Kotimaa

"Ihminen voi lähteä lentoon, jos tuulennopeus on 40–50 metriä sekunnissa" – Kehotuksia pysyä sisätiloissa annetaan harvoin

Ahvenanmaalaisia kehotettiin pysymään sisätiloissa Aapeli-myrskyn aikana. Arkistokuva. KUVA: Jane Iltanen
Kotimaa 3.1.2019 10:55
Ulla Jäske

Aapeli-myrsky rikkoi keskituulten nopeusennätyksen. Puuskien nopeuksia on alettu mitata vasta 2000-luvulla. Sen sijaan keskituulennopeuksia mitattiin jo 1900-luvulla.

Suomessa annetaan suhteellisen harvoin kehotuksia pysyä sisätiloissa sään takia. Ahvenanmaalla kehotus annettiin keskiviikkona, kun Aapeli-myrsky rikkoi puuskatuuliennätyksiä.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta kertoo, ettei kehotuksia anneta edes vuosittain.

– Kehotuksia annetaan ennemminkin muutamia kertoja vuosikymmenessä.

Kehotus pysyä sisätiloissa annetaan, kun normaalit varoitukset eivät enää riitä.

– Tarkoituksena on suojella kansalaisia.

Kehotus pysyä sisätiloissa on Vallan muistikuvan mukaan annettu ainakin vuoden 2010 Veera- ja vuoden 2017 Kiira-kesämyrskyn aikaan.

– Myös vuoden 2011 Tapani-myrskyn aikaan annettiin kehotus pysyä sisällä. Puuskat olivat silloinkin yli 30 metriä sekunnissa.

Kehotuksia antavat Ilmatieteen laitoksen lisäksi esimerkiksi pelastuslaitokset.

Vallan mukaan 30 metrin sekuntivauhdin puuskat irrottavat tavaroita, esimerkiksi kattopeltejä, ja ne voivat ihmiseen osuessaan olla hengenvaarallisia. Sivusta tuleva voimakas tuulenpuuska voi jopa kaataa ihmisen.

– Ihminen voi lähteä lentoon, jos tuulennopeus on 40–50 metriä sekunnissa.

Vanhat mittarit eivät mitanneet puuskia

Puuskatuulia ei ole mitattu ennen 2000-lukua, koska vanhat mittarit eivät siihen kyenneet.

Sen sijaan kymmenen minuutin välein mitattuja keskituulennopeuksia mitattiin jo 1900-luvulla. Mittarit eivät tosin mitanneet metrejä tarkempia lukemia.

Edellinen keskituulennopeusennätys oli 31 metriä sekunnissa. Aapeli-myrskyssä vastaava luku oli 32,5. Puuskatuulen nopeusennätys tehtiin keskiviikkona Ahvenanmaan eteläpuolella. Ennätys on nyt 41,6 metriä sekunnissa.

Vuoden 1971 helmikuussa Vaasan Valassaarilla tuulennopeudeksi mitattiin 31 metriä sekunnissa. Seuraavan kerran samat lukemat saatiin Korsnäsin Moikipäässä vuoden 1975 joulukuussa ja Hangon Tulliniemessä vuoden 1995 tammikuussa.

– Kovia puuskia on varmasti ollut silloinkin, mutta niitä ei vain mitattu, Valta sanoo.

Talvi- ja kesämyrskyjä ei voi verrata keskenään. Vallan mukaan matalapainemyrskyt ovat kesällä harvinaisia.

Kesällä tuulennopeus ylittää harvoin 22–23 metriä sekunnissa. Kesämyrskyjä kutsutaan rajuilmoiksi ja ne aiheuttavat tuhoja eri syistä kuin talvimyrskyt.

– Myrskyjen syntymekanismi on erilainen. Kesän rajuilma aiheuttaa tuhoa laajemmalla alueella.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Tiistaina Vaasassa tuuli oli kovimmillaan 33m/s, mutta kukaan ei kuitenkaan ryhtynyt kilpailemaan Finnairin kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja se on kyllä jumalan vale että ihminen voi lähteä lentoon. Linnut lentää ja lentokalat, mutta ihminen se puskee hangessa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Simulaattorilla saa lennellä vapaasti mutta jos lähdet luvatta ilmojen teille niin sakothan siitä saa ja voi joutua tiilenpäitä lukemaankin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laskuvarjohyppääjän terminaalinopeus on noin 53 m/s (= 190,8 kmh). Eli suurin nopeus minkä laskuvarjohyppääjä voi saavuttaa alhaalla ilmakehässä pudotessaan vaakatasossa ja kädet levitettynä. Silloin ilmanvastus kumoaa painovoiman aiheuttaman kiihtyvyyden ja nopeus ei enää kasva. Virtaviivaistamalla muotoaan esim. putoamalla pää edellä nopeutta voi kasvattaa.

Vähintään tuo 53 m/s pitäisi olla tuulta että se kykenee nostamaan sopusuhtaisen täysikasvuisen hmisen ilmaan. Toki jos on laskuvarjona toimiva löysä vaatetus tai jopa liitopuku niin lentoonlähtö voi tapahtua jo alhaisemmallakin tuulennopeudella.

40-50 m/s tuulennopeus riittää lähinnä työntämään ihmistä ja kaatamaan hänet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen hyppinyt varjon avulla ja vapaapudotuksia. Tuo juttu on huuhaata, että ihminen lentäisi tuulen mukana. Kaataa voi, ei lennättää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainaki mä pystyn kontrolloimaan putoamis nopeutta 160-400km/h välillä. Paineistuvalla träkkisuitilla jopa noin 80km/h. Eli kyl toi 50m/s tuuli riittää viemään ihmisen mukanaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Redbull ei kasvata siipiä vaikka kuinka olisi myrskyisät säät.
Silti ihmiset ovat itse omasta terveydestä vastuussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kätevää, ei tarvitse vaivautua lentokentälle eikä maksaa kallista lentoa, mennään lomalle sinne minne tuuli vie.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Normaalikokoinen aikuinen ihminen ei varmasti lähde lentoon 40ms tuulessa, kokemusta on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älkää siis rakkaat ihmiset ryhtykö ainakaan laihduttamaan. Se voi näissä ilmastonmuutoksen tuomissa tuulissa osoittautua hengenvaaralliseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voe hyvänen aika. Ihminen voi lähteä lentoon 40-50ms tuulessaa. No ei voi. Se että tuulenpuuska kaataa sinut EI tarkoita lentoon lähtöä. No mikä määritetään "lennoksi" tai edes "ilmaan nousemiseksi", olisiko 10m matka ilmassa lento? No ilman jonkinlaista liitopukua ei onnistu 40ms tuulessa. Meteorologin perusopintoihin kuuluu (tai ainakin kuului) matematiikan ja fyysikan perusopintoja. Ei vaadi lukion pitkän matematiikan taitoja laskea että ihmisen pinta-ala ja 40ms tuuli ei riitä kehittämään riittävästi nostetta. Piste.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen itse lähtenyt "lentoon" jo vähän kovemmassa kesäisessä rajuilmassa. Sateenvarjo antoi hyvin nostetta ennen kuin taittui nurin päin parin sekunnin jälkeen. Itsellä ihmisen "lentoonlähdön" määritelmään kuuluu että sillä hetkellä liikuin voimatta itse vaikuttaa asiaan, suuntaan mihin en halunnut mennä ja jalkani ei koskettanut maata. En lähtisi testaamaan täyttyykö sinut tieteelliset prinsiipit, kun viranomaiset varoittavat asiasta. Loukkaantua voit kun tuuli pyyhkäisee jälat altasi vaikka se ei lentämistä sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän äkkinäinen puuska heilauttaa ja siinä saattaa horjahtaa tai joku jopa kaatua, mutta kyllä lentäminen terminä kuvaa aivan eri kokoluokan ilmalentoa. Mutta jokainen tyylillään, ja tuo liioitteleva otsikointi ja yliampuva kommentointi on vain tätä päivää jossa fysiikan (tai muutkaan) faktat eivät juuri hidasta. Nykyäänhän voi juurikin kuka tahansa perustella asian kuin asian omalla mielipiteillä joita ei tarvitse faktoilla tukea. Erikoista että vaikka jokainen meistä voi netistä hakea tuon faktan millä ilman virtauanopeudella normaalikokoinen ihminen nousee ilmaan ja pysyy ilmassa, niin silti yhtä lukuunottamatta ei kukaan viitsi asiaa varmistaa faktoin vaan kertoo oman "varman mielipiteensä". No fysiikassa on säännöt joita ei kumota mielipiteillä. 40-50m/s ei riitä pitämään ihmistä ilmassa tai edes lennättämään useita metrejä jos päällä on normaali vaatetus. Niin ja liitovarjo, supersankari liitopuku, 5m2 suojapeite jne. EI ole normaali vaatetus :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Ihminen voi lähteä lentoon, jos tuulennopeus on 40–50 metriä sekunnissa" joo vaan luvat pitää olla kunnossa, ei täällä lennellä ilman papereita mihinkään. Poliisi jos näkee tulee sakot ilmaliikenne rikkomuksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mauri myrsky 22.9.1982 oli eittämättä Suomen kovin myrsky... siinä lähti lentoon tuulimittaritkin.

Hyvin kuvaava kertomus kommenteissa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/09/22/mauri-hirmumyrsky-riehui-lapissa-1982?page=1

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eesti-line laivayhtiön tiedotuspäällikkö sanoi amulla että ei ollut tavallisesta poikkeavaa tuulta ja laivat ovat kulkeneet normaalisti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:57
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
19:51
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
19:48
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
19:40
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"
19:32
Ivalossa olevien kiinalaisturistien näytteissä ei ole koronavirustartuntaa – THL: Yksittäiset tartuntatapaukset Suomessakin mahdollisia
19:00
Kommentti: Pudasjärvi ponnisti kuilun partaalta kohti hyvää oloa – nähtäväksi jää, kykeneekö Oulu samaan Tilaajille
19:00
Ole sinnikäs, esiinny omalla riskillä, viritä kuhinaa – oululainen Peltokurki tietää, että elävän yleisön eteen pääsy vaatii bändiltä rutkasti aktiivisuutta, eikä sekään aina riitä Tilaajille
116
Oulussa aletaan jakaa paketteja sähköavusteisella konttipyörällä Armadillolla – pyörä vie alle kolmasosan jakeluauton vaatimasta tilasta
80
Oulun teatterissa huolestuttiin kaupungille konsulttiselvityksessä ehdotetuista satojen tuhansien eurojen leikkauksista – säästöt johtaisivat kurjistumisen kierteeseen, teatterin johto varoittaa
44
Kahden kiinalaisen turistin epäillään kantavan koronavirusta Ivalossa – ylilääkäri: "Voi olla ihan tavallinen tauti"
42
Kauppakortteli Pekurin ylimpään kerrokseen tulee uusi ravintola – ovet avataan maalikuussa
35
Oulun yliopistoon tulee itseohjautuva Toyota, jota hyödynnetään ohjelmistojen kehittämisessä – autossa voi olla jopa 200 miljoonaa riviä koodia
31
Iltalehti: Hallitus valmistelee korotusta lapsilisiin
25
Seitsenkertainen Suomen mestari ja Sotkamon Jymyn pelaajalegenda Jimi Heikkinen liittyy ensi kaudeksi Lipon joukkueeseen ja heti taustaorganisaatioon – "Olen nöyrän innoissani"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mika Niikon yhteyksistä useat kysymykset yhä auki – Orpo väläyttää MTV:llä jo kovia toimia!!

Asetelma on herkullinen. Persut vaati ulkoministeri Haavistoa tilille toiminnastaan. Nyt kieltävät kolmesti omiensa rötö... Lue lisää...
Mielenkiintoista

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image