Kotimaa

Keskustan Laaninen moittii Yleä epä­luo­tet­ta­vak­si

Kotimaa 26.1.2011 19:08
STT
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen syyttää kovin sanoin Yleisradiota virheellisestä ja harhaanjohtavasta uutisoinnista pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) Nuorisosäätiö-yhteyksistä.

Laanisen mukaan uutisointi horjuttaa yhtiön uutisten luotettavuutta. Hän opastaa, että Ylen sisällä on tehtävä johtopäätöksiä uutis- ja ajankohtaistoiminnan laadusta, luotettavuudesta ja puolueettomuudesta.

--?Vääjäämättä herää kysymys, miten Yleisradio kykenee luotettavasti ja tasapuolisesti toteuttamaan esimerkiksi tulevat vaalikeskustelut ja pääministeritentin, hän sanoo kannanotossaan.

Suomalaisten tuoreessa muistissa on ex-pääministeri Matti Vanhasta koskenut Yleisradion perätön lautakasauutisointi, Laaninen muistuttaa.

Hän pitää erittäin valitettavana, että Yle rapauttaa luottamusta poliittiseen päätöksentekoon samaan aikaan kun sitä yritetään uudelleen vahvistaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:13
Kemin uimahallin katossa sortumavaara – altaita joudutaan sulkemaan toistaiseksi
21:55
Haukiputaalainen raviurheilun monitoiminainen Nelli Lindholm rakentaa lajin tulevaisuutta – "Haluan olla jonain päivänä ammattivalmentaja"
21:19
Black Friday kiihdyttää kassojen kilinää tällä viikolla – Suomessa alennuskampanjat venähtävät jopa viikon mittaiseksi
21:07
Yhdysvaltain puolustusministeri vahvistaa: Jemenin sodan rauhanneuvottelut järjestetään Ruotsissa joulukuussa
20:26
Pikkulapsen pelättiin joutuneen veden varaan Torniossa – etsintä päättyi onnellisesti, poika löytyi kunnossa
19:54
Kattokaa te nyt tuota! Tiernapojat palaavat Oulussa takaisin kirkkosaliin
19:30
Näkökulma: Sampo Terho käänsi kysymyksen perussuomalaisten hallituskelvottomuudesta sdp:hen – yritysjohtajat purskahtivat nauruun
140
Kysyimme: Onko ajokortista kohta lainkaan tunnisteeksi?
80
Hehkut katoamassa katukuvasta, yhtiö aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – Oulussa kaksi myymälää
57
Taksien sadan vuoden kehitys taivaan tuuliin Lukijalta
53
Kärpät nousi tuhkasta ja marssi CHL:n puolivälieriin – Kärppäsankari Koblizekin pelipaikka ykkösketjussa uhattuna: ”Luultavasti Osku tulee siihen”
51
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
43
Illinsaaren ilkivalta suututtaa ja harmittaa frisbeegolfaajia – "Tämä ilkivalta kohdistuu kaikkiin, ja se on todella ikävää"
42
Lähes 20 eri maan sotilaita vyöryy Suomeen ensi keväänä – Yhdysvallat johtaa massiivista harjoitusta Suomen maaperällä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

111 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Eläkekeskustelu nostaa mediassa päätään ja nyt on alettu uskaltaa puhua myös vaikeista asioista. Tästä esimerkkinä Iltal... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image