Kotimaa

Jo yksi aktiivinen murtaja tai ri­kol­lis­po­ruk­ka voi kääntää asun­to­mur­to­jen määrän kasvuun – "Rajat ylittävä rikollisuus on suuri haaste", poliisi muistuttaa

Vuonna 2018 poliisille ilmoitettiin yhteensä 2 246 asuntomurtoa. KUVA: Ollanketo Saija
Kotimaa 17.6.2019 11:46
Kaleva

Euroopan rikostorjuntaverkosto järjestää keskiviikkona 19. kesäkuuta ensimmäistä kertaa Euroopan laajuisen asuntomurtojen teemapäivän. Teemapäivän tavoitteena on ehkäistä asuntomurtoja ennalta varoittamalla kansalaisia ja tiedottamalla keinoista, joilla rikoksia voidaan estää.

Vuonna 2018 poliisille ilmoitettiin Suomessa yhteensä 2 246 asuntomurtoa. Poliisihallituksen mukaan kuluvan vuoden toukokuun loppuun mennessä asuntomurtoja koskevien ilmoitusten määrä on 723, missä on laskua 41 ilmoituksen verran edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden.

– Rajat ylittävä liikkuva rikollisuus on suuri haaste. Viime vuonna poliisi selvitti 633 asuntomurtoa, joissa rikoksesta epäilty tai epäillyt olivat ulkomaalaisia. Vastaavasti 795 kertaa epäilty tai epäillyt olivat kansalaisuudeltaan suomalaisia. Tänä vuonna ulkomaalaisten määrä on laskenut ja vastaavasti suomalaisten kasvanut, poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta kertoo.

Ahon mukaan laskun ei voi odottaa laskevan, sillä osassa Suomea luvut ovat kasvamaan päin. Jo pelkästään yksi asuntomurtaja tai maahan saapunut rikollisporukka voi kääntää murtojen määrän kasvuun.

Asuntomurtojen torjunta ja selvittäminen edellytyksenä on laaja poliisin ja kansalaisten yhteistyö. Poliisihallitus muistuttaa, että murtojen estämisen avaintekijöitä ovat asuntojen suojaaminen ja havaintojen ilmoittaminen poliisille.

Poliisihallitus korostaa, että asuntomurto loukkaa aina kodin suojaa ja ihmisten yksityisyyttä.

– Onneksi poliisilla on apunaan sidosryhmäkumppaneita valtakunnallisesti ja alueellisesti. Esimerkiksi Rikosuhripäivystys tukee rikoksen uhria, hänen läheisiään ja rikosasian todistajia. Poliisi pyytää rikoksen uhrilta lupaa siihen, että hänen tietonsa voidaan välittää apua tarjoaville tahoille. Toki jokainen avuntarvitsija voi itsekin olla auttavaan tahoon rohkeasti yhteydessä, Aho sanoo.

Poliisin ohjeet asuntomurtojen torjumiseen:

 

Suojaa kotisi mahdollisimman tehokkaasti:

1. Naapuriapu eli kerro naapurillesi, jos olet poissa ja sovi asuntosi valvonnasta

2. Pidä kotisi asutun näköisenä, jos olet pidempään poissa.

3. Lukkojen toimivuus on tärkeää (takalukitus ja turvalukko). Myös takaoven lukituksen tulee olla kunnossa.

4. Valaistus hämärän ja pimeän aikana.

5. Hälytysjärjestelmät, kamerat ja niistä varottavat kyltit vaikuttavat rikollisten kohdevalintaan.

6. Huomioi avonaiset ikkunat ja ovet, koska ne mahdollistavat nopeat tunkeutumiset. Näin voi käydä, vaikka kotona ja takapihalla olisi omaa väkeä paikalla.

7. Älä kuuluta sosiaalisessa mediassa julkisesti lomiasi ja menojasi, näistä voi olla hyötyä rikollisille.

Ilmoita epäilyttävistä kulkijoista poliisille.

 

Jos rikos tuntuu mahdolliselta tai todennäköiseltä, ilmoita hätäkeskukseen numeroon 112.

Lähde: Poliisihallitus

MAINOS

Kommentoi

Kerrostaloihin pitää laittaa postilaatikot alakertaan, niin asuntojen ovissa ei tarvita postiluukkua, siitä saa oven avattua helposti, kuten artikkelin kuvasta näkee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

milläkös sinne rakkauskirjeet ja kortit ripustat?
onko sulla ilmaista skannauspalvelua ja haluatko lukea netistä vai paperilta käsin juuri ja vain sinulle kirjoitettua tekstiä.
joita voi lukea 100 kertaa ja säilyttää tyynynalla.
nettiposti sopii vain elaskuihin ja ne hoituu pankin kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sosiaalisen median käyttö lisää mahdollisuuksia asuntomurtoihin. Tieto asukkaiden poissaoloista ja sen kestosta leviää nopeasti myös yli rajojen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olen yrittänyt saada noille mainostenjakaajille viestiä läpi, että lehtiä ei saisi jättää luukkuun roikkumaan. Lehtiluukussa roikkuvat lehdet on viesti epärehellisille, ettei asunnossa ole ketään paikalla. En vaan saa viestiä menemään perille. Aina hetkeksi homma korjaantuu, mutta kun mainostenjakaja vaihtuu, niin taas roikkuu lehdet luukuissa. Tekevät varmaan varkaiden kanssa sivubisnestä. Paljonko saavat murtosaaliista, kun näin tekevät?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mainosten ja ilmaislehtien jakajat jättävät aina lehdet postiluukkuun eivätkä pudota niitä alas. Samoin tekevät postinjakajat erityisesti kesätyöntekijät. Muutosta ei tule vaikka ilmoitetaan useamman kerran.
Tipauttamiseen menee varmaan liikaa aikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on se rajavalvonta ja sen puuttuminen. On tämä ihme hommaa. Eikö suomalaisia voida suojella näiltä rosvoilta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä se lukko auttaa. Se on vain rehellisiä varten. Monessa ulko-ovessa on lasi. Vaikka olisi kerrostalossa niin ne tulee parvekkeen kautta. Kuka haluaa asua pankissa. On minullakin kamerat ja varkaat päätyy youtubeen, jos tulevat. Ei se tekoa jätä tekemättä. Poliisi voi vaan läksyttää minua rikollisen yksityisyyden loukkaamisesta. Kuinka moni päätyy perunakellariin? Sitä emme tiedä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä lukko auttaa paremmin kuin se, että ovi jätettäisiin kokonaan lukitsematta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ovet täytyy lukita vaikka poistuu vain hetkeksi naapuriin. Valvontakamera on hyvä ratkaisu, parempi kuin naapuri.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ulko-ovien lasit ovat nykyisin kestäviä ja parvekkeet lasitettuja.
Matkalle lähtiessä ei kannata äänekkäästi ja näkyvästi kuuluttaa siitä, että kotona ei ole ketään. Sosiaalinen media on tehokas seurantaväline myös laitapuolen kulkijoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki muu ylittää Euroopassa rajoja miten mielii, paitsi poliisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rikolliset ovat sina muutaman askeleen poliisia edellä. Poliisien tutkinnasta aina löytyy vuotokohtia tai lipsahduksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23.10.
Virallista tai ei, Annunen on ennätysmies – "Ehkä ihan hyvä, että se maali tuli, niin asiaa ei tarvitse enää miettiä" Tilaajille
23.10.
Kärpät löysi vihdoin tehoja myös ykkösketjun takaa – Liigan vatulointi Annusen ennätysuutisoinnissa ihmetytti Manneria: ”Henkilökohtainen ennätys on nyt Justuksen, se on fakta”
23.10.
Huippuhetket: Kärpät-Pelicans
23.10.
Kärpät otti kotivoiton Raksilassa vaiherikkaan pelin jälkeen – katso kuvia ottelusta
23.10.
KuPSin mestariluotsi Jani Honkavaara valitsi potkuherkän SJK:n seuraavaksi osoitteekseen
23.10.
Kainuun ely-keskus: Nuasjärven ekologinen tila on hyvä, eikä happikato uhkaa järveä – "Laaja seuranta-aineisto ei tue Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä"
23.10.
Julius Junttila iskee ottelun voittomaalin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

112 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En käy töissä!

Ja sinun käytöskö on aikuismaista? Hoh hoijaa. Myötähäpeä. Lue lisää...
Heikki89

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.10.

Fingerpori

24.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image