Kotimaa

Imatran kol­mois­sur­mas­ta syytetty halusi mie­len­ti­la­tut­ki­muk­seen: Ajatteli, että hänet aiotaan tappaa

Esitutkintamateriaalin mukaan kolmesta murhasta syytetty Jori Lasonen ei aluksi puhunut poliisille. Lopulta Lasonen kertoi, että tekojen taustalla olivat hänen kokemansa uhat siitä, että häntä etsitään. KUVA: Lauri Heino
Kotimaa 29.8.2017 12:32
Vanessa Valkama

Imatran kolmoissurmista syytetty Jori Lasonen tunnusti kuulusteluissa 14. joulukuuta ja 3. tammikuuta surmanneensa ampumalla hänelle entuudestaan tuntemattomat kolme ihmistä, ilmenee esitutkintapöytäkirjasta. Ensimmäisessä kuulustelussa veriteon jälkeisenä päivänä 4. joulukuuta tai ollessaan pidätettynä 4.-7. joulukuuta Lasonen ei puhunut poliisille sanaakaan.

Kuulustelussa 14. joulukuuta Lasonen kertoi, että hän ajatteli pääsevänsä turvaan poliisiputkaan ampumalla ihmisiä. Lasonen kertoi, että ajatus ampua ihmisiä oli tullut hänelle mieleen viikko tai kaksi ennen varsinaista tekoa. Esitutkinnan perusteella syytetty ei ollut puhunut näistä ajatuksista kenellekään.

Lasonen kertoi kuulustelussa, että hänen päätökseensä surmata kolme ihmistä vaikutti esimerkiksi se, että hän epäili, että hänen perässään olisi palkkamurhaaja keksityn huumevelan takia. Lasonen epäili, että hänen tietokoneeseensa olisi mahdollisesti murtauduttu. Lasonen kertoi, että oli nähnyt aiemmin edessään ajaneessa autossa ystävänsä ruumiin. Lasosella oli ennen tekoa ajatus, että hänet aiotaan tappaa.

Tapahtumapaikalla Lasonen oli miettinyt kokemiaan uhkia ja päätynyt siihen, että häntä ollaan etsimässä. Esitutkintamateriaalin mukaan Lasonen varustautui aseella ja hermostui siinä määrin, että kolme sivullista henkilöä joutuivat hänen ampumikseen.

3. tammikuuta pidetyssä kuulustelussa Lasonen kertoi, että hänen motiivinaan ihmisten ampumiselle ei niinkään ollut vankilaan pääseminen vaan ennemminkin mielenterveyspuolelle. Myöhemmin kuulustelussa Lasonen tarkensi, että haluaa mielentilatutkimukseen. Lasonen kertoi, että oli keskustellut teon jälkeen vankilassa kokemistaan tuntemuksista psykologin kanssa.

Lasoselta kiinnioton jälkeen otetussa verinäytteestä ei ollut alkoholia tai löydöksiä muista huumaavista aineista.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

20:48
Hildur Larsson ikuisti Lappia upeisiin kuviin yli sata vuotta sitten – tekoälyn ansiosta ne loistavat nyt myös väreissä Tilaajille
20:40
Jesse Puljujärven esimerkki houkuttaa – jääpallo ja jääkiekko sopivat yhteen ja tekivät yhteistyötä Oulussa pidetyssä turnauksessa Tilaajille
20:36
Sodankylässä on kolmannes koko maan malminetsinnästä – etsintäinvestoinnit ovat 20–25 miljoonaa euroa ja maanomistajakorvaukset yli miljoona euroa Tilaajille
20:31
Tämä tiedetään Saksan yliajajasta: 29-vuotias Saksan kansalainen, epäillään tapon yrityksistä – 30 loukkaantunutta, heistä osa lapsia
19:30
Pohjois-Pohjanmaan museon sisäilmatulokset saadaan viikkojen päästä
19:00
Korvausehdoissa on merkittäviä eroja vakuutusyhtiöiden välillä – osa korvaa keski- ja toiset puuskatuulen perusteella myrskyvahinkoja
18:51
Brittimatkustaja halusi pois Milanon koneesta Lontoossa koronaviruspelon vuoksi – Finnair lentää normaalisti Milanoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Savukoski ja Inari lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

212 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

Ikävä jos noin huonosti on tilsnne. Mutta turha on yleistää, sillä monella on kyllä kavereita ja ystäviä ympärillä. Mutt... Lue lisää...
Kuka vei nimimerkin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image