Kotimaa

Keskustan puolueaktiivi Väyrysen eh­dok­kuu­des­ta: "Matkan varrella on ollut kaikenlaista, mutta ei näin ihmeellistä tilannetta"

Paavo Väyrynen kertoi torstaina, että hän lähtee mukaan keskustan puheenjohtajakisaan.
Kotimaa 2.2.2018 12:31 | Päivitetty 2.2.2018 12:41
Anita Simola

Keskustapuolueen pitkäaikainen puolueaktiivi Seppo Sarlund kertoo yllättyneensä perin pohjin kuultuaan, että Paavo Väyrynen aikoo haastaa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ensi kesäkuussa Sotkamossa pidettävässä puoluekokouksessa.

– Tämä aikaan saatu solmu pitäisi aukaista muilla keinoin. Olen ollut mukana puolueessa pian 60 vuotta. Matkan varrella on ollut kaikenlaista, mutta ei näin ihmeellistä tilannetta. Asiassa on edetty lapsellisesti, kun molemmin puolin on lähdetty nokittelemaan.

Sarlund tunnustautuu Sipilän kannattajarivistöön, mutta täysiä pisteitä ei nykyjohto häneltä saa.

– Nyt pitäisi tulla vastaan puolin ja toisin sekä katsoa, mikä on realistista. Molempien osapuolten pitää nöyrtyä ja päästä keskusteluyhteyksiin. Tosiasia on, että Väyrynen ei voi nujertaa Sipilää, eikä Sipilä Väyrystä, Sarlund pohtii.

Hän on sitä mieltä, että Väyrysellä on huomattava kannattajakunta.

– Kyse ei ole vain hänen persoonastaan. Monet jakavat hänen ajamansa ajatukset.

Esimerkkinä hän nostaa EU:n ajamat uudistukset, joista jotkut ovat hänen mielestään vahingollisia Suomelle.

Väyrynen ilmoitti torstaina havittelevansa puheenjohtajuutta. Mikäli hän ei tule valituksi, hän lupaa jättää keskustan vapaaehtoisesti. Tällä hetkellä hän on keskustan kunniapuheenjohtaja. Väyrynen kuitenkin perusti oman puolueen ja hän oli kansanliikkeen presidenttiehdokas saaden 6,2 prosentin äänipotin. Keskustan oma ehdokas Matti Vanhanen sai ääniä vähemmän.

– Kannatus kertoo Väyrysen suosiosta.

Sarlund on toiminut uransa aikana muun muassa Suomenmaa-lehden päätoimittajana, eduskuntaryhmän sihteerinä ja tiedotuspäällikkönä.

Vuonna 2004 hän sai lehdistöneuvoksen arvonimen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (135)

Oleellisin kysymys, liittyykö Kepu Kokoomukseen, vain tahtooko jatkaa omana puolueena, sen jälkeen puheenjohtaja henkilöityy automaattisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskon että Sipilälle on yks hailee ensinnäkin pääseekö jatkamaan johtajana poliikikassa tai miten Väyrynen menestyy.
Sipilällä on siviilissä omat pelinsä ja hän varmaan oikein odottaa sinne pääsyä.
Nyt Sipilä ei tietenkään lausu poikkipuolista sanaa hallituksen tekemisiin eikä keskustan vallassaolevien lausumisiin ja suunnitelmiin, eikä näinollen hyväksy Väyrysen toimia vaikka ne olisisvatkin hänelle , Sipilälle, yks hailee, sekin.
Väyrynen on tuonut palkansaajille ja työttömille ja muillekin , vähävaraisille pienen valonpilkahduksen että nyky äärihallitus ei pystykkään tekemään , suunnitelmiensa mukaisia , puhdistuksia ihan tuosta vaan menetelmällä.
Nykysuomessa kun ei ole enään sellaista puoluetta joka ajaisi palkansaajien etuja. Keskustalaisetki kohta varmaan tunnustavat ettei heidänkään siis pientilallisten jne. etuja aja heidän puolueens hallituksessa.
Paavo saa protestiääniä toimiinsa vasemmalta. Ei sen takia että pitäis "liittyä itänaapuriiin" vaan nykypuhdistajahallituksen toimien takia.
Anna ääneni Väyryselle hivenen vasemmalta vaikka vaarallistahan tuo on nykypuhdistajahallituksen aikana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä yhteistä on Paavo Väyrysellä ja Päätalon Hermannin pirtin muurilla? Kumpikin kallisteli sinne tänne, eikä löytänyt paikkaansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Paavo! sinua tarvitaan laittamaan suomi ja meidät suomalaiset kuntoon!! sipilästä ei ole ollut mitään hyötyä, päinvastoin,,se vie tuhkatkin pesästä ja ajattelee vaan oman lompakkonsa paksuutta. suomi takasin!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väyrynen on Väyrynen, mutta on oikea keskustan ehdokas ,jos katsotaan mitä oikea keskusta on.
Kiviniemet ,Vanhaset ja Sipilät ovat City keskustalaisia joilla ei ole mitään tekemistä oikean Alkiolaisen Keskustan kanssa.
He ovat oikeistolaisia ajatukseltaan ja etenkin teoiltaan.
Joka heitä äänestää, äänestää Keskustan tuhoa.
Mutta niin kai se saa mennäkkin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt ihan tosissaan kiinnostaa, mikä taho kannustaa ja kustantaa Väyrystä hämmentämään ja hajoittamaan yhteiskuntaamme. Onko se valemedia tai media ylipäätään saadakseen otsikoita muuten niin köyhään uutismaailmaamme, vai onko se Venäjä, joka haluaa Suomen poliittisen kentän ja yhteiskunnallisen päätöksenteon vaikuttajat oman ohjauksensa piiriin? Niin, ovathan Suomen venäläiset antaneet tukensa Väyryselle ihan äskettäin vaalien allakin, ja tätä tuskin tapahtuisi ilman Moskovan suostumusta ja ohjausta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsittääkseni yhteiskunta on nyt "oman ohjauksensa piirissä". Ohjauspiirin vetäjät voisivat vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Miksi nykyinen ohjauspiiri tulkitsee ratifioituja ihmisoikeuksia ja Lissabonin sopimusta, että ihmisoikeudet EIVÄT kuulu suomalaisille.

2. Ohjauspiiri vastustaa myös jyrkästi rajatarkastuksia kulkujen laillisuuden toteamiseksi.
Miksi Suomen maahanmuuttopolitiikan täytyy olla NIIN kritiikitöntä, että tavallisten suomalaisten mahdollisuuksi jää joko jäädä maahanmuuttajien ihmisarvottomiksi orjiksi tai valita vaihto " suomalaiset ulos, maahanmuuttajat tulevat"?

3. Eikö jokainen kotimaastaan pakeneva lähde hakemaan turvaa juuri tällaisen ohjauspolitiikan takia?

Minä etsin Paavon kaltaisia, koska ohjausryhmä ei edes esitä syytä ohjauspolitiikalleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilä on ajanut raharikkaiden ja hyvävelijärjestöjen asioita kansakunnan edun kustannuksella. Häntä äänestäneiden ja kannattaneiden syvät rivit uskoivat ja toivoivat ihan jotain muuta. Ihmiskunnan historia osoittaa, että usko ja valheellisuuteenkn perustuva sellainen on lujassa; siksi kokoomuksen oikealta puolelta talousasioissa porhaltava hyvävelioligarkkikeskustapolitiikka on saanut myllertää rauhassa miten lystää. Sekoomuksen suurilta massoilta saama kannatus perustuu myös samanlaiseen tyhjään uskomisen pohjalle rakennettuun wannabe-ilmiöön, jossa kannattajakunna pääosa kannattaa itselleen epäedullista politiikkaa uskomusten ja valheellisten mielikuvien perusteella.

Paavo vaikuttaa poliittisesta ryvettyneisyydestään huolimatta tässä yhtälössä esittävän useita järkeviä kommentteja. Sitä, voiko Paavoon oikeasti luottaa, on paha mennä sanomaan, mutta hän osaa nostaa kyllä varsin hyviä kysymyksiä keskustelun aiheeksi. On tässä aikoja eletty, kun Paavoa voi kehua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saako Paavo, Sipilän puntit tutisemaan,ja tosion olisihan Paavo paras puoluejohtaja keskustalle,Sipilä on täysiverinen Kokoomuslainen,hän vie kaskustan tosi syvälle,ja sieltä nousu on vaikeaa,että paavo johtoon,Sipilä ojankaivuun,vaikka eihän miljonääri osaa niitätöitä tehdä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei saa. Väyrynen on 6%:n häpeäpilkku suomalaisen poliittisen elämän kilvessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavosta ei tule enää koskaan kepun puheenjohtajaa eikä muutakaan,tämä pelleily kahdenpuolueen kanssa ei pitkälle pötki.
Väyryselle kenkää kepusta ja puolue jatkaa entiseen malliin tai vähän pienempänä,mutta selviää todella hyvin sen jälkeen kun puhdistuu takinkääntäjä Väyrysestä eroon! Paavo voi loistaa omassa puolueessaan,sen kansan suosio on nähty pressan vaaleissa "kuinka oli menossa jo toiselle kierrokselle"
Samoin kävisi myös kepun vaaleissa,mutta se potkitaan kansalaispuolueeseensa ennen vaaleja onneksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toisen puolueen puheenjohtaja pyrkii keskustan johtoon,jospa Halla-Ahokin ilmottautuu,heh heh.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo Väyrynen on voinut ottaa Sipilästä oppia, jos hän häviäisi äänestyksessä Sipilälle, niin Paavo voisi ihan samalla tavalla perua kepusta lupaamansa eron...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavolla viimeinen oljenkorsi, ennen syrjään vetäytymistä

Oma puolue on uskollisen valinta. Sillä sitten eduskuntaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavoa tarvitaan laittamaan Suomi kuntoon. Kepu on vajonnut apupuolueeksi Kokoomukselle ja siellä olevalla ruskeakieliselle porukalla joka otettiin mukaan tekemään vääryyttä ja porvarihallitus naureskelee nyt!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ovelaa hommaa, saada ihmiset äänestämään, vaikka Paavollehan se kuuluisi puheenjohtajuus jos totta puhutaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavolle kuuluu puheenjohtajuus vain hänen itse itselleen perustamassa poliittisessa seurassa, ei demokraattisesti johtonsa valitsevassa kunniallisessa puolueessa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse on luopunut puheenjohtajuudesta keskustassa, turha haikailla takaisin. Hänellähän on oma puolue, miksi ei toimi siinä, vaan hämmentää joka suuntaan? Vai eikö ota oma puolue tuulta purjeisiin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (135)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa ei ole korruptiota vaan koko järjestelmä on läpimätä!

Ja harvassa maassa hallitus saa jatkaa, kun yksi puolue hajoaa ja hallitukselle jää roimasti alle 50% kannatus. Tämä maa... Lue lisää...
mp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image