Kotimaa

Jour­na­lis­ti­lii­ton työntekijät vaativat Korhosen erottamista

Johanna Korhonen on perustanut uuden toimittajaliiton.
Kotimaa 23.10.2008 8:01 | Päivitetty 23.10.2008 15:35
Kaleva, STT
Osa Journalistiliiton jäsenistä syyttää liiton lehden entistä päätoimittajaa Johanna Korhosta ja eräitä hänen työtovereitaan liiton mustamaalaamisesta. 14 liiton työntekijää vaatii tänään päivätyssä avoimessa kirjeessä Korhosen erottamista Journalistiliiton jäsenyydestä liittoa vahingoittavan toiminnan takia.

Avoimessa kirjeessä viitataan siihen, että Journalistiliittoa on syytetty julkisuudessa epädemokraattisuudesta, salailusta ja rahojen tuhlaamisesta virkistykseen. Allekirjoittajien mielestä tosiasioita vääristellen annetaan liitosta ja sen johdosta täysin väärä kuva.

Ylen uutisten haastattelema Korhonen ihmettelee liiton työntekijöiden kannanottoa. Hänen mielestään asetelma on erikoinen, kun jäseniä palvelemaan palkattu henkilökunta ryhtyy erottamaan jäseniä.

Korhonen perusti oman toimittajaliiton

Helsingin Sanomien mukaan Lapin Kansan päätoimittajan paikalta irtisanottu Johanna Korhonen on perustanut kilpailijan entiselle työnantajalleen, Suomen Journalistiliitolle (SJL).

Korhonen sanoo Helsingin Sanomille, että hänen perustamansa Suomen Journalistit -yhdistys on perinteinen ammatillinen yhdistys. Korhosen mukaan journalistisen työn palkkauksen rakenteissa on paljon tehtävää, joka onnistuu ennemminkin uutta luomalla kuin vanhaa korjaamalla.

Lehti-, radio- ja tv-toimittajia edustavalla SJL:lla on noin 15 000 jäsentä.

Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen mukaan liiton jäsenen erottaminen on mahdollista, jos hän vahingoittaa liittoa. Nieminen kertoi torstaina keskustan verkkolehti Apilalle pitävänsä Korhosen erottamista tällä hetkellä ylireagointina. Hän sanoi liittohallituksen miettivän, mitä asialle pitäisi tehdä.

Niemisen mukaan sisäistä kilpailua ei ay-kentällä kaivata. Hän kuitenkin korostaa ay-toiminnan perustuvan yhdessä tekemiseen, eikä hän pidä uutta toimittajaliittoa uhkana.

Johanna Korhonen nousi mediajulkisuuteen, kun hän sai potkut Lapin Kansan päätoimittajan tehtävästä ennen kuin oli edes ehtinyt aloittaa työtään. Korhosen mukaan potkujen syynä oli hänen rekisteröity parisuhteensa naisen kanssa. Lapin Kansan omistavan Alma Median mukaan työsuhteen purkaminen taas johtui luottamuspulasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Johanna taitaa olla melko tiukka täti. Ei kannata erehtyä pitämään häntä Alman isojen poikien uhrina. Johanna osaa pitää puolensa ja voi onnistua saamaan Almalta vielä kohtuu korvauksen. En usko, että Johanna kaipaa muiden journalistien tai kansalaisten sympatioita. Hän tulee kyllä toimeen omillaan. Tällä naisella on näet älliä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerrankin kun pääsee sanomaan niin, mitä minä sanoin ensimmäisessä kirjoituksessani nimimerkillä: Kattotaan nyt, niin siinä vain kävi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Korhonen ei tule toimeen toimittajaliiton kanssa. Mahdolliset tulevat työnantajat alkavat epäillä: Tuleekohan Korhonen toimeen kenenkään kanssa? Ja onko se aikaisempi Lapin Kansan erottamistapaus uutisoitu aikanaan rehellisesti? Ja entäpä sitten, jos tekemänsä paljastukset toimittajaliiton väärinkäytöksistä olisivatkin tosia? Kihara juttu. Olipa totuus mikä tahansa, helppoa ei ole yhteiskunnassa sellaislla kapinallisilla, jotka polttavat kaikki siltansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Insinööriliiton jäsen on kyllä aivan oikeassa. Liitoissa pyörii pieni sisäpiiri jotka valitsevat toisiansa milloin millekkin matkalle tai sympposiumiin. Varsinainen jäsenistö on aikapäiviä vieraantunut liitoista juuri sen mädännäisyyden takia. Rakennuspuolen liiton toiminta loppui kuin seinään kun liityttiin unioniin. Journalistiliitosta en tiedä mutta ilmeisesti kaikki samanlaisia, ämä yhden naisen liittokin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja suuri yleisö ja journalistit juoksevat tämän julkisuutta taitavasti manipuloivan tädin miinoihin toistuvasti ja näköjään melko kritiikittömästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhdistyksistä on ssädetty melko tarkasti laeissa: Yhdistyksistä on säädetty eritynen yhdistyslaki. Se koskee niin sanottuja aatteellisia yhdistyksiä. Se ei koske yhtiöitä, osuuskuntia tai muita yhteisöjä, joiden tarkoituksena on voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osalliselle taikka joiden tarkoitus tai toiminnan laatu muuten on pääasiassa taloudellinen. Erityisellä lailla tai asetuksella perustettuja yhdistyksiä yhdistyslaki koskee vain sikäli kuin niin on erikseen säädetty. Eikös AY toiminta ole Jäsenistölle bisnestä, ainakin pitäisi olla. Kannattas nyt tarkoin selevittää lain koukerot, ettei tarvis myötäänsä lakituvasa istua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuo syytökset, epädemokraattisuus ja rahojen tuhlaus virkistykseen pätevät kyllä moneen muuhunkin liittoon. Kaikenlaista virkistyspäivää, ruska- ja hiihtoretkeä, pikkujoulua ym. ryyppytilaisuutta järjestetään jäsenistön rahoilla. Niissä käy enimmäkseen pieni ydinporukka. Jos joku muu menee, niin katellaan pitkin nokkavartta. Kukaan ei koskaan esitä jäsenmaksujen pienentämistä, vaikka siihen varaa olisikin jättämällä em. virkistykset pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkentaja :lle No kukas niitä liitonasioita nyt sitten pyörittää? Eihän jäsenet tietenkään menetä työttömyysturva oikeutta, mutta toisin on ne jotka ovat liiton "työntkijöitä" tai vielä perustajia edelleyytäen toiminnassa mukana oloa. Eivät ne liitotkaan aivan itsestään pyöri ilman työntekijää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpas erikoinen tilanne... Harvoin ihminen ilman omaa syytä ajautuu ristiriitoihin kahdella eri rintamalla... Minkähänlainen ihminen tuo J. Korhonen todellisuudessa on? Lieneekö laisinkaan sellainen uhri, jollaisena esiintyi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HEI HEIlle... Mikä yritys Johannalla on?"Ei sitä maksettaisi muillekaan, jos olisivat perustaneet jonkin firman/muun. " Ei yhdistyksen perustaminen tai jäsenyys siinä vaikuta mitään työttömyyttä arvioitaessa. Jos näin olisi, työttömyys putoaisi sadasosaansa, suomalaisethan ovat maailman innokkaimpia yhdistysihmisiä :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällaista toimintaa tarvitaan tänäpäivänä enemmänkin - on korkea aika vähän pöllyttää pölyisiä nurkkia !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liika myötätunto tekee ihmisestä jotenkin erikoisen. Jälkiviisaana voi vain sanoa ettei enää tarvita tuommoista mediamyllyä. Paljon on vielä työpaikkoja , missä on tietyt kriteerit joihin valitaan työntekijät vielä tarkemman seulan läpi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä journalistiliitto kaipaakin kilpailijan! Voi sitä surkeutta, miten liitto on hoitanut esim pätkätyöläisten asioita. Hampaaton se tuntuu olevan monella muullakin saralla. Tarvitaan liitto jolla on HALUA muutokseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei yhdistys ole yritys. Yhdistyksiä voi perustaa aivan vapaasti menettämättä työttömyysturvaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minkähänlainen hallinto puulaakille tullee. Liekkö suvaitaan toisinajattelijoita. Kumma että on työttömänä, kun kuuluu olevan äärimmäisen ammattitaitoinen ja suvaitsevainen. Liekkö tämä uusi AY-liike on poliittisesti sitoutunut johonkin ryhmään. Ylleensähän ne on vasemmistolaisia, liekkö tämä poikkiaa siinäki suhteesa. Saaneeko tuo nyt sitten jottain valtion ja EU:n rahoja kun on nuin tunnettukki, eikö niitä tavata jakkaa tuommosille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HEI HEI.... Työttämäksi voi ilmottautua, mutta EI puhettakaan kelan työmarkkinatukeen tai muuhunkaan. Johanna on alkanut yrittäjäksi, joten ei tukea ei tule maksaa. Ei sitä maksettaisi muillekaan, jos olisivat perustaneet jonkin firman/muun. Tyttö taisi sössiä innostuksissaan asiansa, sinänsä hyvin toimittu, Mutta miettiä saisi ensin mitä tekee. Kannattaisi vain jättää taakseen koko sotku ja jatkaa eteenpäin. Johannalla Liike, joten ei voida katsoa TYÖTTÖMÄKSI TYÖNHAKIJAKSI !!! Nyt tarkkana työvoimatoimisto ja kela!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

62
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
47
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
28
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

244 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image