Kotimaa

Jyväskylän kir­jas­to­puu­ko­tuk­ses­sa useita pa­hoin­pi­te­ly­syyt­tei­tä

Kotimaa 13.1.2015 12:41
Susanna Kemppainen

Oulun sumuteiskun jälkeen Keski-Suomen käräjäoikeudessa Jyväskylässä on siirrytty ruotimaan Jyväskylän kaupunginkirjastolla tammikuussa 2013 sattunutta kahakkaa.

Syyttäjä vaatii kaikkiaan yli kymmenestä eri rikoksesta tuomioita miehille, jotka hänen mukaansa olivat osallisina välikohtauksessa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun sumuteiskusta syytetty vuonna 1990 syntynyt mies saapui junalla Jyväskylään ja suuntasi kirjastoon yhdessä toisen miehen kanssa. Kirjastossa oli määrä järjestää tilaisuus, jossa esitellään äärioikeistoa Suomessa käsittelevää kirjaa.

Syyttäjän mukaan kaksikko pyrki luentosaliin, kun tilanne äityi väkivallaksi läsnä olleiden miesten kanssa. Hän syyttää kahakan osapuolia eli neljää miestä eriasteisista pahoinpitelyistä. Miehet vaativat toisiltaan vahingonkorvauksia.

Syyttäjä väittää vuonna 1990 syntyneen miehen lyöneen luentosalin ovella ollutta miestä nyrkillä kasvoihin ja pullokassilla päähän. Uhri puolestaan heitti lyöjäänsä tuolilla.

Syyttäjä väittää, että paikalla ollut toinen myös löi vuonna 1990 syntynyttä miestä teleskooppipatukalla vartaloon ja selkään. Tämä puolestaan löi häntä puukolla selkään.

Syyttäjän mukaan kaksi paikalla ollutta miestä tekivät vuonna 1990 syntyneen miehen mukana tulleelle miehelle väkivaltaa heittämällä häntä tuolilla. Toinen heistä löi häntä myös teleskooppipatukalla.

Kirjastoon saapunutta kaksikkoa syytetään myös poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä ja kokouksen estämisen yrityksestä sekä parista muusta lievemmästä rikoksesta.

Kiistävät poliittisen taustan

Syytteessä olevat miehet ovat kiistäneet osan ja myöntäneet osan syytteistä. Kirjastoon saapunut kaksikko väittää, että heidän tarkoituksenaan oli tulla kuuntelemaan kirjanesittelytilaisuutta. He kiistävät aikeet väkivaltaisuuksiin. Toinen heistä väittää halunneensa vain tulla kuvaamaan tilaisuutta.

”Väkivallan taustalla ei ollut kenenkään poliittiset mielipiteet vaan fyysisen koskemattomuuden loukkaus, joka kärjistyi tappeluksi”, he katsovat.

Syytetyt ovat osittain syyttäjän kanssa eri mieltä siitä, miten tapahtumat kirjastolla etenivät. Esimerkiksi patukalla huitonut mies väittää, että hänen tekonsa oli tarpeellinen häneen kohdistuvan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi. Hän siis väittää toimineensa hätävarjelutilanteessa.

Puukotuksesta syytetty vuonna 1990 syntynyt mies puolestaan myöntää lyöneensä uhria kerran puukolla, mutta väittää toimineensa itsepuolustustilanteessa. Hän kiistää lyöneensä toista miestä nyrkillä kasvoihin, mutta myöntää huitaisseensa tätä pullokassilla.

Oikeudenkäynti jatkuu pitkälle iltapäivään. Sitä käydään myös keskiviikkona. Käräjäoikeus julistaa tuomionsa keskiviikkona sen päätteeksi tai antaa ratkaisunsa myöhemmin kansliatuomiona.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:58
MV-julkaisussa keskeisessä roolissa ollut nainen sai ehdollista rahanpesusta Oulun käräjäoikeudessa – kierrätti rikoksella saatuja keräysvaroja miehensä tilin kautta
15:13
Miehelle sakot ympäristön turmelemisesta – kuljetti ja jätti purkujätettä omistamansa kiinteistön alueelle
14:35
Lähes miljoona siviiliä on paennut sotaa Luoteis-Syyriassa – YK:n päällikkö: Syyriaan uhkaa syntyä "2000-luvun suurin humanitaarinen kauhutarina"
14:31
Nuoren kuljettajan ajama kelkka törmäsi laavuun Savukoskella, matkustaja kuoli – kuljettajalle päiväsakkoja kuolemantuottamuksesta
14:17
Aurinkosuudelma-näyttelyn avajaisissa kävijäennätys Oulun taidemuseossa – Ellen Thesleffin taide kiinnostaa yleisöä poikkeuksellisen paljon
13:30
Oulun Hiukkavaarassa alkaa Family Fortnite -pelikurssi varhaisnuorille ja heidän vanhemmilleen
13:05
Yhdysvalloissa esivaalikisa virkistyy miljardööristä – Michael Bloomberg mukaan demokraattien vaaliväittelyihin
49
Oulun kauppakamari: Työvoimapulasta voi tulla matkailualan kehityksen este, oman auton käyttöä työmatkoihin pitäisi syrjäseudulla tukea
24
Suomi on menettämässä yli 300 miljoonaa EU:n maataloustukia – Hallitusohjelman ylimalkainen kirjaus lupaa korvata leikkaukset, mutta hallitus ole vielä käsitellyt linjausta
24
Ulosottovelallinen voi saada puoli vuotta aikaa, jolloin palkkaa ei ulosmitata – Lykkäystä pitää hakea, ja viime vuonna puolelle hakijoista sanottiin "ei"
22
Kaupunki perustaa säätiön Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen toteuttamista varten – Kulttuurille myös oma pitchauskisa
18
Jokien vedenpinnat ovat korkealla ja hyydepadot uhkaavat Pohjois-Pohjanmaalla – "Ei tämä ole normaali helmikuun tilanne"
17
Lehti: Suomalaiset innostuivat muovinkierrätyksestä niin, että muovipakkausjätettä joudutaan pian viemään ulkomaille kapasiteetin loppuessa
13
Espresso House avaa kahvilan Oulun Ideaparkiin, Rotuaarin kahvila avaa ovensa helmikuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi keskiyöstä alkaen Etelä-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

366 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Karjasillan hometalo

Nimenomaan. Purkuun vain. Ja voihan siitä uudesta tehdä saman näköisen. Mitään spesiaalia ei noissa karjasillan mörskiss... Lue lisää...
Kopio.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image