Kotimaa

In­ses­tioi­keu­den­käyn­nis­tä ratkaisu vielä tänä iltana – syytetty: ”On hyvä, että joudun vankilaan”

Insestioikeudenkäynti KUVA: Pekka Peura
Kotimaa 26.10.2016 18:33
Mirja Niemitalo

Törkeästä lapsen hyväksikäytöstä syytettynä oleva mies kertoo katuvansa tekoaan. Mies totesi oikeudenkäynnin kuulemisten päättyessä keskiviikkona olevansa pahoillaan siitä, mitä hän on tehnyt.

– Kun tekee pahaa, joutuu maksamaan siitä kärsimyksestä. On hyvä, että joudun vankilaan, mutta 10 vuotta on paljon, 51-vuotias syytetty sanoi.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta. Maksimirangaistus lapsen törkeästä hyväksikäytöstä on 10 vuotta.

Käräjätuomarit antavat asiasta jonkinlaisen ratkaisun vielä tänä iltana. Syytetyn asianajaja Kari Eriksson on pyytänyt oikeudelta päämiehensä mielentilan selvittämistä.

Asianomistajan puolustaja, varatuomari Jorma Herttuainen tyrmää vaatimuksen mielentilatutkimuksesta. Hän huomauttaa, että tekojen aikana syytetty on ollut Oulun käräjäoikeudessa lautamiehenä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Miksi ei määrätty maksimirangaistusta? Mikä ihme voi olla perusteena sille, etteikö tässä olisi kyseessä aivan äärimmäinen julmuus, josta 10 vuoden rangaistuskin on lievä. Eivätkö "ensikertalaiset" istu rangaistuksista vain puolet?

Naisen rahallinen korvausvaatimus on mielestäni alhainen ja määrätty korvaus on myös alhainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

miksei sote-puolen ihmisten toimia tutkita?! Nyt kun epäilty on saanut tuomion niin sote-ihmiset eivät voi/saa päästä pälkähästä omien virkatehtävien laiminlyönneistä! Vastuulliset, nyt on aikaa vielä vapaaehtoisesti nostaa kättä pystyyn, pian se on myöhäistä ja virkanne voi lähteä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelulla on erityisvelvollisuus huolehtia kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten oikeuksista. Miten tässä kävi näin, että kukaan ei puuttunut lasta kohtaan taphtuneeseen julmaan vääryytee? Hyvinkin pienissä nk.perättömissäkin ilmiantotapauksissa lastensuojelun virkailijat, sosiaalivirasto, lääkärit, terveydenhoito ja päiväkotien tädit, koululaitos hanakasti alkavat toimia, mutta tällaisen kauhean asian kohdalla "kaikilta on mennyt ohi" nähdä todellinen lapseen kohdistunut, julma teko? Olisikohan tässä vain "ohitettu ongelma" ja laitettu paperit mappi Ö:hön?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

27.2.
Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elämään monin tavoin
27.2.
Mitalipeleihin edennyt Kärpät ei rallatellut jatkoon ilmaiseksi HIFK:ta vastaan
27.2.
Thyssenkruppin hissiliiketoiminta päätymässä pääomasijoittajille – hinnaksi tuli 17,2 miljardia
27.2.
Leijona auttaa ja kehittyy – Lionsien hyväntekeväisyystoiminta on Suomessa erityisen suosittua
27.2.
Britannian toiveet ristiriidassa EU:n kanssa – uhkasi neuvottelun lopettamisella jo ennen neuvotteluiden alkamista
27.2.
Näin koronatilanne etenee: Virus leviää Euroopassa ja testien määrä lisääntyy Suomessa, Teneriffan karanteenihotellista päästetään yli sata pois
27.2.
Viestikohun keskelle joutunut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja pyytää anteeksi kohua – Yle: Toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei päässyt rikastumaan osakesäästötililä

Juuri siksihän tässä hommassa ei pärjääkään kuin robotit, TRJ, Pannari ja Milady. Muiden on ihan turha yrittää koska täm... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image