Kotimaa

Keskusta ratsastaa eurovaaleihin Kekkosella

Pääministeri Matti Vanhanen puhumassa Keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa Silja Serenadella, Helsingissä. Puolueen tunnuslause eurovaaleissa on "Urhoutta Eurooppaan" ja puolueen vaalikampanjamateriaaleissa poseeraa Urho Kekkonen.
Kotimaa 24.4.2009 15:09 | Päivitetty 24.4.2009 18:05
STT, OLLI KEMPPAINEN
Keskuta pyrkii eurovaaleissa kääntämään pilkkakirveiden iskut edukseen. Keskustaan liitetyt käsitteet pekkarointi, iltalypsy ja siltarumpupolitiikka määritellään nyt urhoudeksi, millä mieliin palautellaan toistaiseksi viimeisen keskustalähtöisen presidentin Urho Kekkosen mainetekoja.

Viime mielipidemittauksissa alle 20 prosentin kannatuslukemia saanut keskusta polkaisi eurovaalikampanjansa käyntiin perjantaina puoluevaltuustonsa kokouksessa. Keskustaa uhkaa näillä luvuilla ainakin yhden paikan menetys nykyisestä neljästä kesäkuun vaaleissa.

Keskustaväki virittelee vaalikonettaan risteilyllä Tukholmaan ja takaisin. Puolueen puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen patisti aika ajoin kovaakin EU-kritiikkiä esittänyttä puolueväkeään yhteen ruotuun julistamalla, että "vanha liittymistraumamme ei näillä laineilla enää laivaamme keinuta".

Vanhanen takoi puolueväkensä mieliin, että hänen pääministeriaikanaan Suomi on onnistunut neuvottelemaan aluepolitiikkaansa, maatalouteensa ja tutkimukseensa enemmän unionin rahaa.

" Viimevuotinen neuvottelu energia- ja ilmastopaketista oli EU-historiamme ylivoimaisesti suurin edunvalvontaprojekti ja onnistuimme siinä napakympin arvosta."

"Ja kaiken lisäksi saimme koko Euroopalle jättimäisen "risupaketin", joka laittaa nyt myös täällä Suomessa vauhtia meille keskustalaisille tärkeisiin uusiutuvan energian hankkeisiin ja energian säästöön vauhtia", Vanhanen todisti EU-politiikan onnistumista.

Kekkoskuva julisteissa kuin pankkikortista

Vanhanen julisti keskustaan liitetyt politiikan termit, joilla on tarkoitettu kotiinpäin vetämistä, EU-politiikassa perushyveiksi. Hänen mielestään parlamenttiin on valittava ehdokkaita, jotka puolustavat tinkimättömästi Suomen ja suomalaisten etuja ja tekevät sen ymmärtäen eurooppalaisen kokonaisedun.

Vuosina 1956-81 presidenttinä olleen Kekkosen rinnalle urhouden tyyppiesimerkiksi Vanhanen nosti 1990-luvun alun pääministerin Esko Ahon (kesk.), jonka johdolla Suomi liittyi EU:hun.

Ahon kuvaa keskustan vaalijulisteisiin ei ole vielä otettu. Sen sijaan Kekkonen poseeraa niissä kädet puuskassa kuin erään tanskalaisomisteisen pankin pankkikortissa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (35)

Alkaa jo jotenkin säälittää nämä kepulaisten viimeisten taistojen päivät, amen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kekkonen hiihti, Kekkonen kalasti, nyt on Kekkonen riisuttu alasti. Tälle palstalle kommentoi pääasiassa seiskan lukiat, sen tason kommentointia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Urpoilu kuvastaa paremmin kusetuksen toimia . Tämä on loukkaus jokaista suomalaista kohtaa loata UKK muisto .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskomatonta tunarointia kepun koneistolta. Ketä Kekkonen enää jaksaa kiinnostaa? Nuorimmat äänioikeutetut eivät olleet vielä edes syntyneetkään, kun Kekkonen kuoli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hox, hox kansalaiset, ei ole lainvastaista käyttää mainoksissaan entisiä presidenttejä. Nyt vaan joka puolue sinne mieleisiä kuvia rustaamaan. Suomen meppien vaikutus-mahdollisuudet Eu:ssa ovat kylläkin vähäiset. Kun saamme uuden puheenjohtajanaisen KESKUSTALLE tulee seuraavissa eduskuntavaaleissa järisyttävä vaalivoitto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kekkonen mukaan ja unohdetaan demokratia. Kekkosen aikaan meillä oli Urhokraita joka erosi demokratiasta aika oudolla tavalla. Eli demokratian ja Urhokratian ero oli sama kuin paidalla ja pakkopaidalla. Kyllä kepulit nyt lyövät kirveensä kiveen jos meinaavat vaaleihin ratsastaa Kekkosen Urkin mailleen menneellä maineella. Oli todella hyvä tämän maan demokraattiselle kehitykselle että tuosta Urkista päästiin eroon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

18:45 Matti Töräyttelijä ilmaisi sen, mitä Kekkonen sanoisi nykyisten keskustalaisten sooloiluille. On raukkamaista lähteä ratsastamaan Kekkosen saavutuksilla, kun keskustan politikot ovat itse laittaneet valtakunnassa puurot ja vellit sekaisin, ja sitten pitää vielä puolueelle löytää " pelastaja " haudankin takaa. Taitaa keskustalle käydä niin, kuin hukkuvalle, että tarttuu hädissään oljen korteenkin, ettei tuonelan kellot soisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisikö vielä ottaa esille Ståhlbergistä alkaen kaikki edesmenneet presidentit? Silläkö varmasti voittaisi vaalit, näinkö se menee?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No niin, nyt meni Matilla vellit ja puurot sekasi! Ei tarvi oottaa mun ääntä ainakaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kas kummaa, kun Arvo Korsimo-vainaa ei kelvannut! Kepun imagoon tämä Kekkosen oikea käsi olisi ollut omiaan.Kekkonen sanoi Korsimosta: "Korsimo ei ole kunnian mies, mutta minulle hyvin tarpeellinen"!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raahessa on Kekkosen näköispatsas, Kekkonen ei koskaan pitänyt käteä taskussaan niinkuin Raahessa olevasta patsaasta voisi kuvitella. Kekkosen määräys, Suomessa oli yli 60k työtöntä, perustetaan HÄTÄTILAHALLITUS , tänään pääministeri etäneuvoo Kiinasta, ei välitä yhtään Venäjän PM:stä. Stub on samaa maata. tiesi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

KYLLÄPÄ SE DEMAREITA HUOLESTUTTAA EI KEPU OLE VAARA KELLEKKÄÄN MUTTA VAROKAA SOINILAISIA

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, Kekkonen ja kekkoslovakia = Matti 69. Kumpaakaan ei voi kehua, jos asioita tarkemmin miettii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No entäs se: "kepu pettää aina". Näyttää pitävän tässäkin paikkansa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (35)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tuliko katsottua MOT työnvälityksestä

Mauno Koivisto siteerasi aikoinaan jotain henkilöä sanoin: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike." Tässäkin asiassa tun... Lue lisää...
Rivien välistä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image