Vuonna 2003 Tampereen käräjäoikeus ja Turun hovioikeus totesivat Blomin murhanneen kehitysvammaisen tyttärensä täydessä ymmärryksessä ja vakaasti harkiten. Blom tuomittiin tuolloin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Oikeuden mukaan Blom antoi tyttärelleen syksyllä 2002 yliannostuksen masennuslääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä, jotka hän oli liuottanut veteen.

Tytär oli tuolloin 47-vuotias, mutta henkisesti noin 4-vuotiaan tasolla. Blom kertoi itse, että oli halunnut lopettaa lapsensa kärsimyksen ja estää tätä joutumasta hoitolaitokseen.

Oikeudessa ei kuitenkaan esitetty todisteita siitä, että tytär olisi kärsinyt erityisesti jostain.

KKO:n ratkaisu
ei ollut yksimielinen

Blom myönsi oikeudessa tappaneensa tyttärensä. Tytär oli ollut täysin riippuvainen äidistään ollessaan viettämässä kohtalokkaaksi muodostunutta viikonloppua tämän luona. Käräjä- ja hovioikeus pitivätkin tekoa kokonaisuudessaan törkeänä.

Korkeimmassa oikeudessa puolestaan punnittiin sitä, oliko teko tappo vai murha. KKO:n mukaan Blom oli ollut tekohetkellä ahdistunut tyttärensä tulevaisuudesta.

Blomin mahdollisuudet käydä tapaamassa tytärtään hoitokodissa ja ottaa tätä luokseen viikonloppuisin olivat huononemassa varojen puutteen vuoksi.

KKO:n mukaan Blom oli harkinnut tekoa etukäteen. Todistajien mukaan äiti oli surmatyön jälkeen kertonut jättävänsä rauhassa jäähyväiset tyttärelleen ja soittavansa vasta sen jälkeen poliisit.

KKO piti tekoa törkeänä, koska se kohdistui puolustuskyvyttömään ja huolenpidosta riippuvaiseen tyttäreen. Lisäksi surmatyön vaikuttimena olivat rahankäyttöön liittyvät seikat.

Päätös ei ollut kuitenkaan yksimielinen. Kaksi asian ratkaisseesta viidestä KKO:n jäsenestä piti tekoa tappona.

Oikeus päätyi mielentilatutkimuksen lausuntojen perusteella siihen, että Blom oli tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla.