Kotimaa

Johtava kih­la­kun­nan­vou­ti Reijo Junkkari ottaisi oppia kai­nuu­lai­sis­ta: "He ovat ava­ra­kat­sei­sia ja leppoisia"

Reijo Junkkari on työskennellyt ulosottolaitoksella jo yli 25 vuotta. KUVA: Pekka Peura
Kotimaa 15.1.2018 20:18
Susanna Kemppainen

Ihmisille pitäisi antaa tilaa olla sellaisia kuin he ovat. Tarvitaan suvaitsevaisuutta, ei arvostelua ja tuomitsemista.

Näin katsoo Oulun seudun ulosottoviraston johtava kihlakunnanvouti Reijo Junkkari. Hän vietti lapsuutensa Kainuussa ja toivoo, että ihmiset suhtautuisivat toisiinsa kuten kainuulaiset.

– He ovat avarakatseisia ja leppoisia, Junkkari sanoo.

On ilmiselvää, että osa hänen sydäntään jäi synnyinmaakuntaan kun kahdeksanlapsisen maanviljelijäperheen poika suuntasi Helsinkiin lakia lukemaan. Junkkaria kiehtoi oikeussalimaailma ja hän harkitsi jopa ympäristörikossyyttäjän uraa, mutta päätyi lopulta ulosottomieheksi.

Nyt ulosottolaitoksen arkea on takana jo yli 25 vuotta. Se on ollut itsenäistä, mielenkiintoista ja antoisaa työtä.

Alan maine on parantunut ja asiakkaiden suhtautuminen ulosottomiehiin on nykyisin hyvin asiallista. Junkkarin mukaan he ymmärtävät voudin toteuttavan lakisääteistä tehtäväänsä periessään heidän tuloistaan tai omaisuudestaan maksamatonta velkaa, jotka koostuvat esimerkiksi pikavipeistä, terveyskeskusmaksuista tai veroista.

Velkaantuneita löytyy kaikista ammattiryhmistä.

– Oulun seudulla lähes joka 10. asukkaalla on jossain vaiheessa ollut ulosottovelkaa. Vuosittain perimme alueelta yli 40 miljoonan euroa.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa

Reijo Junkkari vaalii työssään arvojaan. Tärkeintä on kohdella asiakkaita ihmisläheisesti.

– Meidän tehtävänämme ei ole syyllistää ja miettiä sitä, miksi velka on syntynyt. Meidän tulee miettiä ratkaisua eli sitä, miten veloista päästään eteenpäin.

Ulosottomiehen tehtävänä on selvittää asiakkaan varallisuus erilaisista lähteistä ja antaa tälle tietoa ulosottomenettelystä. Jos tämä ei selviä veloistaan ulosmittaamalla, hänet ohjataan velkajärjestelyyn.

Johtavalla kihlakunnanvoudilla on yli 50 alaista. Oulun toimipaikan työntekijämäärä kasvaa, kun ulosottolaitos uudistuu radikaalisti yhdistämällä 22 alueellista ulosottovirastoa yhdeksi virastoksi.

Junkkarin tehtävänä on vastata virastonsa kehityksestä ja rekrytoinnista. Hän pyrkii palkkaamaan osaavia, yhteistyökykyisiä ja kehittämistaitoisia alaisia. Itseään hän luonnehtii helposti innostuvaksi ja määrätietoiseksi johtajaksi, jonka katse on tulevaisuudessa.

Ennen Oulua Junkkari työskenteli pienemmissä kaupungeissa, joilla ulosottomies tunnistettiin helposti. Silmätikkuna oleminen opetti suhtautumaan asiakkaisiin samanlaisina ruisleivänostajina kuin ulosottomies itsekin on.

Mies muistelee huvittuneena erästäkin kertaa, kun hän pysähtyi kaupungille katselemaan erään liikkeen ikkunaa.

– Kun pääsin takaisin virastoon minulle soitettiin ja kysyttiin, onko se menossa konkurssiin.

Elämä on tässä ja nyt

Vapaa-ajallaan vouti nauttii yhdessäolosta perheen kanssa. Hän kunnioittaa luontoa suuresti ja vaalii sitä arkisilla valinnoillaan. Takapihalla on kasvimaa, marjapensaita ja hedelmäpuita. Lautasella suositaan kasvis-, lähi- ja luomuruokaa.

Vuosikymmenen vaihtuminen ei liiemmin kuohuta. Junkkari ajattelee suosikkifilosofinsa tavoin, että menneisyyttä ei voi muuttaa ja tulevaisuutta ei tiedä, joten hän elää tässä ja nyt, kun terveyttäkin on vielä jäljellä.

Merkkipäiväänsä mies viettää perheen parissa syöden synnyinvuosikymmenensä ruokia ja kuunnellen sen musiikkia. Isommat kekkerit pidetään kesällä.

Kainuussa, tietenkin.

 

16.1. kello 10.40: Oikaisu: Reijo Junkkarin titteli oli alun perin tekstissä väärin. Hän on Oulun seudun ulosottoviraston johtava kihlakunnanvouti, ei johtava kihlakunnansyyttäjä.

Lisäksi Junkkari työskenteli aikaisemmin Pyhäjoen piirin nimismiehenä, ei Pyhäjärven piirissä kuten jutun faktassa aiemmin kerrottiin.

Reijo Sakari Junkkari

  • Syntynyt 14.1.1958 Paltamossa.
  • Valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1985.
  • Varatuomariksi vuonna 1988.
  • Työskenteli valmistuttuaan apulaisnimismiehenä Kiimingissä, lakiasiaintoimistossa Oulussa ja syyttäjänä Tuusulassa.
  • Auskultoi Raahen raastuvanoikeudessa ja työskenteli Pyhäjoen nimismiespiirissä nimismiehenä 1988-1992.
  • Kemissä kaupunginvoutina 1992-1996, kihlakunnanvoutina 1996-2003.
  • Toiminut oikeusministeriön kouluttajana Virossa.
  • Oulussa kihlakunnanvoutina 2003-2008, johtavana kihlakunnanvoutina 2008-.
  • Naimisissa, kaksi lasta.
  • Osallistui aktiivisesti Kemin-vuosinaan harrastajateatterin toimintaan.
  • Luonnehtii itseään uutisfriikiksi, joka seuraa uutisten lisäksi dokumentteja ja ajankohtaisohjelmia.
  • Kuuntelee rokkia, vaikuttavin konserttielämys oli Princen konsertti.
  • Viettää kesäisin aikaansa kotitilallaan Paltamossa ja kesämökillä Oulujärvellä.
  • Juhlii perhepiirissä.
MAINOS

Kommentoi

Siinäpä vouti itsekin näyttäisi esimerkkiä ja ottaisi oppia vähän muustakin kuin syyttömien vainoamisesta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Kainuussa kaikki ole huonommin! Suurtyöttömyys, suuret rikollistilastot ja Suomen vanhin autokanta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Oulun toimipaikan työntekijämäärä kasvaa, kun ulosottolaitos uudistuu radikaalisti yhdistämällä 22 alueellista ulosottovirastoa yhdeksi virastoksi."

Öö, miten niin? Onko Oulu valtakunnanvoudinviraston uusi pääpaikka muka? Nyt ehkä kannattaisi johtavan kihlakunnanvoudin pysyä rootelissaan eikä puhua suulla suuremmalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä kainuulaiset ovat katkera ja kateellinen kansa! Tiedän sen kokemuksesta kun elämäni ensimmäiset 37v siellä vietin..lienenkö itsekin samanlainen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikein ,poliisinkin tulisi toimia avatakatseisesti . aonakin noissa ylinopeusasioissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Iloisia ovat he mutta toisaalta miesten kuolleisuus on sielä Suomen ennätysluokkaa niin että sillä tiettyyn mentaliteettiin painostavalla sosiaalisuudella on hintansa, sen olen kymmenen vuoden aikana pannut merkille. Tietysti on muitakin syitä tuohon kuolleisuuteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

133
Puheenaihe: Tarvitseeko Oulu lisää korkeaa rakentamista? – "Torni on torahammas muuten yhtenäisessä hammasrivissä"
29
Käännytykset Afganistaniin keskeytettävä Lukijalta
24
Unettomuutta ei kannata vähätellä – pahimmassa tapauksessa koko elämä saattaa kulua pienessä väsymystilassa
24
Uutisanalyysi: Putinin ja Merkelin tapaaminen käytiin epäluottamuksen ilmapiirissä – Putin saapui tapaamiseen Karin Kneisslin häistä
20
Elintärkeidenkin lääkkeiden saatavuudessa yhä enemmän jatkuvia ongelmia - SDP:n Tytti Tuppurainen jätti asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle
19
Nämä taidot jokaisen koiran pitäisi hallita, "Koulutustaso näkyy jo lenkillä" – katso kuvia tokon SM-kisoista Limingasta
15
Sirkkaleipää saa jo – missä viipyy sääskileipä? Tutkija kertoo sopivatko sääsket ihmisravinnoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta aluksi, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Työttömien joukossa on lukematon määrä luuseri loisijoita, mutta suotakoot se heille. Tuskin heistä mitään hyötyä työelä... Lue lisää...
Veronmaksaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image