Kotimaa

Kaahaavaa rekkaa vaikea pysäyttää - iskun estäminen nojautuu ennakointiin

Kotimaa 8.4.2017 19:38
STT

Raskas ajoneuvo on teknisesti vaativa kohde pysäyttää, arvioi poliisitarkastaja Marko Savolainen Poliisihallituksesta. Suomessa rekkaiskun estäminen nojautuu erityisesti ennakointiin.

– Seuraamme koko ajan, mitä ulkomailla tapahtuu ja vaihdamme myös ulkomaiden poliisikollegojen kanssa tietoja eri tapahtumista ja eri keinoista, joilla asioita voidaan estää ja millä niihin voidaan puuttua.

Savolainen korostaa, että tärkeintä on etukäteissuunnittelu. Yleisötilaisuuksiin valmistautuessa poliisi ottaa asian huomioon esimerkiksi ajoreittien suunnittelulla ja huolehtimalla siitä, että raskaalla ajoneuvolla tehtävää iskua olisi mahdollisimman vaikea toteuttaa.

Varautuminen näkyi esimerkiksi Turussa joulurauhan julistuksen aikaan, kun Puolustusvoimien ajoneuvoja oli tuotu paikalle. Savolainen kertoo, että tuolloin varautuminen liittyi juuri tapahtuneeseen Berliinin iskuun.

Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala kertoi STT:lle lauantaina, että päivän mittaan ei ollut saatu mitään Suomen kannalta erityisen merkittävää tietoa liittyen Tukholman iskuun.

– Ei ole myöskään ilmennyt viitteitä kytkennöistä Suomeen, Rantala sanoi.

Hätäjarrutusjärjestelmä voi estää törmäyksen

Uusi tekniikka on tuonut raskaisiin ajoneuvoihin muun muassa ajonestolaitteita, joiden vuoksi autoa on erittäin vaikea saada käyntiin ilman avaimia, kertoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:n johtaja Petri Murto. Lisäksi Murto kertoo, että hätäjarrutusjärjestelmillä voidaan estää törmäys, jos kuljettaja ei reagoi vastaan tuleviin esteisiin.

Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä on Murron mukaan ollut pakollinen EU:ssa kaksi- ja kolmiakselisissa kuorma-autoissa ja niiden vetämissä ajoneuvoyhdistelmissä loppuvuodesta 2015 alkaen.

– Lähtökohta on, jos kuljettaja ei reagoi edessä olevaan esteeseen, niin ajoneuvo puuttuu tilanteeseen itse. Mutta se on hankala tilanne, jos kuljettaja ohjailee ajoneuvoa ja ajaa tahallaan johonkin.

Murto kertoo myös, että kuljetusyritykset seuraavat usein ajoneuvojensa liikkumista reaaliaikaisesti kartalla. Silloin käy ilmi nopeasti, jos ajoneuvo poistuu suunnitellulta reitiltä.

– Joissain tapauksissa ajoneuvon liikkumiseen voidaan puuttua myös etänä, hän lisää.

Murto suosittelee, että kuljetusyritysten olisi hyvä antaa sisäisiä ohjeistuksia varkauksien varalle.

– Raskaan ajoneuvon anastamisesta voi ja tulee ilmoittaa hätäkeskukseen, jolloin tieto anastuksesta saadaan leviämään nopeasti viranomaisille, Murto sanoo.

Piikkimatto ei pysäytä

Pelkkä piikkimatto ei todennäköisesti riittäisi rekan pysäyttämiseen. Raskaiden ajoneuvojen massa on niin suuri, että renkaan tyhjeneminen todennäköisesti vain hidastaisi vähän vauhtia, mutta ei kokonaan estäisi sen kulkua.

– Poliisipartioilla on piikkimattoja, mutta niitä ei ehkä ole tarkoitettu ihan raskaisiin ajoneuvoihin, Savolainen sanoo.

Savolaisen mukaan erilaisia teknisiä vaihtoehtoja raskaan ajoneuvon pysäyttämiseen tutkitaan ja selvitetään.

– Siinä on aina tietysti se, että jos yksittäisessä partiossa on tällainen laite tai väline, niin onko se juuri silloin paikalla, kun sitä tarvitaan.

Iskun tekemistä voidaan myös estää kaupunkirakentamisella. Savolainen nostaa esimerkiksi kävelykatujen rajaamisen tolpilla niin, ettei niihin voida ajaa suoraan liikenteestä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Helppo estää petoniporsailla,jos ne sijoitetaan niin että vauhtia on pakko hiastaa. Siis laitetaan niin että niitä pitää kiertää,vauhti putoo kävely vauhdiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joku vois tokaista, et kielletään rekat. Ja toinen, et kielletään terroristit. Mut myöhästä on jo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:42
41 prosenttia pyöräilijöistä käyttää pyöräilykypärää, selvitti Oulun kaupunki – käyttö kasvanut erityisesti kahden viime vuoden aikana
13:37
Hongkongin mielenosoitusten pelätään kärjistyvän veriseksi yhteenotoksi – Poliisi pitää mielenosoittajia loukussa oppilaitoksessa
13:34
HS: Maajoukkueen alppihiihtovalmentajana toimineelle syytteet Ranuan kuolonkolarista
13:14
Poliisiammattikorkeakoulun opettaja syytteeseen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja ahdistelusta – asianomistajia on seitsemän
13:11
Puolustusministeriö ei kertonut henkilöstöryhmille alueellistamisselvityksestä - työntekijät äimän käkenä
12:22
Neljä skenaariota, mitä Hongkongissa voi tapahtua seuraavaksi
11:44
"Lumihangella on yllättävän paljon elämää" – Hämähäkit, karvamadot ja lumikorennot seikkailevat lukijan kuvissa
38
MTK:n kysely: Kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana – MT: Alle 30-vuotiaista lähes viidennes ei syö lihaa lainkaan
32
Andersson ehdotti: Valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kulut polttomoottoriautojen muuttamisesta biokaasulla käyviksi
25
Käteisen puute suomalaisissa pankeissa ihmetyttää kanadalaisia – viime vuonna he kirjoittivat yli 700 miljoonaa shekkiä
19
Postin työkiistaan ei saatu vieläkään ratkaisua, tukilakot laajenevat maanantaina – "On vaikea arvioida, kuinka pitkään vielä menee"
15
Oululaiset yläkoululaiset saunottivat asunnottomia ja auttoivat naapureita – "Sai nähdä, että ihmiset olivat todella kiitollisia siitä, mitä me teimme"
14
Kivikukko koottiin uudelleen salaiseen paikkaan – Kyseessä on harjoittelukasaus, jotta se osataan koota oikein lopulliselle paikalleen Rautatienkadulle
12
Marraskuinen harmaus jämähtää ensi viikolla Oulun ylle, vesisateet ja lämmin sää sulattavat lumia – "Harmaa viikko tulossa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

257 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mietin alkoholin jättämistä, mitä tilalle?

Toi uutuutena krapulattomat maanantait, itsetunto palasi pikkuhiljaa lääkkeen avustuksella. Ei enään koskaan kauheaa mor... Lue lisää...
Tenu, terve

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image