Kotimaa

Katri Kulmuni: Hal­li­tus­puo­luei­den edustajien Twitter-miekkailun pitää loppua

Keskusta lähtee mukaan uuteen hallitukseen. Puheenjohtaja Katri Kulmunin mukaan edellytykset jatkaa hallitusyhteistyötä Antti Rinteen johdolla hävisivät. KUVA: Kimmo Brandt/compic
Kotimaa 8.12.2019 21:24 | Päivitetty 9.12.2019 6:20
Ilari Tapio

Keskusta lähtee uuteen hallitukseen. Puheenjohtajan mukaan vanhassa Rinteen hallituksessa puolue ei voinut sitoutua epäselvyyksiin.

Keskusta lähtee mukaan uuteen eli uusvanhaan hallitukseen. Pelkkä muodollisuus se ei kuitenkaan ole. Tätä korosti puheenjohtaja Katri Kulmuni puheessaan puoluevaltuustossa sunnuntai-iltana Helsingissä.

– Meidän on tehtävä itsellemme selväksi, miksi lähdemme mukaan hallitukseen, jossa pääministeri vaihtuu, mutta ohjelma pysyy samana, Kulmuni totesi

– Puoluehallitus ja hallitusneuvottelijat katsovat, että hallitukseen osallistumisen perusteet ovat samat kuin viime keväänä. Saimme neuvoteltua hyvän hallitusohjelman. Se sisältää keskustan kaikki keskeiset tavoitteet ja kynnyskysymykset. Vaalitappiosta huolimatta arvioimme tuolloin, että meille tärkeisiin asioihin voidaan parhaiten vaikuttaa hallituksessa.

Sote voimaan vuoden 2023 alussa?

Puheenjohtajansa mukaan keskusta haluaa, että ihmiset pääsevät palveluiden ääreen nopeasti, oli kyse sitten lääkäriajasta tai mielenterveystyöstä.

– Tämä on parasta toteuttaa 18 maakunnan pohjalta. Meidän on sovittava sote-uudistuksen sisällöistä siten, että se on voimassa vuoden 2023 alussa.

Keskustan on Kulmunin mielestä vakavasti pohdittava myös toista kysymystä: miten puolue osallistuu hallitukseen.

– Tässä meidän on otettava oppia kuluneesta puolesta vuodesta.

– Kysyn itsekriittisesti, mitä kansalaisten mieliin on keskustan toiminnasta Rinteen hallituksessa puolen vuoden aikana jäänyt? Pahoin pelkään, että päällimmäiseksi ovat jääneet muistikuvat hallituspuolueiden keskinäistä kiistoista milloin minkin aiheen tiimoilta. Niin ei kansalaisten luottamusta keskustaan vahvisteta.

Erimielisyydet ratkottava kasvokkain

Katri Kulmuni muistutti, että vain tulokset ratkaisevat. Hänen mukaansa keskusta voi parhaiten vaikuttaa asioihin toimimalla hallituksessa.

– Kun lähdemme uuteen hallitukseen, keskustan täytyy keskittyä hallitusohjelman tarmokkaaseen toimeenpanoon. Keskustan pitää olla puolue, joka tunnetaan hallituspolitiikan tuloksista eikä alituisesta Twitter-miekkaluista muiden hallituspuolueiden edustajien kanssa.

– Meidän on myös luotava hallituksen sisälle sellainen luottamus, että erimielisyydet ratkotaan kasvokkain eikä julkisuudessa. Tämä edellyttää paljon tiiviimpää yhteydenpitoa hallitusryhmien kesken kuin tähän asti.

Selvitykseen jäi liikaa aukkoja

Katri Kulmunin mukaan tilanne ajautui viime viikon loppupuolella sellaiseksi, että keskustan edellytykset jatkaa hallitusyhteistyötä Antti Rinteen johdolla hävisivät.

– Pääministeri oli ajautumassa Posti-vyyhdin kautta kierteeseen, joka oli viemässä hallituksen toimintakyvyn. Olimme tilanteessa, jossa hallitus valmistautui yhteisesti vastaamaan Postiin liittyvään välikysymykseen. Emme saamiemme selvitysten jälkeen voineet sitoutua vastauksen antamiseen.

– Annettu selvitys tapahtumien kulusta jätti liian paljon aukkoja ja kysymyksiä. Lisäksi itse tapahtumaketjun selvittäminen johti tilanteeseen, jossa en katsonut voivani luottaa.

Puheenjohtajan mukaan keskusta ei voinut sitoutua epäselvyyksiin.

– Kyse on myös kokonaisarvioinnista. Kun pohdimme tulevaa kevättä ja sen työmarkkinakierrosta, emme nähneet, että hallitus olisi ollut riittävän uskottava toimimaan näiden osalta. Katsoimme paremmaksi kokonaan uuden lähdön.

– Minua on arvosteltu siitä, että en riittävän suorin sanoin vaatinut julkisuudessa pääministerin eroa. Halusin antaa sdp:lle tilaa tehdä itse johtopäätökset. Niin he viime tiistaina tekivätkin.

Kulmunin mielestä Rinne osoitti omalla erollaan, että hän asettaa Suomen eteenpäin viemisen oman edun edelle.

– Siirtymisellään sivuun Antti Rinne mahdollistaa tulevalle hallitukselle uuden alun puhtaalta pöydältä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (64)

Kulmunilta viisaita lauseita. Hallitus ei kokonaisuutena voinut mennä demarien aiheuttaman sotkun taakse. Tuo selvitys riitti minulle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko Katri Kulmunni avata sitä kokonaisarviointia? Mihin se perustuu? Mikäa asia siina on painavin? Tuntuu vain siltä, että kepu ei vain "alkanut Anttia"? Onko tässä kyse työpaikkakiusaamisesta vai epäaasiallisesta käytöksestä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huolestuttavinta on se, että kaikkien puolueiden johtava ministeri on nainen, mikä sataa suoraan persujen laariin. Saa siinä seuraavien vaalien alla naisministerit ja -puheenjohtajat laittaa kaikki kykynsä käyttöön, että saavat perusjampat puolelleen. Nyt ei mitenkään nosteta asiaa esiin, että miehet ovat vähemmistönä ja mistään tasa-arvosta ei tässä nyt puhuta mitään. Miksi näi? Jos tilanne olisi tosinpäin, niin media rummuttaisi asiaa erittäin voimakkaasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyl' Lappi tyhjenee,kun Kulmunista tuee rahakirstun vartia.Asiainhoito menee jokseenkin likaiseksi peliksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisää ainakin painetta Kärnälle. Kärnä voi vuonna 2023 olla Lapissa ehdolla Vihreiden listalla, jos jää tähän porukkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan perusteetonta höpötystä tuo edellinen! Valtionvarainministeriössä on kuule vuosikymmenien kokemusta osaavia virkamiehiä hoitamaan valtion raha-asioita, joten ei sinunkaan tarvitse olla huolissasi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kulmunin kuherruskuukausi puheenjohtajana on ohi. Tuskin olisi tullut valituksi nähdyillä / kuulluilla ulosannin näytöillä. Ei yhtäkään järkeenkäypää selitystä miksi Rinne menetti "kepun johdon" luottamuksen, selityksenä vain samoja tyhjien sanojen toistoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

KEPU on valmis mihin tahansa että saisi sotensa myötä hyvävelipaikkoja. Eivät vaan tainneet tajuta että kannatus on nyt persuilla, joten ajamalla sotea ajavat tajuamattaan itsensä ulos maakuntatasolla. KEPUn kannalta sote myöhästyi ja nyt tämä pelleily vie loputkin kannatuksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepu roikkuu hallituksessa vain Sipilän ja tämän lähipiirin pakkomielteen johdosta, syynä maakuntauudistus. Sen läpisaamalla puolue saa tulevaisuudessa poliittista valtaa yli tuplaten kokoonsa nähden. Tämä siksi että suurilta osin maakunnat ovat kepuvetoisten kuntien kattamia. Kepun johdossa ymmärretään että vaikka valtakunnan politiikassa tuleekin noutaja, kunnallispolitiikassa kepulaiset "jäärät" tulevat pitämään pintansa pitkään, johtuen johtamissaan kuntiin pesiytyneistä kepulaisista talouselämän lainalaisuuksista. Niissä bisnes rulaa kepun valvonnssa. Joko olet meikäläisiä, tai sitten et tee kunnan alueella onnistuneesti bisnestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kai ymmärrät, että SoTe uudistus on välttämätön? Se ei ole mitään pelleilyä, kun asioita pyritään edistämään. Toiset katsoo tulevaisuuteen, toiset kaipaa Neuvostoliittoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, ymmärrän että SoTe uudistus on välttämätön, uusi hallintoporras sitä varten taas ei ole välttämätön. Tarvitaan tekijöitä eikä managereita. ELi KEPUn maakuntamalli ei todellakaan ole tarpeellinen vaikka SoTe uudistus onkin tarpeellinen. Ja nythän ihmiset äänestäisivät persuja eikä KEPUlaisia näiksi managereiksi, sitäkö haluaisit ja eikö KEPU todella ole myöhässä kun kannatus on jo romahtanut? Vai epäiletkö että KEPUlla olisi edelleen maakunnissa huomattavasti suurempi kannatus kuin koko maassa? Eli KEPU ehkä pelaa maakuntamallia persuille itse sitä tajuamattaan. Kirjoitin epäselvästi, SoTe ei ole pelleilyä, mutta se miten puolueet ja yksilöt ajavat omaa etuaan valtakunnan kustannuksella ja suhmuroivat asioita, niin se on kyllä ainakin ulospäin todellista pelleilyä. Ja kallista pelleilyä kansalaisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei varmasti ole. Mitä olen isäntien kanssa jutellut Utsjoelta lakeuksille ja Pirkanmaalta Karjalan kunnaille, niin hyvin vihaisia ovat kepun antamasta tuesta punavihreälle aatteelle. Siinä ei paljoa sote paina, jos pankki vie talon lihaveron takia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

KEPUn äänestäjät ovat varmasti juuri tuota mieltä, mutta näyttääpä että puolueen johto kuvittelee äänestäjien jatkavan äänestäjinä vaikka mitä tapahtuisi. KEPUn äänestäjäthän ovat erittäin puolueuskollisia, mutta kuten kirjoitit, jos pankki vie talon niin hankala kannattaa KEPUa joka tukee puolueita jotka sen aiheuttavat.

Orpo on sanonut, että KEPUlla olisi punavihreille vaihtoehtokin! Perussuomalaisten myötä alkaa vaikuttaa että nyt myös KEPUn äänestäjillä on vaihtoehto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vain tämä viesti.
Hienoa ja hyvä, että hallitus on nuorentunut.
Heillä on eniten tarvetta vaikuttaa kaikkia kansalaisia huomioivaan ja oikeuden mukaisesti tulevaisuuteen.
Mitä vähiten oppositio kulloinkin kampittaa, sitä paremmin aina Suomessa menee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskustan ois pitänyt samalla siirtyä oppositioon ja ois ollut uudet vaalit niin pöytä ois puhistunut. Tämä keskustan toilailu sataa nyt suoraan kokoomuksen ja pesussuomalaisten laariin. Tammikuun kyselyssä näkyy luvut taatusti. Sostemit voi nostaa myös hieman kannatusta ku vaihtoivat pääministeriä. Oliko tuo sitten demokratiaa että 61 sostemia valitsi tälläisessä tilanteessa suomen pääministerin. Ei taatusti oo puolusteltavissa mitenkään. Myös loikkaukset kepusta kokoomukseen voi tapahtua. Kepussa on edustajia jotka ei todella hyväksy tätä tosi vasemmistolaishallitusta, mutta niiden on pakko äänestää kuin johto sanoo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa pitää olla toiviva halllitus.
Nyt on sentään uusiyritys tällä hallituspohjalla.
Nyt olisi jo lopulta hallituksen ja opposition tajuttava ajaa riitelyn ja nillittämisen sijaan meidän kansalaisten tarpeita. Tässä hallitus on 6kk jotenkin yrittänyt ja oppositio kampittanut kaikessa, mihin voi vain tarttua.
Näinhän se on ollut aina, mutta me kansalaiset olemme äänestäneet aina vaaleissa edustajat ajamaan etenkin meidän kaikkien Suomalaisten asioita parempaan suuntaan. Olisiko nyt jo sitten aika ekakerta kun valitut edustajat ajaisivat meidän kaikkien parasta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä oli viimevuonna miutoin aika kova hallitus ja pääministeri oli omaa luokkaansa. Kävi alkutaipaleilla hautaamassa oman poja traagisen kuoleman seurauksena. Ei rarvinnut sairaslomaa. Siirsi Suomen kasvun linjalle, lyhensi valtion velkaa. Sai mahdottomia muutoksia aikaan. Mitä teki kansa? Jakeli tappouhkauksia. Mitä teki Oululaiset, jakeli tappouhkauksia, vaikka saimme historian suurimman rahapotin teiden ja rautateiden korjauksiin. Pitäkää tunkkinne ihmiset!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (64)

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image