Kotimaa

Jännitys soten pe­rus­tus­lail­li­suu­des­ta jatkuu tiistaina – merkittävä lausunto ei valmistune maanantaina

Perustuslakivaliokunta kokoontui maanantaina pitkään kokoukseen. Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie ja jäsen Wille Rydman matkalla kokoukseen.
Kotimaa 11.2.2019 20:06 | Päivitetty 11.2.2019 20:42
Aki Taponen, Ossi Rajala

Merkittävä perustuslakivaliokunnan lausunto sote-uudistuksen lainsäädännöstä ei valmistunut vielä maanantaina. Valiokunta jatkaa käsittelyä tiistaina.

Poistuessaan kokouksesta valiokunnan jäsenet olivat hyvin vaitonaisia. Hei eivät ottaneet kantaa siihen, voiko odotettu perustuslakivaliokunnan lausunto valmistua edes tiistaina.

– Välillä voimme saada 20 sivua käsiteltyä kymmenessä minuutissa, mutta välillä jäämme jumiin. Käymme paljon keskustelua ja moni haluaa pitää puheenvuoroja. Olemme yleiskeskustelussa. Voi mennä seuraavakin viikko, jos epäonnistumme. Toivottavasti näin ei käy. Tiistaina jatketaan, valiokunnan jäsen Markus Lohi (kesk.) kertoi kokouksen jälkeen.

Valiokunta kävi maanantaina lausuntoluonnosta läpi.

– Lausunnon lukeminen kesti neljä tuntia, valiokunnan jäsen Matti Torvinen (sin.) kertoi.

Nykyinen eduskunta ei ehdi käsitellä sote-lakeja, jos perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että perustuslaillisia ongelmia on yhä paljon.

Lakipakettiin ja erityisesti valinnanvapauslakiin on pyritty tekemään muutoksia, mutta vielä ei tiedetä, olisivatko muutokset perustuslain näkökulmasta riittäviä.

Tarvitaanko suuria muutoksia?

Ratkaisevana sote- ja maakuntauudistuksen etenemiselle pidetään sitä, kuinka suuria muutoksia perustuslakivaliokunta vielä vaatii valinnanvapauslakiesitykseen. Jos valiokunta vaatii hallitukselta uusia lakiesityksiä, on mahdollista, ettei uudistusta ehditä enää käsitellä tällä vaalikaudella.

Viime kesäkuun alussa perustuslakivaliokunta kertoi lakiehdotuksessa olevan edelleen vakavia perustuslaillisia ongelmia.

Keskeisimmät ongelmat liittyivät vuosi sitten valinnanvapausjärjestelmän voimaantulon aikatauluun ja maakuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitukseen, sekä tietosuojaan.

Uudistuksen oli tarkoitus tulla täysimääräisesti voimaan tammikuussa 2020, mutta hallitus päätti viime kesänä lykätä tätä vuodella. Valinnanvapauden pitäisi toteutua vaiheittain vuoteen 2023 mennessä.

Poikkeustilanteet huolestuttaneet

Rahoituksen osalta huolta on kannettu erityisesti poikkeustilanteissa, jolloin palveluita tarvittaisiin paljon tai jos yksityisiä tuottajia katoaa nopeasti. Pystytäänkö perustuslain mukaiset palvelut kaikissa oloissa?

Tiettävästi perustuslakivaliokunnassa esillä on ainakin kolme pontta, jotka vaativat hallitukselta muutoksia pykäliin. Ne olisivat kuitenkin sellaisia, että muutokset voidaan tehdä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Ponnet liittyisivät maakunnan kykyyn turvata palvelut tilanteessa, jossa yksityinen palvelun tuottaja ajautuu konkurssiin, sekä tietosuojan riittävyyteen ja maakuntavaalien ajankohtaan.

Oikeuskanslerinviraston mukaan maakuntavaalit voitaisiin järjestää aikaisintaan noin kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun eduskunta on hyväksynyt sote- ja maakuntauudistuksen.

EU-notifikaatio jännittää

Etukäteen on jännitetty, mitä perustuslakivaliokunta sanoo siitä, ettei sosiaali- ja terveysvaliokunta halunnut hankkia valinnanvapausmallista ennakkohyväksyntää EU-komissiolta. Kysymys on siitä, sisältyykö siihen EU:n kilpailulakien vastaista valtion tukea.

Myös tietosuoja on huolestuttanut, koska yksityisiä terveystietoja liikkuisi uuden mallin mukaan mahdollisesti useiden tuottajien välillä.

Kun perustuslakivaliokunta saa lausuntonsa valmiiksi, sosiaali- ja terveysvaliokunnan pitää vielä laatia lopulliset mietinnöt, ennen kuin lakiesitykset muutosehdotuksineen menevät eduskunnan suuren salin käsittelyyn ja ratkaiseviin äänestyksiin.

Tiukka aikataulu ei salli viivästyksiä. Eduskunta on näillä näkymin koolla enää viisi viikkoa, ennen kuin se jää maaliskuun puolivälissä vaalilomalle.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Agraari valtion lehmänkauppa ongelmat jatkuvat aina vaan ja vielä vuonna 2019:kin. Yksikään puolue ei ole kyennyt lehmänkaupoista irtaantumaan ja aloittamaan maan edun ajattelemista. Eli Populismia kaikki tyynni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sote kaikkien onneksi , jää jumiin.
Homma yli 3v:ta valmisteltu, euroja palanut....
Perus pohja hukassa mr. Sipilä ja kumppanit.
Alokasmaista hommaa, muiden euroilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sotea on valmisteltu ainakin 15 vuotta. Tämä hallitus yrittää vihdoinkin saada jotakin valmiiksi. Toivottavasti se onnistuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:45
Suomalaisperhe rajussa onnettomuudessa Liettuassa – vanhemmat kuolivat heti, kolme lasta sairaalassa
14:32
Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa saa ampua ilotulitteita venetsialaisissa – ilotulitus sallittua vain taajaman ulkopuolella
14:22
Auto ajautui ulos tieltä ja kierähti katolleen Kajaanissa, kuski loukkaantui lievästi
13:45
Porokello-sovelluksen ilmoittajien määrä on kasvanut 2500:lla alle kahdessa kuukaudessa – elokuussa poroja on vilkkaasti tiellä, mikä näkyy myös piikkinä kolaritilastoissa
13:32
Kapinalliset vetäytyivät keskeisestä kaupungista Syyrian Idlibissä
13:14
Helsingin Sanomien toimittaja ja KRP väänsivät työvälineiden takavarikosta suljettujen ovien takana – sotilastiedustelu-uutisoinnista lähtenyt rikostutkinta alkaa olla loppumetreillä
12:40
Pudasjärven ampumistapauksessa nostettu syytteitä taposta – oikeudenkäynti alkaa Oulun käräjäoikeudessa ensi viikolla
82
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
71
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
34
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
29
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
27
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
23
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja
21
OP-ryhmä aloittaa peräti 3 000:a henkilöä koskevat yt-neuvottelut – irtisanomisia voi tulla jopa 250

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

"kalakisa"
Magge

Uusin lukijakuva

Sateen jälkeen.
Lukija

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image