Kotimaa

Kari Mänty palaa Yleisradioon – Perälä jatkaa Radio Suomen oh­jel­ma­joh­ta­ja­na

Kotimaa 12.8.2002 13:38
Pasi Kalliokoski
YLE on nimittänyt tänään radiokanaville uudet ohjelmajohtajat. Oulusta pääkallopaikalle siirtynyt Reijo Perälä jatkaa Radio Suomen ohjelmajohtajana ainakin vuoden 2007 syyskuuhun.

Pohjalainen-lehden päätoimittajana työskentele Kari Mänty palaa YLEen radion uutis- ja ajankohtaisohjelmien ohjelmajohtajaksi. Mänty aloittaa radion uutis- ja ajankohtaisohjelmien osaamiskeskuksen päällikkönä 15. lokakuuta.

Nimitykset liittyvät suomenkielisten radiokanavien uudistukseen. Uudet kanavat aloittavat toimintansa 13. tammikuuta 2003.

Radio Ylen Ykkösen seuraajan ohjelmajohtajana toimii vuoden 2004 loppuun saakka Olli Alho, joka on ollut Radio Ylen Ykkösen ohjelmajohtaja vuodesta 1994.

Radio Ainon seuraajan ohjelmajohtajana toimii elokuun 2007 loppuun saakka Hanna Lähteenmäki, joka on ollut viimeksi YLE Teeman ohjelmapäällikkönä syyskuusta 2000 lähtien.

Radiomafian seuraajan ohjelmajohtajana toimii Ville Vilen, joka on toiminut viimeksi Radiomafian musiikkipäällikkönä marraskuusta 1998 lähtien.

Aiemmin on jo nimitetty radiotoiminnan ohjelmistojohtajaksi Heikki Peltonen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
63
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
51
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
31
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

244 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image