Kotimaa

Iltalehti: Kan­san­edus­ta­ja Suna Kymäläinen saanut uusia vel­ko­mus­tuo­mioi­ta, jätti pikavipit maksamatta

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.). KUVA: Kimmo Brandt / Com.pic / Eduskunta
Kotimaa 19.6.2019 8:08
STT

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on saanut uusia velkomustuomioita, kertoo Iltalehti.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajaksi valittu Kymäläinen sai lehden mukaan kesäkuun alussa kaksi yksipuolista velkomustuomiota, joilla hänet määrättiin maksamaan yhteensä reilut 8  600 euroa virolaiselle pikavippiyhtiölle.

Summa koostuu kahdesta viime vuoden joulukuussa otetusta pikavipistä, joita ei kehotuksista huolimatta maksettu pois. Kymäläinen ei halunnut kommentoida lehdelle asiaa.

Iltalehti uutisoi myös viime kuussa Kymäläisen maksamatta jääneistä saatavista. Kymäläinen kertoi tuolloin pyrkineensä järjestelemään vireillä olevia velkoja niin, että säästyy ongelmilta jatkossa. Kymäläinen sanoi turvautuneensa pikavippeihin perheensä rahahuolien takia.

Ulosottoviraston Iltalehdelle tiistaina toimittaman rekisteriotteen mukaan Kymäläisellä on tällä hetkellä ulosotossa yhteensä yli 21  500 euroa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi toukokuussa keskustelleensa Kymäläisen kanssa tämän rahasotkuista. Rinne sanoi uskovansa, että Kymäläinen on selvittänyt asiat.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (55)

Suna edustanee niitä äänestäjiä joilla on myöskin velkoja hoitamatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin kovien arvojen porvarihallituksen aikana on kohdeltu naisia. Nyt kun Antti ja tytöt tekevät vihreän ja feministisen hallitusohjelman, uskaltaa nainenkin ottaa taas velkaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tunnu äänestäjistä hyvältä, että puolueille kelpaa kuka tahansa, jonka uskotaan tuovan ääniä. Näitä "tähtiä" on joka puolueessa. Usein valituksi tuleminen on suurempi katastrofi puolueelle, kuin ulos jäänti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maallemme on ilmiselvä turvallisuusriski kansanedustaja joka on taloudellisesti kirstettävissä esim. velkojensa vuoksi - kuten tässä.
Ellei ko edustajaa voi siirtää pois eduskunnasta niin valtiokonttorin / eduskunnan on ostettava hänen velat ja perittävä palkasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No eihän tuo määrä vielä iso ole. Luulis nuilla tuloilla äkkiä tuon selvittävän. On aikamoista laiskuutta ja pöljyyttä jos kansanedustaja ei osaa tuollaista parinkymmenen tuhannen velkaa hoitaa ja siitä sopia. IHMETTELEN!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Kaikki ne aikoo kunnan hommeleita hoiteleen, vaikka pyörä on ulkona yöt", lauleli Simo Salminen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edellisen kerran, kun tämä asia oli esillä Kymäläinen sanoi Iltalehdelle ”järjestelevänsä” velkomusasiaa. Kuitenkin juuri tuli lisää yksipuolisia velkomustuomioita. Miksi Kymäläinen puhuu "muunneltua totuutta"? Vieläkö Rinne uskoo, että Kymäläinen selvittää asiansa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä kokeneet ja luotetut poliitikot, kansalta vaaleissa vahvan mandaatin saaneet Pääministeri Rinne ja ministeri Kaikkonen edellä, sitä untuvikko edustaja perässä. Yksi demariuntuvikko lienee vielä sairaslomalla, otti aloitus senaattorina koville...On Suomi kuralla on. Eduskunta ja hallitus alkavat jo muistuttaa Putinin duumaa ja ministeriötä ja yleensä Venäjän virkakuntaa. Oikeuskansleri ja Eduskunnan oikeusasiamies, joiden pitäisi virkansa puolesta valvoa hallituksen jäsenten ja virkamiesten tekemisiä, ovat ihan hiljaa molemmat. Pisteenä iin päälle tänään tulee päätös Poliisiylijohtajan ja hänen läheisten alaisten virkarikosepäilyistä. Voi taivahan Jumala, on armotonta menoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päättävässä asemassa ja lakeja laatimassa sekä raha-asiat sotkussa: vaarallinen yhdistelmä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jostain kumman syystä vallan vahtikoirana toimiva media tuo vassareiden, vihreiden ja demarien "tekemiset" julkisuuteen vasta vaalien jälkeen. Josko nämä netissä seikkailevat "tutkivat journalistit" osoittaisivat edellä mainittujen kohdalla yhtä voimallista paneutumista työhönsä kuin mitä toteuttavat perussuomalaisten ehdokkaiden kohdalla. Monikin näistä vasta vaalien jälkeen henkilökohtaisista sotkuistaan julkisuudessa olleista demareista olisi nykyisellä tiedolla mitä ilmeisimmin jäänyt ilman kansanedustajan valtakirjaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuomiot tulleet kesäkuun alussa. Ja milloin ne vaalit pidettiinkään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta maksuhäiriöitä on ollut jo viime vuoden puolella, kenties paljon ennen sitäkin. Velkojien lista näkyi kuitenkin olevan aika mittava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmisillä joilla on ongelmia kassavirtansa kanssa ei ole muuta mahdollisuutta selvitä veloistaan ja saada tasaista tulovirtaa kuin pyrkimällä kansanedustajaksi.

Siksi ehdokkaina on aina niin paljon ex-laulajia, ex-urheilijoita, ex-missejä ja muita seiskan kannesta tuttuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Julkaisuluettelo on tiedepiireissäkin kiistämätön ansio päästä hoitamaan toisten raha-asioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansanedustajien pitäisi olla esimerkillisiä ja nuhteettomia. jos valitusi tulon jälkeen ilmennee rötöksiä, niin tilalle seuraavaksi eniten ääniä saanut. Rinteellä on onmat mokat Leviltä ", sitä pienet perässä mitä isot edellä"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (55)

Uutisvirta

113
Oulussa Suomen isoista kaupungeista eniten pyörävarkauksia – "Kannattaa miettiä onko tarvetta tehdä arkisia asioita kalliimmilla maastopyörillä", rikosylikomisario kehottaa
65
Kansanedustajan työ on ylittänyt Jenni Pitkon odotukset – "Meillä on loistava hallitusohjelma"
44
Pakollisella ruotsilla on pitkä historia ylioppilaskokeissa – Henriksson: "Kouluja käydään, että opitaan jotain. Silloin kaikki ei voi olla vapaaehtoista"
42
Marjabisnes pyörisi kuumana, mutta mustikoita ja lakkoja ei saada metsästä pois riittävästi – Thaipoimijoita tuli Suomeen jälleen liian vähän
35
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu
30
Mitä ideaa tukisit 35 000 eurolla? – Oululaisia kutsutaan äänestämään kaupungin kehittämisideoista
28
Britannian hallituksesta lähti jälleen ministeri Boris Johnsonin lähestyvän pääministerinimityksen takia – "maan yllä on synkkä pilvi"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa sekä Etelä-Lapissa.
Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Hakkaraisesta on sivistys kaukana. Tai sitten ymmärrämme eri lailla sanan sivistys. Sivistystä ei ole myöskään se, että ... Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image