Vehmasta, kumpuilevaa järvimaisemaa silmänkantamattomiin. Myrskylän pikkupitäjän näkymä itäisellä Uudellamaalla on kuin suoraan Aleksis Kiven kirjasta.

Lasse Virén on viihtynyt nykyisin parintuhannen asukkaan Myrskylässä seitsemän vuosikymmentä, koko ikänsä.

– Täällä on sillä viisiin hyvä sijainti, ettei Helsinkiin ole kuin reilun tunnin ajomatka, ja vaikkapa Lahti, Kouvola ja Porvoo ovat vielä lähempänä. Toisenlainen tilanne on jossain Kainuun ja Pohjois-Karjalan syrjäkylillä, Virén kertoo.

Nelinkertainen kestävyysjuoksun olympiavoittaja on kansainvälisesti yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista. Suomi on kotiseutuhenkiselle maalaispojalle paras paikka.

– Kun on paljon eri puolilla Suomea kiertänyt, harmittaa aika lailla, kuinka pitäjissä kauppaliikkeet ovat tyhjentyneet ja keskusta autioitunut, Virén vakavoituu.

Virén laskee elävänsä elämässään uutta vaihetta. Hän on vapaaherra, urheilu-, yrittäjä- ja poliitikkouran jälkeen.

– Olen vapaa kaikesta, systemaattisesti jättäytynyt pois kaikista tehtävistä. Varsinkin politiikassa on ihmisiä, jotka eivät osaa vetäytyä. Pitää antaa tilaa nuoremmille, koska maailma muuttuu.

Virén on aina täysin keskittynyt siihen, mitä on ollut tekemässä.

– Urheilu oli ykkösasia 1980-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen tärkeimmäksi tuli työ. Meillä on ollut suvussa isoisän perustama kuljetusalan yritys viime vuosisadan alkupuolelta lähtien. Politiikan tehtävät tulivat siinä sivussa mukaan. Nyt elämä on oleskelua, Virén listaa.

Ollakseen yksi kaikkien aikojen suomalaisista urheilusankareista hän ei todellakaan romantisoi urheilua.

– Suhteeni liikuntaan on huono, Virén virnistää ja kertoo, että lenkkeily on jäänyt aika päiviä sitten.

Sitä tosin on haastateltavan sutjakan varren perusteella vaikea uskoa. Vyötäröllä ei ole ylimääräisiä elämän merkkejä. Hyötyliikunta riittää hänelle.

– Olen rymynnyt sahan kanssa metsässä. Siellä pääsee rankaisemaan itseään.

Virénin urheilu-uran vedenjakaja on vuosi 1969. Silloin hän voitti Ruotsi-maaottelun 5 000 metriä. Itseluottamus lujittui, ja lisääntyneet harjoituskilometrit käänsivät uran yhä jyrkempään nousuun.

Jossiteltavaa ei lopulta juuri jäänyt.

– Jos pitää jossitella, muutama päivä lepoa ennen Montrealin 1976 olympiamaratonia olisi tehnyt hyvää. Maratonin lopussa oli energiat finaalissa.

Virén juoksi Montrealissa uransa ensimmäisellä maratonilla viidenneksi vajaa vuorokausi sen jälkeen, kun oli voittanut hurjassa loppukirikamppailussa 5 000 metrin olympiakultaa. Savotta oli mieletön, sillä ennen maratonia Virénillä oli Montrealissa takanaan sekä 5 000 metrin että 10 000 metrin finaalit että molempien matkojen alkuerät.

Virénin poikkeukselliseen urheilumenestykseen oli useita syitä. Hänellä oli pitkät jalat ja kookas sydän, jonka leposyke oli rutkasti alle keskiarvon. Hän hyödynsi myös juoksutekniikkansa viimeisen päälle askeltaessaan kaarteet aivan radan sisäreunassa ja säästäen näin metrejä.

Hivuttavalla kirillään kisoja ratkoneen Virénin erotti kilpakumppaneistaan poikkeuksellinen tahdonvoima.

– Jos haluaa menestystä, pitää yrittää tosissaan. Jos haluaa vain olla mukana urheilussa, tilanne on toinen, keskittymisen mestari neuvoo.