Kotimaa

Keskusta haluaa ää­nes­ty­si­kä­ra­jan 16 vuoteen ja kun­nan­hal­li­tuk­siin alle kol­mi­kymp­pis­ten kiintiön

"Oikeus vaikuttaa itseään lähellä oleviin, paikallisiin asioihin, on mitä parhain tapa edistää eheää yhteiskuntaa, jossa kaikki kokevat olevansa mukana nuoresta saakka", keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoi tiedotteessa. KUVA: Mikael Rydenfelt
Kotimaa 14.9.2018 14:32
STT

Keskusta haluaa laskea äänestysikärajan 16 vuoteen kaikissa vaaleissa eurovaaleja lukuun ottamatta. Keskustan puoluehallitus hyväksyi linjauksen torstaina. Vaalikelpoisuuden ikärajan puolue pitäisi kuitenkin nykyisessä 18 vuodessa.

–  Oikeus vaikuttaa itseään lähellä oleviin, paikallisiin asioihin, on mitä parhain tapa edistää eheää yhteiskuntaa, jossa kaikki kokevat olevansa mukana nuoresta saakka, keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoi tiedotteessa.

Keskusta ehdottaa lisäksi kunnan- ja maakuntahallitusten päätöksentekijöille viiden prosentin kiintiötä alle 30-vuotiaille. Myös kansalaisaloitteen allekirjoittamisen ikäraja laskettaisiin 16 vuoteen, ja jokaiseen kuntaan pitäisi saada nuorisovaltuusto.

Vihreiden puoluehallitus esitti keväällä äänestysiän laskua kaikissa vaaleissa vielä alemmas, 15 vuoteen.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (45)

Eikö se lasten parlamentti ole erikseen aina kerran vuodessa joskus kevättalvella?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikuttaa huutokaupalta vaalien alla. Kiintiöistä ei ole mitään hyötyä yleensä missään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi, mitä lapsellisia asioita otettu esille. Että 16-vuotias ymmärtäis ja olisi kiinnostunut politiikasta. Höpö ja höpö, kun 18-vuotiatkaan eivät äänestä, niin miten 16-vuotiaat? Pääministeri haluaa lisätä paikallista korruptiota!

Missään nimessä kiintiöitä ei tulee laittaa, ne vääristävät demokratian. Se on parasta, että kansanedustajat eivät saisi alkaa ehdokkaaksi maakuntavaaleissa ja kunnallisvaaleissa sekä muutkin kaupungin virkamiehet ja naiset. Tämä kaventaa demokratiaa todella ja lisää korruptiota. Se olisi todella demokratiaa, että annettaisiin paikallisillekin mahdollisuus tulla valituksi maakuntavaaleissa ja tällä tavalla levennetään demokratiaa laajemmalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nimessä. Juuri tuossa iässä vihervasemmistopopulismi puree parhaiten, kun järkeä ei ole vielä päässä. Ei ihme, että viherpopulistit ajavat tätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Että lapsi saa äänestää! Antaa taatusti vanhempiensa äänen, ja Pohjoisessa se on Kepulle ehtaa tavaraa L-suurperheiden voimin. Myötähäpeä tuli tästä ehdotuskesta, koska silloin aikuisuuden rajaa pitää alentaa myös 16 -vuoteen. Juhalla & Kepukumppaneilla ei epärehelliset keinot lopu koskaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

meidänkin pikkukylässä oli yhdellä papalla omaa sukua yli 50.pääsi aina valtuustoon

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johan ois eduskunnassa höpö, höpö julkkiksia, tubettajia ja sun muita turhanpäiväisyyksiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, onhan Keskusta nyt selvästi osoittanut, että ei harkintakyky ja arvot ikään ja kokemukseen katso.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä jos ikärajan sijaan pannaankin älykkyysvaatimus, esimerkiksi vähintään 95 äo. Jos haluaa äänestää, niin testataan ja vaikka 5 vuotta voimassa tuo todistus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ei ole kypsä päättämään omista asioistaan, niin kuinka olisi sitten kypsä päättämään koko maan asioista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jos oulun seudun suurperheet pääsee äänestään .sitä mitä pappa sanoo eli kepulestoja jo 7 sukupolvessa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepukoiden puolueväki vanhenee ja jää eläkkeelle, jolloin nuorille ei tunnetuille poliitikoille tulee varmistaa suojatyöpaikkoja politiikassa. Mihin nyt jäi sipiläläinen liberalistinen markkinatalous ja avoin kilpailu, kun tarjotaan jälkineuvostoliittolaisia keinoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu siellä sen täytyykin olla. Muualta onkin jo katsottu. Isokadun kiveyksiä myöten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se Rinteen Antti suostu tuommoseen..eheei..turha luullakkaan..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Ei lisättävää, valitettavasti. Sen verran kuitenkin että ei Lapsille Äänioikeutta vaaleissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päinvastoin, ikäraja pitäisi nostaa vähintään 20 vuoteen, sitä nuoremmat ovat aivan liikaa vaikutuksille alttiita kaikille tuulimylly ja valkoposkihanhipuolueille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (45)

Uutisvirta

19:07
Limingassa onnettomuus, jossa on mukana raskas ajoneuvo – nelostiellä yksi ajokaista suljettuna
19:00
Tutkimusprofessorit: Trumpin termivalinta ehkä sittenkin oikea –  "raking" voi tarkoittaa muutakin kuin haravointia
19:00
Ympäristö pelastetaan joka päivä niin Stora Ensolla, sairaalassa kuin ekokampaamossakin – "Euro toimii konsulttina" Tilaajille
19:00
Latvia valmistautuu historialliseen julkistukseen: Tuhansien KGB:lle tietoja välittäneiden nimet avataan arkistosta – mukana julkkiksia ja sukulaisia Tilaajille
18:46
Pohjantien liikenne pysäytetään ajoittain yöllä
18:38
Kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla keräsi yli 60 000 allekirjoitusta
18:00
Hertta Inkala, 14, ei halua Kiasmaan taidetestaajaksi, jos Helsinkiin pitää lentää – lue, mitä tavalliset suomalaiset ovat valmiita tekemään ilmaston hyväksi Tilaajille
140
Liikenneministeri Berner Suomen Kuvalehdelle: ”Dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään”
79
HS: Peruskoululaisilta vaaditaan sellaisia taitoja, joihin lapsilla ei ole valmiuksia – professori tuoreesta tutkimuksesta: peruskoulun tasa-arvo vaarassa
66
Lappiin tulossa huima sesonki, satoja kausityöpaikkoja auki
60
Pakkanen ja lumettomuus käänsivät ilmanlaadun huonoksi Oulussa – kaupunki aloitti pölynsidonnan
29
Raahe väläyttää yt-neuvotteluja – konsultin selvityksen mukaan vähennysvaraa olisi erityisesti ateriapalveluissa ja päiväkodeissa
29
Kansanedustaja suomii armeijan ruokakokeiluja: Kohta rämmitään proteiinipatukan voimalla.
23
Lintilä ryhtyy selvittämään itäisen ja pohjoisen Suomen junaliikennettä – saako Kainuu yöjunan takaisin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

159 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uusi gallup.

Onhan se todettu monen monta kertaa että puheenjohtaja on puolueen menestyksestä vastuussa ja se vastuu pitää myös kanta... Lue lisää...
HESEKIEL

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.11.

Fingerpori

19.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image