Kotimaa

Kesäkuussa avatussa Hossan kan­sal­lis­puis­tos­sa jo yli satatuhatta kävijää

Hossan kansallispuisto avattiin kesäkuussa. KUVA: Juha Neuvonen / Arkisto
Kotimaa 15.9.2017 12:08
Kaleva

Hossan kansallispuiston kävijämäärä nousee kovaa vauhtia. 100 000:n käynnin raja ylittyi syyskuussa.

Verrattuna vastaavaan vuoden takaiseen ajanjaksoon, jolloin Hossa oli valtion retkeilyalue, määrä on yli kaksinkertainen.

Hossan perustaminen kansallispuistoksi on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa sekä Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa.

– Kansallispuisto on tunnettu ja arvostettu brändi. Se on tae upeasta luonnosta ja hyvistä palveluista. Siksi kansallispuistostatus vaikuttaa käyntimäärien kasvuun, sanoo luontopalvelujohtaja Timo Tanninen Metsähallituksesta.

Käyntimäärien kasvu on hyödyttänyt Metsähallituksen tiedotteen mukaan myös Kainuu-Kuusamo-alueen paikallistaloutta.

Kaiken kaikkiaan Suomen kansallispuistojen kokonaiskäyntimäärässä oli 13 prosentin kasvu tammi-elokuussa verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna.

Neljästäkymmenestä puistosta peräti 34:n käyntimäärä kasvoi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hossan kartta maksaa 18 euroa. Kannattaa tulostaa netistä. Tai näkyyhän se kartta kaiketi älykännykästä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sadassa päivässä 100 000.
Höpön höpö. 1000 henkeä joka päivä. Sinne pitää rakentaa tuolla vauhdilla, ohituspaikkoja lisää. Samoin parkkipaikkoja. Jos keskimäärin autossa 2 henkeä. 500 autoa jokapäivä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös tuossa lue, että tammi-elokuussa ja siitähän tulee 243 päivää, jos lasketaan 1.1.-31.8.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti Sanginjoen suojelualueellekin saadaan kansallispuiston status, saadaan lisää palveluita. Nyt on vain kesäkahvila viikonloppuisin Loppulassa metsänvartijan talolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitä voisi Oulussakin pikku hiljaa miettiä, minkälainen vetovoimatekijä kansallispuisto tässä kaupungin kupeessa olisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskustalaiset ne ei vain ymmärrä kuinka suuret rahat näissä liikkuu. Puhdas luonto vetää matkailijoita ja oikein järjestettynä turisti ei kauheasti kuormita luontoa huom! oikein kun asiat tehdään. Keskusta se haluaa vain suot turvetuotantoon ja metsät tehometsätalouden alaisiksi niinkuin esimerkiksi sanginjoki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

137
Kysyimme: Miksi Oulun linja-autoasemalla ei ole tauluja, joista näkisi autojen lähtö- ja tuloajat?
112
Muiden uskontojen läsnäolo voi olla hyväksi Suomen kristityille, sanoo Oulun hiippakunnan seuraava piispa
65
Tuiranpuiston kehittämiskaavailut kuumensivat tunteita – Asukkaat haluavat puiston pysyvän puistomaisena ja täysin ennallaan
39
Median lokaaminen riitti - yli 200 sanomalehteä liittyi Trumpin hyökkäyksiä vastustavaan kampanjaan
34
Loppukesä tuo maatalouskoneet teille, autoilijan tila voi huveta yllättäen – näillä neljällä vinkillä ohitat traktorin turvallisesti
31
Uusista sellutehtaista on puhuttu jo kolme vuotta, päätöksiä yli 5 miljardin hankkeista ei ole vieläkään
29
Vapautuksen asepalveluksesta saa joissain maakunnissa toisia helpommin – yleisin syy on mielenterveys- tai käytöshäiriö

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen auto pitäisi laittaa ettet olisi kateellinen?

Laita sellanen auto jonka haluat ja johon sinulla on varaa ilman rahoitusta. Rekisteritiedon perusteella näkee kuitenkin... Lue lisää...
käteisostaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image