Kotimaa

Johan Hellström tunsi kaikki Uumajan lentoturmassa kuolleet – ”Suru ei lopu koskaan, mutta opin elämään sen kanssa”

Ihmiset ovat tuoneet kukkia ja kynttilöitä kerhon edustalle.
Kotimaa 16.7.2019 18:00
Hannu Toivonen

Uumajan laskuvarjohyppykerho menetti sunnuntain onnettomuudessa kolmasosan jäsenistään.

Uumajan laskuvarjohyppykerhon portin edessä on kukkakimppuja, ruusuja, kynttilöitä ja kortti. Yhdeksän kerhon jäsenistä kuoli lentoturmassa sunnuntaina.

Tien varteen pysähtyy auto, ja nainen tuo lisää ruusuja muistopaikalle. Median edustajia on paikalla, mutta heitä päästetään kerhon tiloihin vain yksi kerrallaan.

Porttien sisäpuolella, kiitoradan varressa on hyppykerhon punainen peltirakennus. Rakennuksen edustalle on asetettu hyppymerkkinä käytetty punainen risti. Sen päälle on tuotu kukkia ja kynttilöitä.

Pari ihmistä seisoo ristin edustalla hiljentyneenä.

Sisällä toimistossa istuu kerhon hyppytoiminnan päällikkö Johan Hellström. Hän oli sunnuntaina Sloveniassa hyppäämässä, kun hän sai tiedon onnettomuudesta. Hellström perui välittömästi kaikki menonsa ja palasi Uumajaan.

Kotiinpaluunsa jälkeen hän on käyttänyt suurimman osan ajastaan ihmisten kanssa puhumiseen, halaamiseen ja halausten vastaanottamiseen.

– Tämä on kauhea tragedia, todella surullista. Menetimme yhden kolmasosan aktiivisista jäsenistämme, hän sanoo.

Hellström tunsi hyvin kaikki turmassa kuolleet. Joitain hän oli opettanut hyppäämään ja osan kanssa hän oli kilpaillut muodostelmahypyssä. Uumajan laskuvarjokerhossa on viisikymmentä jäsentä, joista 25–30 on aktiivisia.

Hellström kuvailee hyppykerhoa tiiviiksi yhteisöksi.

Johan Hellström tunsi hyvin kaikki sunnuntain lentoturmassa kuolleet. Osaa hän oli opettanut ja osan kanssa hän oli kilpaillut yhdessä muodostelmahypyssä.

Surun kanssa oppii elämään

Ruotsin Statens Haverikommission selvittää onnettomuuden syytä. Statens Haverikommission vastaa Suomen Onnettomuustutkintakeskusta.

Arvioiden mukaan tutkinnassa voi mennä jopa vuosi. Tutkintaa vaikeuttaa se, ettei koneessa ollut mustaa laatikkoa, joka tallentaa tietoja koneen toiminnasta.

Hellströmin mukaan nyt ei ole tärkeintä spekuloida eikä arvailla, mistä onnettomuus johtui. Jonain päivänä se selviää.

– Nyt on tärkeintä pitää huolta toinen toisistamme, puhua ja antaa ihmisten surra omalla tavallaan, Hellström sanoo.

Maanantaina hyppääjät järjestivät muistotilaisuuden kerhon tiloissa, ja illalla he osallistuivat kirkossa järjestettyyn muistotilaisuuteen. Kerho on myös pitänyt ovet avoinna turmassa kuolleiden läheisille. Sinne on voinut tulla puhumaan ja suremaan.

Hellström puhelin soi aika ajoin ja ihmiset käyvät jututtamassa häntä. Hän kertoo, että kokemuksesta selviäminen vie lopun elämän.

– Suru ei lopu koskaan, mutta opin elämään sen kanssa, hän sanoo.

Uumajan laskuvarjohyppääjien kerhotalo sijaitsee Uumajan lentokentän vieressä.

Tukea onnettomuudessa kuolleiden läheisille

Ruotsin laskuvarjohyppääjien liiton puheenjohtaja Per-Olov Humla on saapunut yöllä Tukholmaan. Vielä eilen hän oli Uumajassa.

Hän ei halua arvioida turman syytä.

– Meillä on luottamus, että tutkintaryhmä tekee kaikkensa selvittääkseen onnettomuuden syyn, Humla sanoo.

Hän kertoo, että tässä vaiheessa on liian aikaista sanoa, aiheuttaako onnettomuus joitain muutoksia laskuvarjohyppääjien toiminnassa. Hän korostaa, että kyseessä ei ollut laskuvarjohyppyonnettomuus, vaan lento-onnettomuus, jossa oli mukana laskuvarjohyppääjiä.

– Tällä hetkellä on tärkeintä antaa mahdollisimman paljon tukea onnettomuudessa kuolleiden perheenjäsenille ja läheisille.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

7:45
Kempeleen Kirin Valtteri Kleemolan elämä jatkuu normaalisti viime kesänä saadusta aivoinfarktista toipumisen jälkeen – "Hieno tunne, kun ensimmäisen kerran sai taas hien pintaan ja pääsi saunomaan" Tilaajille
7:30
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
7:00
"Päässä surisi kuin ampiaispesässä" – Markku Toukola on kärsinyt lähes 20 vuotta piinaavasta vaivasta, joka miltei vie yöunet Tilaajille
7:00
Kävimme tapaamassa protestoivia naisia, jotka ovat laulaneet Delhin mummoprotesteissa jo viikkoja – Intian uusi kansalaisuuslaki jätti muslimit ulkopuolelle Tilaajille
6:43
Koripallolegenda Kobe Bryant kuoli helikopterin maahansyöksyssä
6:24
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
6:00
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta
29
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
5
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
5
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
5
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
4
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
2
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä maan itäosassa, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Länsi-Lapissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image