Kotimaa

Keskusta ratkaisee his­to­rial­li­ses­sa kokouksessaan pääministeri Rinteen kohtalon – "Olemme odotelleet, milloin Rinne alkaisi ottaa nuo pääministerin tehtävät itselleen"

Katri Kulmuni joutuu keskustan puheenjohtajan kovan koitoksen eteen. Tukeako pääministeri Antti Rinnettä vai ei. KUVA: emil bobyrev
Kotimaa 2.12.2019 13:32
Anita Simola

Keskustan eduskuntaryhmä aloittaa historiallisen kokouksensa kello 14.

Katseet kääntyvät maanantaina kello 14 kohti eduskuntaa ja siellä viidenteen kerrokseen keskustan eduskuntaryhmän huoneeseen.

Ryhmä on kutsuttu koolle pikavauhtia ylimääräiseen kokoukseen. Siitä voi tulla historiallinen, sillä kokouksen aiheena on, löytyykö istuvalle pääministeri Antti Rinteelle (sd.) tukea vai ei.

Hallitusryhmien johto kokoontui sunnuntai-iltana valtioneuvoston linnaan kriisikokoukseen. Puheenjohtajat kävivät noin kolmen tunnin keskustelun Rinteen asemasta liittyen viime päivinä politiikkaa pyörittäneeseen postikiistaan.

Vaa`ankielen asemassa on keskusta. Miten se suhtautuu tilanteeseen? Monilla on muistissa kesä 2003, jolloin Anneli Jäätteenmäki (kesk.) joutui jättämään pääministerin tehtävät.

Sosiaalisessa mediassa kiertää valokuva kuuluisasta lapusta, joka kiikutettiin demariryhmästä keskustan ryhmään. Kyse oli Jäätteenmäen luottamuksesta.

Ryhmänjohtaja Jouni Backman (sd.) kirjoitti keskustalle seuraavasti: Sdp ei voi jäädä enää odottamaan ratkaisuja ensi viikkoon. Tänään tultava selvä ilmoitus pääministerin vaihtumisesta. Eduskunta voitava kutsua koolle jo nyt ensi tiistaiksi. Muuten kuten keskusteltu eli lyhyen kaavan mukaan vain pääministerivaihdos, ei muita muutoksia.

Jäätteenmäki lähti ja tilalle nousi Matti Vanhanen (kesk.) puolustusministerin tehtävistä.

Tämä tapaus on hiertänyt osaa keskustaväestä näihin päivin asti. Tänään nähdään, kuinka paljon 16 vuoden takainen episodi vaikuttaa.

Postikiista on horjuttanut Antti Rinteen asemaa pääministerinä.

Keskusta on kansanliike, jossa on totuttu siihen, että kenttäväkeä kuunnellaan. Eikä vain toisella korvalla, vaan tosissaan.

Viikonlopun aikana moni kansanedustaja kiersi omassa maakunnassaan. Ja postikiistahan se nousi esille joka teltalla.

Pitkän linjan puolueaktivisti kertoo, että kentällä on tasan kahta mielipidettä. Osa on sitä mieltä, että Rinne heti vaihtoon. Osa ajattelee, että Rinne jatkakoon. Jäitä hattuun.

Ilmassa on myös toisenlainen ajattelumalli. Jos Rinne saa jatkaa, voi hänen törmäilyjä tulla eteen vastakin, jolloin keskusta saisi rauhassa viedä eteenpäin sille tärkeitä hankkeita ja ehkä jopa nostaa kannatustaan. Mene ja tiedä.

Lännen Median julkaisema tuore gallup kertoi, että kaksi kolmasosaa keskustalaisista on tyytymättömiä hallitukseen. Luku on yllättävä, kun ottaa huomioon, että hallitus on istunut vasta puoli vuotta.

Kun kuuntelee puolueväen ja kansanedustajien kommentteja, ei tulos ehkä ole sittenkään niin mullistava.

– Olemme odotelleet, milloin Rinne alkaisi ottaa nuo pääministerin tehtävät itselleen. Tähän asti hän on toiminut kuin ay-pomo, kuuluu yksi arvio.

Moni karsastaa tapaa, jolla Rinne puhuu. Hän puhuu hänen hallituksestaan ja tuo esille näkemyksiään ay-politiikasta ilman, että muut olisivat olleet niistä tietoisia.

Keskustan kokouksesta odotetaan railakasta. Latteisiin selityksiin ei nyt tyydytä.

Puheenjohtaja Katri Kulmuni sekä ryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen olivat sunnuntain kriisikokouksessa. Heiltä odotetaan seikkaperäistä selvitystä keskusteluiden sisällöstä.

On myös odotettavissa, että kokouksessa äänestetään.

Sunnuntain keskustelujen sisältö on pidetty visusti salassa. Siinä ryhtiliike on pitänyt. Maanantaina iltapäivällä saamme tietää, millaisen ryhtiliikkeen keskusta ottaa. Se viitoittaa tulevaa politiikkaa pitkälle.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (106)

Eipäs vaivuta synkkyyteen! Politiikassa on tärkeintä, että jotain tapahtuu. Nythän tässä on ollu viihdettä "koko rahan edestä"! Parempaa draamaa kuin elokuvissa ikinä, kylläkin kansan kustannuksella. Luottamus hallitukseen ei ole mennyt kun sitä (luottamusta) ei ole koskaan ollutkaan. Nautitaan nyt kun hallituspuolueet upottavat itsensä! Kyllä kansa muistaa seuraavissa eduskuntavaaleissa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antaa jäärien sössiä oikein kunnolla, niin kyllä alkaa kiinnostaa enemmän tekeminen kuin valehteleminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

rinne tsarvitsee keskustaa, mutta kreskusta ei tarbåvitserinnettä, seuraaja rinteelle on marin tai lindholm

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka todellisuudessa enää tarvitsee keskustaa, muuten kuin eteismatoksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kulmuni ei kannata riehaantua liikaa. Sipilän pääministerikausi vielä penkomatta. Kyllä Rinne sai sanoa oman mielipiteensä postin herroille. Keskusta oli viime kaudella kyykyttämässä n. 2000 postilaista. Tätä ei unohdeta. SDP voi hajottaa hallituksen. Ei Orpo eikä Kulmuni istu uudessa hallituksessa. Nyt kansan muisti on pitkä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Sipilän miehet ja naiset" nyt muka niin mekastavat tyhjästä. Viime kaudella kurmuutettin Sipilän ja Orpon toimesta työläistä, työtöntä, vanhuksia ym.
Keskusta on tämän hallituksen mitään sanomaton kumppani. Kampittaa hallitusta enämpi kuin oppositio.
Mikäli en olisi huolissaan heikoimpien asemasta, niin melkeen saisi uudet vaalit tulla. Kok-kepu-uskovaiset-ps hallitus olisi kammottava ajatuksenakin.
Siellä on niin paljon patoutunutta vihaa työläisiä, ay-liikettä ja aitoa demokratiaa kohtaan, että alkaisi pimeä keskiaikakin näyttää poutapäivältä. Ei kiitos. Esimakua saimme riittävästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se että kulissien takan on eri näytelmä ja nyt kun se on tuotu julkisuuteen on selvää että siittä ei hyvävelijärjestöt pidä. Eihän tässä sotkussa ole kyse siittä miten, miksi ja ketkä alunperin tämän hässäkän aiheutti, vaan siittä että Antti Rinne piti lupauksensa että kenekään etuja ei poljeta, se on se asia mikä ei mielytä. Paateron työ oli alaarvoista kuten on ollut monen muu ministerin ennen hän ja tulee olemaan hänen jälkeensä. Tämä tärkein asia tasaarvoisuus on vaarallinen asia niille jotka eivät halua sitä edistää. Keskustan tai sen väen on syyttä tämä muistaa mikä sitten lieneekään heidän motiivinsa, ei kait kosto kuitenkaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen kyllä nyt sitä mieltä, että tämä saisi mennä uusiin vaaleihin saakka. Pantaisi Jussin posket punottamaan. Sieltähän tulisi rahaakin heti 600milj. maahanmuutosta ja kehitysavusta, näinhän Ps:n varjobutjetissa luvattiin. Kansa ei usko ennen kuin näkee!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eteenpäin lumessa, sanoi myös tuleva Mummo ja kaarsi potkukelkalla ostamaan Kekkos-Votkoo.
Mutta tuota on asian vasemmalla sekä oikealla laidalla?

Komean-Karismaattinen sekä jämäkkä J. Halla-aho on Poliittisista TV 📺 esiintyjistä ainoita, ellei jopa ainoa myös selvin päin siihen kykenevä, mutta myös hiljaa olemisen malttava.

Ei pelkästään Mutta Tuota Jargonia-suustaan napsutteleva ja tilaisuuden tullen "KunnallisPelin-Politiikka"- peliin, valtiomiestasolla palaava?

Miksihän Suomen asioita on hoidettu kunnallispoliittiseen-ottein ja ilmeisen huppelissa sekä koti- että ulkomailla JKr. Molotov-Zdahdow ja jo sitä ennen?

Toisaalta, suomessa sekin on meriitti?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvää Itsenäisyyspäiväviikkoa! Voisiko media olla näyttämättä kansanedustajia perjantaina?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä oli hyvä liike Keskustalta, erinomaista Kulmuni! Rinne pääministerinä ei ole yhtään vakuuttava ja ei ole enään luotettava, Pääministerin asemassa olevan ei ole vara sooloilla kertaakaan näin isojen asioden kanssa. Suomi sai miljoona tappiot tämän postin lakon takia...jospa vähitellen päästään asiaan eikä Rinteen sooloiluja enään tarvitse katsella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei nauti meikäläisen luottamusta tuo Rinne. Ei haittaa vaikka uudet vaalit tulisivat, niin saataisiin selkeä johto tälle maalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella "historiallinen kokous"! Toimittajat joutuivat seisoskelemaan käytävällä tuntikaupalla, kun olivat tulleet ajoissa ja tiedotustilaisuus myöhästyi puolitoista tuntia. Ministeri joka ei pysty pitämään aikatauluista, ei ole ministeriainesta. Kännykkäkin on keksitty, ja sillä olisi voitu tiedottaa viivästyksestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei liene tämmöiset kielikuvat ja mielipiteet puolueettoman journalismin mukaisia: "Keskusta on kansanliike, jossa on totuttu siihen, että kenttäväkeä kuunnellaan. Eikä vain toisella korvalla, vaan tosissaan.". Laita lainausmerkit jos ei ole oma lause, muuten tämmöiset "uutiset" on melko räikeää mielipidevaikuttamista.

"Kun kuuntelee puolueväen ja kansanedustajien kommentteja, ei tulos ehkä ole sittenkään niin mullistava.

– Olemme odotelleet, milloin Rinne alkaisi ottaa nuo pääministerin tehtävät itselleen. Tähän asti hän on toiminut kuin ay-pomo, kuuluu yksi arvio.

Moni karsastaa tapaa, jolla Rinne puhuu. Hän puhuu hänen hallituksestaan ja tuo esille näkemyksiään ay-politiikasta ilman, että muut olisivat olleet niistä tietoisia."
Tämmöset "joku kertoi" "moni puhuu" tyyppiset mutuilut vois myös uutisista jättää pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (106)

Uutisvirta

105
Antti Rinne nousemassa hallitustunnustelijaksi – "Ensin on epäluottamusta pääministeri-Rinnettä kohtaan, mutta ei hallitustunnistelija-Rinnettä kohtaan, onhan tämä erikoista"
70
Iin kunta voitti ison eurooppalaisen kilpailun ilmastohankkeellaan – "Koska Ii pystyy tähän, siihen pystyy koko Eurooppa", sanoi Micropoliksen Leena Vuotovesi
61
Teollisuusliitto aloittaa laajat lakot – Pohjois-Suomessa lakkoillaan muun muassa Nokialla, SSAB:lla ja isoilla kaivoksilla
25
Keskustan sisäinen WhatsApp-ryhmä suljettiin vuotojen takia jo lauantaina – Ryhmäjohtaja Kurvinen: "Tällainen toiminta vie luottamusta, pidän sitä suorastaan törkeänä"
21
HS: Teollisuutta uhkaavien lakkojen vuoksi Fermionin lääketehtaalla Oulussa aloitettu alasajo – muun muassa syöpälääkkeen valmistus keskeytyy
20
Lännen Median kysely: Sanna Marin sdp:n puoluevaltuutettujen kärkiehdokas pääministeriksi – joka kolmas valtuutettu ei osaa tai halua nimetä suosikkiaan
14
Pääministerin valinta etenee: Sdp:n puoluehallitus kokoontuu ja valitsee hallitustunnustelijan – Miten ja milloin Suomi saa uuden pääministerin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

328 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Puolison puute voi tappaa miehen!

Eihän se uutinen noin ollut. Yksinäisyyteen mies ottaa viinaa ja sairastuu haimatulehdukseen ja sitten poks. Lue huomise... Lue lisää...
no,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

5.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image