Kotimaa

Kaleva ja 11 muuta lehteä tiivistävät jour­na­lis­tis­ta yhteistyötään Lännen Mediassa

KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 5.2.2014 9:05 | Päivitetty 5.2.2014 9:12
Kaleva

Kuusi suomalaista lehtikustantajaa suunnittelee alueellisten sanomalehtiensä journalistisen yhteistyön merkittävää laajentamista. Yhtiöt ovat allekirjoittaneet asiasta aiesopimuksen.

Lehtien suunnitelmissa on perustaa tämän vuoden aikana journalistista sisältöä tuottava Lännen Media -niminen yhtiö. Yhteistyöhankkeessa ovat mukana Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjolan Sanomat, Turun Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Hämeen Sanomat, Forssan Lehti ja Keskipohjanmaa. Lehtien kokonaistavoittavuus on lähes kaksi miljoonaa (1 933 000) suomalaista. Painettujen lehtien yhteinen levikki on 542 783 kappaletta (LT 2013) ja lukijamäärä 1,32 miljoonaa.

Hankkeen toteutuessa Lännen Media tuottaisi osakaslehdilleen yhteisen valtakunnallisen politiikan, talouden ja yhteiskunnallisen uutisoinnin sekä ulkomaanuutiset, viikonvaihdeaineistoa, teemasivuja ja valtakunnallisia verkkouutisia. Yhteistyöllä tavoitellaan valtakunnallisen ja kansainvälisen sisällön laadun kohottamista sekä paikallisen sisällön ja palvelun vahvistamista.

”Yhteistyö antaisi mahdollisuudet suunnata oman toimituksemme tekemistä nykyistä voimallisemmin paikallisiin asioihin”, Kalevan päätoimittaja Markku Mantila sanoo.

”Saavutettu aiesopimus on suomalaisten maakuntalehtien vahva tahdonilmaisu laadukkaan journalismin puolesta”, Mantila sanoo.

Päätoimittajien mukaan yhteistyön laajentaminen ja syventäminen on looginen kehitysaskel jo pitkään jatkuneessa lehtien sisältöyhteistyössä.

Lännen Media on toteutuessaan noin 40 hengen yhteistoimitus, jolla on journalisteja eri puolilla Suomea.

Lännen Median osakaslehtien suunnitelmissa on yhteistyön tiivistäminen myös muissa journalistisissa sisällöissä sekä niiden suunnittelussa, tuotekehityksessä ja koulutuksessa. Digitaalisen sisällön tuotekehityksen nopeuttaminen tulisi olemaan Lännen Median keskeinen tavoite.

Lännen Median suunnitteilla oleva perustaminen on osa sanomalehtikustantajien toimenpiteitä, joilla varmistetaan korkealaatuisen sanomalehtimedian elinkelpoisuus.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Saamme siis lukea samaa absoluuttista totuutta ympäri Suomea. Olisiko kunniakkaampaa lopettaa ajoissa koko touhu, eihän tällaista enää kukaan viitsi lukea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

”Saavutettu aiesopimus on suomalaisten maakuntalehtien vahva tahdonilmaisu laadukkaan journalismin puolesta”, Mantila sanoo.
Siis Mantila markkinoi uudistuksen lukijoille sisältötermein.
Mantila ei tuo esille yhteistyön myötä tulevia säästöjä, siis yritykselle koituvaa taloudellista hyötyä. Taloushan on se (sisältö)fuusion takana oleva tärkein asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoittaako tämä tiivistys paluuta kekkosslovakiaan vai tiiviimpään euvostoliittoon? Mielestäni nyt jos koskaan on aika toimittajien jalkautua kansan pariin, eikä istua siellä toimituksessa kuuntelemassa ja katsomassa kaikkien uutistoimitusten dataa, joita sitten syötetään suodattamatta kotimaahan. Tutkiva journalismi olisi paikallaan jopa tänäkin päivänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi mahoton kyllä nyt on oikeasti aika huolestuttava tilanne jos kaikki tieto tulee samasta lähteestä kaikkialle ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No on se melkoinen tiedonsaannin yksipuolistaminen kun saman totuuden piirissä on n. 2 milj. ihmistä sillä voi muokata aikalailla "kansalaismielipidettä Länsi Median haluamaan suuntaan ? Outoa että asia ei suuremmin tunnu kansaa huolestuttavan toimittajien suuthan on ymmärrettävästi suljettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli on ihan sama minkä lehden tilaa, niin kaikissa samat jutut. Ei tällä tavalla paikallisuus lisäänny, vaan vähenee. No saahan siinä toimittajia vähemmäksi....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhteistyö pitää viedä äärimmilleen. Lehdet voitaisiin pääsääntöisesti tehdä vaikka tampereella, pääkirjoitus, kotimaan ja ulkomaan uutiset keskitetysti yhteen paikkaan, kutistetut alueelliset toimitukset sitten lisäisi omat juttunsa ja mainoksensa. Meillä ei ole todellakaan varaa pitää yhtään ylimääräistä toimittajaa lehdissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lapin Kansa alkoi säästämään ja vähensi toimittajia, lehti täyttyi Porin ja Kajaanin uutisilla. Seuraus: lukijat ja ilmoittajat lähtivät. Sitten pitää taas säästää. Tämä kierre ei koskaan lopu, elleivät lehdet uskalla panostaa siihen, missä on niiden olemassaolon oikeutus: paikallisuuteen ja läsnäoloon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ymmärrä tuota jaappausta siitä että samat uutiset julkaistaan sitten kaikissa lehdissä. Niinhän ennenkin on tehty: STT.tä käyttivät kaikki lehdet ja siihen vielä Yle päälle. Ja sama uutinen oli joka mediassa. Eipä tuo silloin tuntunut ketään haittaavan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli kaikki paikallisuus häviää. Minkä takia enää sitten ostaa paikallislehteä??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ts. saamme lukea kaikista lehdistä ihan samat uutiset, aina välimerkkejä myöten. Jo nyt ovat jutut kovin yksioikoisia ja mitään sanomattomia. Tekstiä mahdollisimman vähän ja tilalla valtavan suuria kuvia. Ei useinkaan edes kuvatekstejä löydy noilta sivuilta. Ja vielä puhutaan lehdistön vapaudesta. Noiden "uudistusten" jälkeen ei tarvitse ihmetellä miksi tilaajamäärät laskee entisestään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt alkaa joka aviisissa olla yhä ISOMPIA kuvia ja yleisöosastokirjoituksia sivujen täytteenä ja kaikissa vielä samoja. Ja hintoja nostetaan. Ja sitten vielä ihmetellään miksi lehtiä ei tilata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoittaako tämä sitä, että saamme lukea entistäkin enemmän copy-paste -uutisia eli joka lehdessä pilkkua myöten samat toitotukset?

Conan o Brian tekee näistä hauskoja sketseja toisinaan omassa showssaan eli editoi yhteen saman päivän paikallisuutiset ympäri maata. Lopputulos on hämmentävä, sillä uutiset ovat kuin ovatkin pilkulleen samat kymmenillä uutisasemilla. Ei ihme että porukat lukevat mieluummin facebookkia ja twitteriä sillä ne uutiset tulevat suoraan ihmiseltä ihmiselle aitoina, uniikkeina ja ilman silittelyä tai selittelyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauniita ajatuksia ja pyrkimyksiä, mutta miten käy toimittajien tekijänoikeuksille ja palkalle?
Ennen toimittaja kirjoitti yhteen mediaan. Nyt hänen on kirjoitettava palkkansa eteen jopa neljäänkymmeneen. Palkka ei tietystikään nouse 40-kertaiseksi, sen toki ymmärrän, mutta lehtikustajien hyölty on kuitenkin erittäin, jopa kohtuuttoman suuri.
Lehdentekijästä otetaan enemmän irti, mutta palkka pysynee samana taulukkopalkkana, johon maakuntalehtien palkkaus on kapsahtanut. Poissa ovat entisajan ns. hyvän miehen lisät (sopimuspalkat).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama meininki kuin Venäjällä ,uutiset tulevat samasta tuutista ,median itsenäisyys ja paikallisuus katoavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kovin on uutiset olleet länsimielisiä vallitsevalla miehitykselläkin, nyt samaa mielipidemuokkausta samansisältöisenä saa koko kansa tietolähteenä tullee olemaan varmaankin YLE uutistoimitus. Tällaisesta yhdestä tuutista tulevaa uutisointia on käytetty lyömäaseena arvostellen mm. Venäjän uutisointi käytäntöjä ja nyt täällä ollaan ottamassa siitä mallia.Lehdet voisivat ilmestyä kaikki samalla nimellä "Yksi ja Ainoa Totuus".Näyttää vielä siltä että lehdet ajavat itse itsensä tarpeettomaksi mutt sama suuntaushan on etenemässä koko yhteiskunnassa jossa ihmiset ovat tekemässä itsestään tarpeettomia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

266 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko menee ruokaan

No kylläpä oli taas aloitus. Nyt Lidlin kannattajat voivat taas avata sanaisen arkkunsa. Meidän perheessä ei ole koskaan... Lue lisää...
hyvää kotimaista

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image