinen elämäntapa.

Muun muassa Turun arvokuljetusryöstöstä tuomittu Anders Adali kertoi kaksoiselämästään. Hän kertoi käyneensä samaan aikaan pitkään töissä, kun teki rikoksia.

Tilaisuuden pääkysymyksenä oli kuitenkin myös se, mässäileekö true crime -kirjallisuus rikollisuudella tai rikollisella elämäntavalla.

Kirjoittajat eivät itse kokeneet niin. Osa koki, että kirjat eivät kannusta rikollisuuteen.

– Vankilaan joutuminen pelasti elämäni, entinen ryöstäjä Adali kertoi.

Samalla kuitenkin esimerkiksi entinen pankkiryöstäjä Jalutsi kertoi, että hän olisi halunnut kirjoittaa kirjan, joka ei kannusta rikollisuuteen.

– Minulle sanottiin, että jos tekee opetustarinan, niin ei sitä kukaan lue, sanoi Jalutsi.

MAINOS

Kommentoi

Miksi näistä konnistakin halutaan tehdä tällä nykyisellä liberaalilla sateenkaarimallilla kavereita ja kulttuuripersoonia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinä et vaan tuttuun oululaiseen tyyliin käsitä asiaa eli sinä elät jossain menneisyyden havinassa. Kannattaisi tulla jo pikku hiljaa 2000 luvulle sieltä jostakin.
Ehkä olet oululaisittain vieläpä kateellinen näille konnille, se olisi melko tyypillistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse jätän väliin Rukan Nordic noir -tapahtuman, koska sielläkin pankkiryöstäjä juttelee. On ällöttävää, että näille rikollisille annetaan tällainen foorumi, se kertoo, että heidän tekonsa ovat olleet arvostettuja. Persoonallisuushäiriöhän heillä järjestään on sen ruokkiminen on typeryyttä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

....joukko hienoja ihmisiä. Kannattaa lukea kirjat, ovat asiasta tietävien kirjoittamaa faktaa eikä fiktiota kuten moni huuhaa kirja.
Tsemppiä näille hienoille ihmisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä kauaa mennyt, kun ensimmäinen suvaitsematon tuli piipittämään ja näyttämään miten lähimmäisen rakkautta sovelletaa siihen mihin itse nähdään parhaaksi.
Murhamiehet ovat myös ihmisiä ja anstaitsevat ihan saman kohtelun, kuin sinä saat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin joo, murhamiehellä ja minulla ei ole mitään eroa, ei pieneintäkään, ihmisarvo on jakamaton. Hyvin on läksyt luettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On teillä se ero, että murhamiehet kykenee loogiseen ajatteluun, mutta sinä et.
Muutenkin sinulla on vielä paljon opittavaa ihmisarvoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:46
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti
20:21
Yhdysvaltain sotilaskone putosi Afganistanissa – Taliban väittää ampuneensa koneen alas, USA:n viranomaisten mukaan mikään ei viittaa alasampumiseen
20:15
Kolumni: Kobe Bryantin äärimmäinen kilpailuvietti on koripallolegendan perintö nuoremmille sukupolville
20:11
Tukkirekasta irtosi puita, perässä ajanut henkilöauto vahingoittui – Viitostien liikenne poikki raivaustöiden vuoksi Kemijärvellä
20:01
Peliaikaa hakeva lainapelaaja Kärpistä on nykyään harvinainen vieras Mestis-peleissä – Harri Aho vastaa, voisiko yhteistyökuvioita pohtiva Kärpät pyörittää Oulussa omaa Mestis-joukkuetta Tilaajille
19:53
Asuinrakennus uhkasi syttyä palamaan Simossa – asukas sai hillittyä palonalkua letkulla
19:35
Aloite haluaa lisätä nuorten vaikutusmahdollisuuksia – Oulun nuorten edustajistolle esitetään suoraa aloiteoikeutta kaupunginvaltuustoon
138
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
86
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
80
Kohdeltiinko Kemissä pidetyn pilkkikisan saaliskaloja väärin? SEY kanteli oikeusasiamiehelle Lapin poliisin päätöksestä
36
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
24
Ylen MOT-ohjelma: Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien sopimuksen – lakitoimiston arvio sopimusmuutoksen laittomuudesta ohitettiin
21
Pelastuslaitos sai kiinni loukkaantuneen joutsenen – lintu napattiin haavin avulla roikkumalla köyden varassa Merikosken sillalta
19
Jalkansa loukannut joutsen huolettaa oululaisia – lintu kököttänyt Raatissa jään päällä pakkasessa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keski- ja itäosassa lukuunottamatta Pohjois-Karjalan maakuntaa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kuntia sekä Enontekiön kunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

204 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Oulu oyn aikaan sinne pääsivät kaikki kun tehtaalle ei kukaan halunnut. Oli valtion laitos. Sitten se laitettiin kuntoon... Lue lisää...
Miksi et aikanaan me...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image