Kotimaa

Kaikki hä­vit­tä­jäeh­dok­kaat lentävät Suomen talvessa – Valinnan ratkaisee lopulta menestyminen sotapeleissä

Suomen nykyinen Hornet-hävittäjä on kuvassa Satakunnan lennostossa Pirkkalassa, jossa tulevat hävittäjäkandidaatit testataan talviolosuhteissa. KUVA: Jari Toivonen
Kotimaa 22.9.2019 18:00
Joonas Kuikka

Kaikki Suomen tulevaksi hävittäjäksi ehdolla olevat testataan Satakunnan lennostossa Pirkkalassa tammi–helmikuussa, mutta ainakaan kahta niistä suomalaiset eivät pääse lentämään itse. Saab vakuuttaa saavansa Gripen E:n Suomeen testiin, vaikka Sveitsin vertailua varten lentokone ei ehtinyt.

Puolustusvoimat arvioi huippuluokan hävittäjäteknologiaa Satakunnan lennostossa Pirkkalassa tammi–helmikuun aikana, kun kaikki viisi Suomen seuraavaa hävittäjäkandidaattia lentävät vuorollaan taivaalla.

Suomeen saapuvat amerikkalaiset Boeingin Super Hornet ja Lockheed Martinin F-35, eurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassaultin Rafale ja ruotsalaisen Saabin Gripen E.

Jokaista hävittäjää koetellaan viikko kerrallaan. Tarkoitus on varmistaa, pitävätkö hävittäjävalmistajien väitteet ominaisuuksista paikkaansa ja toimivatko lentokoneet Suomen kylmässä, jäisessä ja pimeässä talvessa.

Toistaiseksi puolustusministeriö ei avaa järjestystä, jolla lentokoneet testataan.

Saab ei ehtinyt Sveitsin hävittäjähankintakilpailun arviointeihin, mutta yhtiö vahvistaa Lännen Medialle olevansa nyt mukana suomalaisten testeissä.

– Kyllä, Gripen E saapuu evaluointilentoihin. Koelento-ohjelma on edennyt täysin suunnitelmien mukaisesti. Tällä hetkellä neljä Gripen E:tä lentää koelentoja ja lisää koneita lentää tietysti tulevina kuukausina, kertoo Saabin Suomen-kampanjajohtaja Magnus Skogberg.

Ei ainakaan Gripenin ja F-35:n puikkoihin

Suomalaiset koelentäjät eivät pääse Pirkkalassa ainakaan Gripenin tai F-35:n puikkoihin. Syy on siinä, että nämä hävittäjät ovat yksipaikkaisia. Gripenistä ei ole vielä valmistettu kaksipaikkaista F-mallia, jota Suomelle tarjotaan.

– Suomalaisten mukaan pääsy riippuu siitä, ketkä tuovat kaksipaikkaisia hävittäjiä. Suomalainen ei lennä mitään hävittäjää yksin, sanoo puolustusministeriön hävittäjähankkeen ohjelmajohtaja Lauri Puranen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei hävittäjien ominaisuuksia voitaisi arvioida. Kaikki koneet ottavat talteen tiedot lennoista.

– He lentävät meidän asettaman profiilin mukaan.

Tietoa sotapelejä varten

Tässä vaiheessa kyseessä on vasta hävittäjien teknisten ominaisuuksien testaustapahtuma. Testissä ovat muun muassa lento-ominaisuudet sekä tutka- ja sensorijärjestelmät.

– Testaamme, onko hävittäjä sellainen, mitä valmistaja lupaa, Puranen toteaa.

Tarkoitus on kerätä todellista tietoa, jota voidaan käyttää myöhemmin järjestettävissä sotapeleissä. Sotapelit ratkaisevat puolustushallinnon valinnan tulevaksi hävittäjäksi. Lopullisen päätöksen tekee hallitus vuonna 2021.

Hävittäjät valmistajineen saapuvat Suomeen erikseen ja yksi kerrallaan, koska jokainen taho haluaa pitää kiinni yrityssalaisuuksistaan.

Loppuvuonna vielä tarkentava tarjouspyyntö

Hävittäjähankkeen neuvottelut ovat edenneet siihen pisteeseen, että loppuvuoden aikana valmistajille lähtee tarkentava tarjouspyyntö.

Tarkentava tarjouspyyntö räätälöidään jokaiselle valmistajalle erikseen sen mukaan, mitkä kysymykset jäivät avoimiksi ensimmäisessä tarjouksessa. Tavoitteena on optimoida kunkin valmistajan tarjousta Suomen vaatimuksiin.

Kyse on testaustapahtumaan verrattuna erillisestä asiasta, eikä vastauksia tarkentavaan tarjouspyyntöön välttämättä saada kaikilta testaukseen mennessä.

Purasen mukaan testaustapahtuma järjestetään Pirkkalassa tammi–helmikuussa, jotta on paras todennäköisyys talvisille ja vaikeille olosuhteille.

Lopullinen tarjous pyydetään vuonna 2021, jonka perusteella järjestetään parhaan hävittäjän ratkaiseva sotapeli.

Huippunopeus

Lentokorkeus

Käyntiaika maassa

Taistelusäde

Hävittäjien ominaisuuksia

Valmistajien ilmoittamia tietoja.

Huippunopeus

Eurofighter 2 450 km/h, Gripen 2 450, Rafale 2 205, F-35 1 960, Super Hornet 1 960.

Lentokorkeus

Eurofighter 16 764 metriä, Gripen 16 000, Super Hornet 15 250, F-35 15 240, Rafale 15 240.

Käyntiaika maassa

Gripen 10 minuuttia, Eurofighter 25 minuuttia, Super Hornet 35 minuuttia, F-35 alle 60 minuuttia.

Taistelusäde

Gripen 1 500 kilometriä, Eurofighter 1 390, F-35 1 200, Rafale 1 000, Super Hornet 740.

Lähde: Paras hävittäjä Suomelle, Pentti Perttula

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Onko ns. sotapeleillä todellakaan niin väliä? Jos hankimme koneen USAsta loppupeleissä USA aina päättää nouseeko kone edes kentästä. Omaelektroniikalla saadaan kone jumittua kentälle sekä myös se ettei mihinkään kohteeseen saada lukituksia jos USA niin päättää. Mikä on varmaa tässä mailmassa 20-30 vuoden päähän? Kuka on tai olisi vihollisemme silloin ja ampua pitäisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhdysvaltalaiset koneet näköhään häviää muille jokaisella kriteeeillä mitattuna. Gripen näyttäusi voittavan muut kokonaisuudessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

WW-2 jälkeen solmittu Pariisin rauhansopimus tulisi ottaa käsittelyyn Kalevan kommenttipalstalle. Ymmärtääkseni useat siinä sovitut asiat ovat edelleen voimassa. Suomella ei saa olla pommikoneita, eikä ohjuksia! Sotalaivojen kappalemäärä ja tonnisto on rajoitettu, sukellusveneitä ei sallita. Mitähän muuta maininnanarvoista pykälistä löytyykään. Voittajavaltioilla on edelleen halutessaan sanavaltaa meidänkin valinnoissa. Milloinka alkaa tulla nootteja??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen valtiojohto ilmoitti vuonna 1990 että sopimuksen sotilasartiklat ovat vanhentuneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei toistaiseksi vielä yhtään Moskovan tiltua julistamassa, kuinka jokainen kone ja kaikki liikkuva tuhotaan muutamassa sekunnissa risteilyohjuksilla jne jne ja kannattaa vain heti heittäytyä selälleen ja antautua. Näitä vellihousuja löytyy jokaisen uutisen perään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Halvat purjekoneet riittäisivät, kun kaikki kuitenkin tuhotaan kentille. Eikä me todella millään ilveellä pärjätä ryssille .se nyt vaan on tosi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yritetään elää itänaspurin kanssa sovussa. Lisäksi tehdään heille hyökkäyksen hinta niin korkeaksi kuin mahdollista. Se on paras rauhan takuu! Ja toinen olisi NATO, mutta se ei YYA sukupolvelle valitettavasti kelpaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo Super hornet on umpisurkea. Se ei pärjää missään ja maksaa eniten, joten selvästi helpoin pudottaa pelistä pois. Pohjoimainen yhteistyö tuo hyvinvointia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei varmaan ketterin koneista, mutta jostain syystä sitä on 600 konetta valmistettu. Viimeksi USA:n laivasto tilasi koneita vuonna 2018.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hävittätijen ensisijainen tehtävä on turvata suomen ilmatila niin rauhassa joka tarkoittaa myös siis rajojen ennalta ehkäisemis estoa ja valvotaa ja uskottavuutta.
tärkein on myös sodan vaihe jolla turvataan ilmatilaa.

tosiasia on että ruotalainen saab on huonoin ellei mukaan oteta tapaa hankita hävittäjiä siten että 'sama se on,ei niillä mitää edellämainituista asioista pysty tekemään tai uskottavuutta lisäämään'
mutta silloin oisi parempi että säästetään ne miljardit,näin on.

saabib suurin heikkous on tosiasiassa se että koneet tulevat puolueettomasta maasta ja sim. sinne on helppo laittaa nootti että 'ei enää varaosia,neuvoja yms. tai epäämme puolueettomuuden'
siihen loppu heti ruotisn kaikkinaen tuki,varaosat yms.
hävittäjät on hankittava EU:sta tai usa:sta,näin se on ja sen kaikki tietää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei vain lennosta, vaan pitäisi testata myös, kuinka koneen huolto ja kääntö onnistuu talviselta tienpätkältä. Se voi olla kriittisempää kuin huippunopeus tai kaartosäde.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talvisen tienpätkän käyttö jää historiaan oman aikansa taktisena ratkaisuna.

Huippumoderneja ja huippukalliita ohjusaseita ei kuljeteta pitkin maanteitä kuorma-autojen lavoilla. Sotatilanteessa suomalaisetkin hävittäjät voivat vetäytyä toimimaan ulkomaisista tukikohdista käsin, mikä ei ennen tullut kyseeseen. Yhteisharjoitukset ja yhteensopivat järjestelmät kertovat tästä muutoksesta. Lentotukikohdat vetäytyvät joka tapauksessa kauemmaksi rintamalinjasta, jolloin ne ovat helpommin suojattavissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä hävittäjien pitää operoida Suomen ilmatilassa ja silloin myös toimia Suomesta käsin eikä kaukomailta. Samalla lailla Venäjä tuhoaa Ruotsin ja Norjan lentotukikohdat ballistisilla ohjuksilla eikä mitään varmuutta ole, että meillä olisi käytettävissä mitään ulkomaisia tukikohtia ylipäätänsä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nato-Norjan kentiltä voi F-35:llä lentää mutkan vaikka Arkangelin ilmatilaan, jos tarvetta olisi. Bodø:stä mitattuna F-35:n taistelusäteen sisälle jää myös Pietari ja Murmansk.

Ja jos Venäjä alkaa tuhoamaan ohjuksin Naton sotilaskenttiä, niin silloin Venäjälle ei hyvä heilu... :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:00
Kuinka Oulun ensimmäisen kuvernöörin kahvipannu päätyi Kiiminkiin: Vasta tarina tekee esineestä erityisen Tilaajille
18:00
Toisen roska on toisen aarre Pohjois-Pohjanmaan museossa
17:39
Poliisi perustelee toimia Turkki-mielenosoituksessa sillä, että aiemmin rikottiin lähetystön ikkunat – Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä
16:52
Rattijuoppo ja useiden autojen sivupeilit hajottanut nuori mies työllistivät poliisia Kajaanissa
16:47
Kajaanilaismies hermostui ravintolassa ja kaatoi toisen miehen katuun, uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja
16:36
Nelikymppinen mies uhkasi aseella kolmea muuta Kajaanissa – aseen poisottaminen johti käsirysyyn
16:15
Tallinkin Silja Europa -laivalta löytyi yöllä kaksi suomalaista kuollutta nuorta – Viron poliisi ei tällä hetkellä epäile rikosta
185
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
38
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
33
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
30
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

Jos haluamme pitää kotimaisen maataloustuotannon omavaraisena, tarvitsevat maanviljelijät maataloustukea. Maanviljelijöi... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image