Kotimaa

Kaenkky.com suljettiin lopullisesti - pala oululaista ruo­ka­kult­tuu­ria katosi netistä

KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 10.1.2015 17:56
Janne-Pekka Manninen

Oululaisia pitsanystäviä 14 vuoden ajan palvellut kaenkky.com on suljettu lopullisesti.

Ylläpitäjät pistivät lapun luukulle lauantaina ja jättivät sivustolle lyhyen ja ytimekkään viestin: "Kiitos yhteisistä vuosista!"

Kaenkky.comin ylläpitäneen Kaenkky Task Forcen jäsen Petteri Parhi sanoo, että sivuston sulkemiseen ei liittynyt mitään dramaattista.

"Eihän sitä viime aikoina ole ylläpidetty ja ehkä tämä oli nyt vain lopullinen piste, kun ei ajoissa saatu palvelua lopetettua."

2000-luvun alun ilmiö

Kaenkky.com tunnettiin alunperin pitserioiden ja muun, niin sanottua roskaruokaa tarjoavien ravintoloiden arvosteluista.

Palvelu tavoitti 5000-7000 kävijää viikottain ja oli etenkin 2000-luvun alussa opiskelleiden oululaisten suosiossa.

Huvittaviakin ilmiöitä oli.

"Joka vuosi tammikuun ensimmäisenä päivänä oli hillitön käyttäjäpiikki, kun jengi heräili uudenvuodenpäivänä krapulassa ja tutki kaenkky.comista, että mikä paikka on auki josta saisi suolaista", Parhi sanoo.

Suosiosta huolimatta alkuaikojen innostus tehdä maksutonta palvelua vapaaehtoisvoimin kuitenkin laantui ajan myötä, ymmärrettävästikin.

"14 vuotta on pitkä aika. Ihmiset saavat töitä ja perustavat perheitä, eikä enää aikaa ja energiaa riitä samalla lailla kuin nuorempana kuitenkin aika ison yhteisöllisen palvelun ylläpitoon. Eikä tule enää syötyä lättyä montaa kertaa viikossa, sellainenkin elämänmuutos on tapahtunut", Parhi sanoo.

Parhin mukaan kaenkky.comia on mahdotonta siirtää eteenpäin muiden jatkettavaksi teknisistä syistä. Alun alkaen ylläpitäjien itselleen tekemä palvelu ei vastaa enää netin vaatimuksiin ja esimerkiksi tietoturvan kannalta palvelu ei ole ajan tasalla.

Oululaisen ravintolakulttuurin tallentaja

Kaenkky.com jää historiaan humoristisena verkkosivuna, joka tuli kuin huomaamattaan tallentaneeksi 14 vuoden ajalta oululaista ravintolakulttuuria. Vuosien aikana oululainen "känkkyskene" on muuttunut melko lailla.

"Hyvään suuntaan on menty. Alkuaikojen 'original känkkyä' eli halpaa ja nopeasti hutaistua kämäpitsaa on yhä vaikeampi löytää. Jos kaenkky.comin ylläpitäjät ovat aikuistuneet niin kyllä ravintoloitsijatkin ovat kypsyneet, sellainen tolskaus on hävinnyt."

Ruokakulttuurin muutoksista Parhi nostaa esille katugrillien katoamisen.

"Piccolo-grilli on kadonnut, Megagrilli on kadonnut eikä tilalle ole oikein tullut uusia. Toisaalta taas gastropub-kulttuuri on nousemassa Oulussa ja Suomessakin, nykyisin pubeissa saa usein ruokaa, mitä ei nähty oikeastaan lainkaan 2000-luvun alussa. Silloin kaljapaikat oli kaljapaikkoja ja ruoat syötiin muualla."

"Eli jos jotenkin haluaa tiivistää niin ehkä siten, että känkky voi huonosti mutta känkkyskene voi hyvin", Parhi nauraa.

Palvelun huippuhetkistä Parhi muistaa taistelun kärkkärin puolesta kymmenen vuoden takaa. Sivuston yksi kovimmista saavutuksista oli oululaisen perinneherkun, kärkkärin, pelastaminen kymmenen vuotta sitten. Keräämällään 1 706 allekirjoituksella sivusto sai Kotivaran perumaan suunnitelmat lopettaa Kärkkäri-makkaran teko.

"Olihan se hienoa, että onnistuttiin säilyttämään uniikki tuote. Ja sekin oli hienoa, että oululaiset ravintolat löydettiin hyvin nopeasti palvelun kautta, kaenkky.com antoi niille osaltaan näkyvyyttä."

Kaenkky.com elää Facebookissa

Parhin mukaan kaenkky.comin artikkelit ja arvostelut ovat tallessa vaikka palvelu onkin suljettu. Lisäksi kaenkky.comin Facebook-sivu on yhä aktiivinen ja ylläpitäjiin voi ottaa sitä kautta yhteyttä.

Alkujaan kymmenen hengen kaveriporukka, joka kaenkky.comin perusti ja pyöritti, hupeni kolmen aktiivin porukaksi palvelun loppuaikoina. Parhin mukaan kaverisuhteet sinänsä eivät mihinkään hävinneet, mutta muu elämä vei palvelulle tarkoitetun ajan.

Jonkinlaiset peijaiset saattavat kuitenkin tulla Kaenkky Taske Forcen osalta kysymykseen.

"Joku karonkka voitaisiin kyllä viettää. Tuskin mitään Sentencedin ruumisarkun roudaamista vastaavaa keksitään, mutta voisihan sitä käydä lätyt syömässä ja kaljat juomassa porukalla."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (66)

Kyllähän känkky oli hyvä sivu etsiä vinkkejä, mistä purastavaa kannattais hakea. Mut aina on palattava
Kaijon Kipsalle syömään oikeaa evästä:-).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taaskaan puolet kommentaattoreista ei ymmärtänyt kaenkkycomin ideaa. Sehän oli internettiä parhaimmillaan. Kiitos Kaenkky loistavasta sivustosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos Kankylle. Silloin talloin ihan nostalgiamielessa olen kaynyt katselemassa sivustoa ja muiselemassa '00-lukua, vaikken Oulussa tai Suomessa enaa muutamaan vuoteen ole asunutkaan. Paras Oulu aiheinen sivusto koskaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitoksia Petterille ja kumppaneille! kaenkky.com oli kyllä kovassa käytössä vuosituhannen alkupuolella kun opiskeltiin. Silloin ei joka paikan ruokalistoja eikä edes aukioloaikoja löytynyt netistä. Kaenkky.comista ne löytyi ja loistavana lisänä oli tietysti arvostelut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kiitos kaenkky.comin porukalle hienosta sivustosta! Monesti tuli tuolta katseltua sopivaa ruokapaikkaa. Myös viihdyttävät artikkelit elävät muistoissa. Kiitos nakki-gatlingista, läskiäispullista ja muista herkuista. Samoin Kindereiden epäilyttävät yllätykset naurattivat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mää en ymmärrä vaan tuota känkky-sanaa. En ole koskaan kuullut pizzaa sanottavan känkyksi, pojat taitaa tulla jostakin hetekylän perukoilta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitoksia Känkyn svuston pitäjät. Monesti tuli käytyä sivuilla hakemassa vinkkejä, laitettua arvioita, ja omia syömisiä ylös.
Toivottavasti tiedot pysyvät tallessa tuleville sukupolville. Ja toivottavasti uusi sivusto tulee pian. Hyvää vuotta 2015!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joku kysyi mitä hyötyä kaenkky.comista oli. Pyrin valkaisemaan hiukan asiaa. Kaenkky ei ainoastaan ollut todella viihdyttävä sivusto laadukkaine artikkeleineen, se oli tärkein yksittäinen syy Oulun pikaruokakulttuurin korkeaan tasoon 2000-luvulla.

Ruokapaikoilla ei ollut varaa tehdä huonoja annoksia, koska oli hyvin suuri todennäköisyys, että siitä sai lukea oman paikan kaenkky.com sivultaan. Useat yrittäjät ymmärsivätkin kaenkyssa piilevän mahdollisuuden ja avoimesti pyysivät asiakkaitaan kommentoimaan kokemuksistaan. Yrittäjät myös osallistuivat joskus keskusteluun. Eräs alppilalainen yrittäjä päätti kuitenkin kieltää oman ravintolansa lisäämisen sivustolle. Loppui lyhyeen sen paikan elo, sillä eihän kukaan siitä tiennyt. Kaenkyn ansiosta perusoululainen tiesi helposti lähes kaikki Oulussa ja lähikunnissa sijaitsevat ravintolat.

Kaenkky.comin kuoleman myötä Oulun pikaruokakulttuuri ei ole enää entisensä. Sivusto antoi paljon ennen tripadvisoria jokaiselle kansalaiselle mahhdollisuuden olla ruokakriitikko. Kiitos yli kymmenestä vuodesta mahtavan sivuston kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meille kun tuli kesätöihin opiskelija toisesta kaupungista, niin ensimmäinen asia, millä uusi kaveri opastettiin paikallisten grilien maailmaan, oli kaenkky.com sivuston esittely. Kyllä siitä oli oikeasti hyötyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmi. Tälle sivustolle olis ollu käyttöä. Vaikka ilman kommentointiakin.
Olis nähny esim. että milloin mikäkin ruokapaikka on auki, hinnastot, yms...
Harmittaa että loppui. :s

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos ylläpitäjille arvokkaasta työstä! Toivottavasti joku ottaa viestikapulan ja luo Kaenkky 2.0:n.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katselin viimeksi pari päivää sitten mikä ruokapaikka ois auki. Nyyh ja kiitos!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Avaan "pikaravintolan" joka on auki vain yhden päivän vuodessa eli 1.1. Nimeksi tulee Känkky (olettaen, että nimeä saa käyttää). Toiminnan paikka on veljeni omistama ravintola, joka on sinä päivänä kiinni. Päämyynti kohdistuu etukäteen tilattuun ja toimitettuun ruokaan, sillä myös krapulaisia pitää palvella hyvin. Valikoima tulee olemaan montaa eri ns. grilliruokaa, kebabia ja lisäksi myös suolaiset piiraat, paistetut perunat ja bolognese-kastike lisukkeilla. Anna tähän lisävinkkejä mikä ruoka silloin maistuisi vielä paremmin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (66)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image