Kotimaa

IS: Poliisilla ei ollutkaan varmaa tietoa, oliko Saksassa karkuteillä oleva Oulun sek­su­aa­li­ri­ko­se­päil­ty koskaan kiin­nio­tet­tu­na – Ministeri vaatii selvitystä

Kotimaa 19.12.2018 18:30 | Päivitetty 19.12.2018 20:50
Kaleva

Yllättävät käänteet yhden Oulun laajassa seksuaalirikosvyyhdessä epäillyn ulkomaalaistaustaisen miehen tapauksessa jatkuvat.

Mies liittyy nuoreen tyttöön Oulussa kohdistuneisiin pitkäkestoisiin seksuaalirikoksiin, joihin liittyen on vangittuna seitsemän muuta ulkomaalaistaustaista miestä.

Keskiviikkona Ilta-Sanomat kertoi, ettei Oulun poliisilla vastoin aiempia tietoja sittenkään ollut varmaa tietoa siitä, ottiko Saksan poliisi missään vaiheessa todella kiinni karkuteillä olevaa 25-vuotiasta miestä.

Poliisi kertoi aiemmin, että Suomen ja Saksan viranomaisten tietokatkoksen vuoksi mies olisi ehditty Saksassa päästää vapaalle jalalle.

Nyt hänestä on voimassa kansainvälinen etsintäkuulutus, mutta toistaiseksi epäiltyä ei ole tavoitettu.

Mies on Suomessa vangittu poissa olevana.

IS:n haastattelema Oulun poliisin rikosylikomisario Markus Kiiskinen sanoo, ettei poliisilla ole tarkempaa tietoa siitä, millä tavalla mies on ollut Saksan poliisin kanssa kontaktissa.

– Emme tiedä, onko hän ollut kiinniotettuna, pidätettynä ja mistä syystä.

Kiiskinen ei kuitenkaan syytä Saksan poliisia mistään virheestä.

– Tässä on tullut väärä tulkinta meille annetusta tiedosta. Emme tiedä kontaktin luonteesta. Emme tiedä sitäkään, onko hän ylipäätään koskaan ollut neljän seinän sisällä lukkojen takana Saksassa, Kiiskinen sanoo lehdelle.

– Me olemme toimineet viime viikolla sen tiedon varassa, mikä sieltä Saksasta on tullut ja siitä oli vedettävissä se johtopäätös, että hän olisi ollut Saksan viranomaisilla kiinni. Kun myöhemmin on selvitetty asiaa Oulun poliisilaitoksella ja keskusrikospoliisissa on käynyt ilmi, että hän ei ole ollut siellä kiinni fyysisesti vaan on ollut jonkinlaisessa kontaktissa Saksan poliisin kanssa.

Kiiskinen sanoo, että virheellinen tulkinta tehtiin Oulun poliisissa, ei KRP:ssä. Hän myöntää, että harmitus poliisissa on ollut kova sekaannuksen takia.

Kiiskinen sanoo uskovansa, että mies ennemmin tai myöhemmin tavoitetaan ja saadaan Suomeen.

Mykkänen: Selvitettävä, toimivatko viranomaiset oikein

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) kommentoi tapahtunutta Ylellä keskiviikkoiltana. Mykkäsen mukaan on syytä selvittää viranomaisten toiminnan oikeellisuus, kun epäillystä ei heti alun perin annettu eurooppalaista pidätysmääräystä.

– Aivan olennainen huomio on se, että meidän täytyy toimia keskeisten kumppaneiden kanssa täysin saumattomasti tällaisissa asioissa. Varmasti tämä ilmiö, että epäilty pakenee toisiin maihin, ei ole ainutkertainen, Mykkänen sanoo Ylen haastattelussa.

Mykkäsen mukaan kiemuroita asiaan toi se, että kansainvälinen pidätysmääräys edellyttää lähtökohtaisesti oikeuden tekemää vangitsemispäätöstä. Oulun epäillyn tapauksessa vangitsemispäätös tehtiin vasta seuraavana päivänä, kun epäilty oli otettu kiinni Saksassa.

Ylen mukaan epäilty otettiin Saksassa kiinni mahdollisesti laittoman maahatulon takia - tosin kuten Oulun poliisi toteaa, ei ole varmaa tietoa, oliko mies lopulta kiinniotettuna Saksan viranomaisten hallussa.

19.12 kello 20.50: Lisätty ministeri Kai Mykkäsen Ylelle antamat kommentit.

Kello 23.33 Uutisen kommentointi on päättynyt.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentointi on lukittu.

Näytä kaikki kommentit (22)

Kyllä EU:n sisäinen poliisiyhteistyö on saatava sellaiselle tasolle, etteivät kansalliset poliisilaitokset epäile tai vesitä toistensa tekemiä pidätysmääräyksiä. Jos jokin byrokratian vipu on väärässä asennossa, oltakoon ensin yhteydessä vastapuoleen asian selvittämiseksi. Tässä olisi ministerille Mykkäselle jutun juurta seuraavaan sisäministerien EU-tapaamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei hyvää päivää, miten tämmöinen moka on yleensä mahdollista??! Kielitaito taitaa olla hukassa Oulun polliisissa eikä osata pyytää tulkkiakaan apuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voiko tämä juttukokokonaisuus enää mennä sekavammaksi? Tuskin, valitettavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edesmenneen Presidenttimme sanoja lainaten: Saatanan tunarit !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä on poliisissa uskottavuus saa kolauksen taas,kukaan ei oikeasti tunnu tietävän mitään.Poliisiin luotetaan,onko luottamus petetty sisäministeri selvittää ei kyllä luottamusta herätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla Oulun laitoksella asiat pahasti pielessä. Mopotytön kaasuttajat ovat käräjillä, poliisikoira puri keväällä metsään eksyneen sairaalakuntoon, viime kesäinen asuntomurtosarja taisi jäädä vaiheeseen, ja nyt sitten tällainen huti. Ei hyvältä näytä, ei!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiesin heti aikaisemmin että tässä jutussa on hämminkiä kyllä Suomi nolasi nyt itsensä pahemman kerran!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin tuntuu pelittävän yhteistyö EU:ssa. Vai pätkiikö kielitaito. Selitykset on aika mielenkiintoisia ainakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän se muutamassa päivässä selviä tuollainenkin asia, vaikka Saksa on tosi kaukana, melkein niinkuin eri maailmassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan taas kyseessä se kuuluisa kielimuuri?
Iltapäivälehti kyllä myös sanoo, ettei miehestä ollut edes vielä tehty kansainvälistä etsintäkuulutusta siinä vaiheessa, kun Saksan poliisi oli jossain kontaktissa tähän rikolliseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansainvälistä yhteistyötä edellyttävä rikostutkinta on aika monimutkaista. Luovutuspyynnöt, perusteet, logistiikka ym. pitää hallita. Ja pitää olla nopea liikkeissä mutta faktat varmasti tiedossa. Saksassa on tyystin erilainen systeemi, ja saksalaiset ovat hyvin byrokraattisia pilkun viilaajia, eivätkä he tee mitään jos on luovutuspyynnössä on ollut virheitä. Epäillystä henkilöstä olisi pitänyt laatia kv-etsintäkuulutus heti kun hänet yhdistettiin juttuun eli eli ennen kuin hänet vangittiin poissaolevana. Rikosperusteinen luovutuspyyntö olisi pitänyt lähettää Saksaan heti vangitsemispäätöksen jälkeen. Aikaa on hukattu, ja mikäli kaveri on jo luikkinut Italiaan tai Kreikkaan niin silloin hänet voidaan unohtaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ammattimaista toimintaa Suomen poliisilta . Kansainvälinen yhteistyö ihan lapsenkengissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

YLE Oulun aluetv kerto aivan muuta just äsken klo18.20.
Polisikin (Oulun?) muuttaa päivittäin kertomusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä on luvatut kuvat, nimi ja missä tyyppi on ahkeroinut. Oululaiset autta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

15:49
Kuhmon Jonkerissa keskisuuri maastopalo
15:21
Nordea kertoo mediayhtiön kuvanneen pääkonttorin tiloja luvatta – drone lensi vain metrien päässä ikkunoista
15:20
Vaihtoehtomusiikin tapahtuma siirtyy lähemmäksi Oulun keskustaa – lauantain Pikipop havittelee nyt urbaania henkeä
15:11
Oulussa poliisien murhan yrityksestä syytetyn miehen tuomio lieveni edelleen hovioikeudessa
15:00
Limingan työllisyystilanne parantunut – kunnassa 5,1 prosenttia työttömiä, koko Pohjois-Pohjanmaalla 9,4 prosenttia
14:59
Epäilys harvinaisesta vieraasta sai muoniolaisen luontoharrastajan kulkemaan metsässä viikkoja – lopulta riistakamera tallensi kuviin mäyrän
14:44
Pääministeri Rinne painotti EU:n globaalia ilmastojohtajuutta esitellessään Suomen puheenjohtajakauden tavoitteita
59
Työministeri Timo Harakka tarjoaa lempiveroaan vaihtoehdoksi, jos julkista taloutta tarvitsee vaalikauden lopulla tasapainottaa
34
Poliisi tehnyt virka-apupyynnön Luonnonvarakeskukselle Kuusamon Rautakarhusta: "Ensin selvitetään Luonnonvarakeskuksen kanssa, onko karhun auttaminen mahdollista"
32
Kaikkonen sai haastajan – elinkeinoministeri Katri Kulmuni hakee keskustan puheenjohtajaksi
27
19-vuotias sotki Rotuaarilla tussin kanssa – poliisi tutkii vahingontekona
26
Katuruokafestivaali täyttää Oulun torin kansainvälisillä mauilla – kolmannen kesän uutuudet tulevat Italiasta ja Ranskasta
23
Paloauto suistui ojaan Suviseura-alueella Muhoksella
21
Apulaisoikeusasiamies pitää kaupunginvaltuutettu Moilasen ihmisroskapuheenvuoroa "epäasiallisena, epäkunnioittavana ja loukkaavana"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

128 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen on aika ottaa markka takaisin

Kansa voisi olla tyytyväinen kunnes ensimmäinen devalvaatio tai muu markan arvon romahdus nostaisi tuontitavaroiden ja p... Lue lisää...
Devalvaatio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image