Kotimaa

Jepari vastaa nuorten ongelmiin

Oulun poliisi seurustee nuorien kanssa IRC-keskustelupalstalla, kuvassa vanhempi rikoskonstaapeli Lauri Nikula.
Kotimaa 6.4.2009 0:00
Sini Kinnunen
Oulun poliisin nuorisorikosryhmä on pesiytynyt lasten ja nuorten turvaksi nettimaailmaan. Nuorisorikosryhmä valvoo ja vastaa nuorten esittämiin kysymyksiin irc-gallerian Jepari-yhteisössä perjantai-iltaisin kello 18-21. Nuoret ovat saaneet tukea Jepari-yhteisöstä neljältä poliisilta tammikuusta lähtien. Yhteisö kehittyi muotoonsa valtakunnallisen nuorisotyö Netarin kanssa.

Nuoria kiinnostavat viattomat perusasiat, kuten mopokortti tai sakkojen suuruus.

Vakavimmat kyselyt johtavat tutkintaan asti.

Nuoret tiedustelevat jopa insestistä ja toisen oikeuksista valokuviin, kuten kuvamanipulointien laillisuudesta, jolloin henkilön kasvot liitetään toiseen vartaloon.

Nuorisorikosryhmälle tulvii kysymyksiä yli äyräiden.

"Ilta on usein hektinen, ja kysymyksiä on niin paljon, että emme lähde katsomaan onko alastonkuvia lopulta näkyvissä", kertoo Oulun nuorisorikosryhmän rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen.

Korhonen heittää nuorten puuhien vastuuta vanhemmille. Vanhemmat voivat seurata jälkikasvunsa nettikäyttäytymistä esimerkiksi tarkistamalla sivuhistorian. Korhonen tietää omasta kokemuksestaan, että useat vanhemmat eivät tiedä mistä sellainen näkymä löytyy. Vanhemmilta pysyy usein salassa myös nuorten nettiin siirtämät kuvat.

"Vanhempien tulisi puhua lastensa kanssa, millaisia kuvia nettiin voi laittaa. Nuoret sanovat, että kuvat voi poistaa, mutta joku voi imuroida ne ennen sitä".

Nuorten kysymyksiin vastaa irc-galleriassa myös "-fobba-"-nimimerkkiä käyttävä ylikonstaapeli Marko Forss Helsingin poliisista.



Netin hallinta
vaikeaa


Tuorein julkisuuteen noussut pedofiilirinki kalasti lapsia todennäköisesti nuorten suosimasta Habbo Hotel-virtuaalimaailmasta. Pedofiilit jatkoivat yhteyttä lapseen messenger-ohjelmalla sekä puhelimitse.

Oulussa vastaavaa laajamittaista hyväksikäyttörinkiä ei rikosylikomisario Kari Rantasen mukaan ole ollut.

Muutamia yksittäisiä tapauksia on ilmennyt, joissa lasta on pyydetty lähettämään alastonkuvia. Moni tapauksista väijyy poliisilta piilossa. Rantanen näkee avun löytyvän kotikasvatuksesta.

"Vaarat ovat suurimmat, kun vanhemman ja lapsen välillä ei ole luottamusta. Vanhemmilla tulee olla riittävästi aikaa lapsilleen", Rantanen toteaa.

Oikeusministeriö kaavailee parhaillaan grooming-lakiuudistusta, minkä mukaan jo lapsen houkuttelu seksuaaliseen kanssakäymiseen olisi rangaistavaa. Grooming-lakiuudistus tulisi voimaan koko Euroopan alueella.

Nykyisin rangaistavaa on seksi lapsen kanssa sekä sen yritys. Lapsen seksuaalirikoksissa tuomiot liikkuvat sakoista kymmeneen vuoteen vankeutta.



Edellinen lakiuudistus kymmenen vuotta vanha


Edellinen lakiuudistus lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tehtiin Rantasen mukaan kymmenen vuotta sitten.

Tuolloin rikosta ei useimmissa tapauksissa pystynyt tutkimaan ennen asianomaisen rangaistusvaatimusta.

Rantasen mukaan laki on siinä mielessä harpannut oikeaan suuntaan.

Grooming-lain Rantanen näkee hyvänä ratkaisuna, mutta ei täydellisenä aseena.

"En usko, että se lopettaa seksuaalirikokset kokonaan, mutta tällä päästään entistä paremmin jäljille. Kun aikajanalla on menty eteenpäin, nettimaailmaan liittyviä asioita ja sinne soveltuvia säännöksiä tulisi miettiä uudelleen."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

miksei sinne saa ihan vapaasti laittaa kommenttia kaiken ikäset...mullaki ois vähä asiaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

irc-galleria ei ole sama asia kuin irc eikä irc-galleria ole keskustelupalsta! kuinka vaikeaa tämä voi olla jutusta toiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei, kun se IRC-yhteisön nimi on Jepari, missä konstut vastailee kysymyksiin. Siitä tuo otsikko tuollainen, luulen. Onhan tuo otsikko hupaisa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis "jepari", hyvä ettei sinivuokko. Tarkoitettiinkohan otsikossa sittenkin poliisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:29
Tällaisia ovat Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun ehdotukset
15:25
Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun työt valmistuivat
14:34
Kuumalle liedelle jäänyt muoviastia aiheutti palohälytyksen Limingassa
13:59
Postin työntekijät osoittivat mieltään Postin pääkonttorilla Helsingissä – "Emme hyväksy, että meitä kohdellaan kuin orjia Suomessa"
13:50
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa
13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Henkilöauto ja traktori kolaroivat Oulun Vasankankaalla – ensihoito vei yhden henkilön tarkistettavaksi
101
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
79
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
45
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
39
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
37
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
23
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

235 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image