Kotimaa

Huono olo, nenä vuotaa, väsyttää? Syynä on tavallinen lentsu, sillä influenssa on vasta matkalla Australiasta

Taivalkosken johtavan lääkärin Hannu Honkanen sanoo, että influenssa tulee Eurooppaan marraskuun kieppeillä.
Kotimaa 12.9.2019 7:24
Sisko Ojajärvi

Päätä kivistää, nokka vuotaa, olo on tukkoinen ja väsyttää. Nytkö se flunssakausi taas alkaa? Taivalkosken johtavan lääkärin Hannu Honkasen mukaan syysflunssa jyllää jo, mutta influenssa antaa vielä onneksi odotuttaa itseään.

– Se on vasta lähtövalmiina Australiasta tänne päin, emmekä vielä edes tiedä, minkälaisena se Suomeen joskus marraskuun kieppeillä rantautuu.

THL:n suosituksen mukaan rokote annetaankin kansalaisille tänä syksynä aikaisempia vuosia myöhemmin, sillä sen teho on parhaimmillaan heti rokottamisen jälkeen. Tämä vuonna parhain ajankohta on siis marraskuun loppupuoli.

Honkanen suosittelee flunssapiikin ottamista ainakin kaikille riskiryhmille eli muun muassa kroonisista hengityssairauksista kärsiville eli astmaatikoille sekä vanhuksille ja pienille lapsille.

– Influenssa on kova tauti, ja sen hoitoon on suhtauduttava vakavasti, koska se tappaa joka vuosi paljon ihmisiä.

Taivalkosken johtavan lääkärin mukaan myös piikin ottanut ihminen voi toki sairastua influenssaan, mutta tauti tulee silloin lievempänä. Rokottamisen jälkeen monille ihmisille tulee pienehköjä sivuoireita, pientä nuhaa ja aristelua, mutta se kuuluu asiaan.

– Siitä tietää, että pistos on tehonnut. Niin minullekin käy joka kerta, kun olen rokotuksen ottanut, Honkanen toteaa.

Influenssa on virusten aiheuttama hengitystietulehdus. Taudin itämisaika on useimmiten 1–3 vuorokautta. Tartunnan saaneista vain noin puolet sairastuu. Influenssassa oireet, erityisesti kuume ja lihassäryt, ovat keskimäärin kuitenkin ankarammat. Sama influenssavirus voi aiheuttaa eri henkilöille nuhan, kurkkukivun, silmän sidekalvon tulehduksen, särkyjen ja kuumeen suhteen hyvinkin erilaisen oirejoukon.

Influenssa

Tulee tänä vuonna Australiasta Suomeen noin marraskuussa.

Rokotuksen saavat maksutta kaikki 6 kk:n ikäisistä alle 7-vuotiaisiin sekä 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat.

Lisäksi sen saa maksutta suuri joukko hoito- ja hoivatyössä olevia henkilöitä.

Perussairauksista kärsiville ihmisille rokotus on myös maksuton.

Rokotteet saapuvat tänä vuonna Suomeen tavallista myöhemmin.

Laajat rokotukset onnistuvat todennäköisesti vasta marraskuun lopulla.

Terve ihminen parantuu taudista 3-5 päivässä.

Tauti pystytään toteamaan terveyskeskuksessa muutamassa minuutissa CRP-testillä.

Lähde: THL

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Ehdoton Ei influenssa piikille! Aktivoi immuunipuolustusta heikkenemään muita viruksia vastaan. Rokotteet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta rahakikkailua terveyden kustannuksella

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on aivan perätön väite. Uusimmat tutkimukset kertoo, että influenssarokotteen voi ottaa joka vuosi, ja se ei heikennä ihmisen vastustuskykyä muitakaan viruksia vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oo iskennä inhut lenssat sitten kouluajan jälkeen.Siitähän onkin aikaa vasta 55 vuotta;eikä muutkaan pöpökset!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hiestä likomärkä herätessä surkean yön jälkeen keuhkot pihalle yskineenä, kurkku tulessa ettei voi edes niellä ääntelystä puhumattakaan.
Koko rintakehä ja pallea niin kipeä että vinkuva hengitys yhtä tuskaa. Nivelet säryssä ja koko kroppa kuin kivenmurskaimen jäljiltä.
Olisko 'pelkkä' keuhkoputkien tulehdus vai oikein kunnon keuhkokuume angiinalla ryyditettynä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuulostaa influenssalta. Kestää 10-14 päivää. Sama ei tule ikinä toistamiseen. Elimistösi pistää tarkkaan muistiin tämän vieralaisen ja antaa elinikäisen porttikiellon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paras lääke on sairastaa! Muutamien päiviä vähän hankala olo on vuosikymmenten suoja!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Influessavirus ei pysy samana, joten siihen voi sairastua joka vuosi uudestaan. Rokote on ainoa toimiva suoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eilen tämä alkoi. Kurkku ja pää kipeä, nokka tukossa ja lievää lämpöä. Ja täydellinen voimattomuus, ei jaksa yhtään mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Australiassa on orastava kevät. Lähteekö infuenssa kesää karkuun kohti pohjoista pallonpuoliskoa? Ilmeisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu kyllä on keksitty. Aikaa sitten jo. Perustele nyt väitteesi kuitenkin ihan ilman wikipediaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole keksitty flunssapiikkä eikä keksitäkään. Influenssa on ihan eri virus ja tauti. Siihen on mukamukarokote, jonka teho on enemmän kuin kyseenalainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Päätä kivistää, nokka vuotaa, olo on tukkoinen ja väsyttää." Elimistö puhdistuu kun nenä vuotaa. Unella on parantava vaikutus. Tämä on parasta hoitoa ns. perusterveelle henkilölle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisään vielä, että kuumetta ei kannata alentaa, jos ei ole ihan tolkuttoman korkea. Kuumeellakin on oma tehtävänsä taistelussa virusta vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsittääkseni CRP:n perusteella voi kuitenkin päätellä jotain. Korkea CRP-arvo viittaa voimakkaaseen tulehdukseen, joka taas voi viitata vakavaan virustartuntaan. Ilmeisesti normaalissa flunssassa ei ole kovin vakavaa tulehdusta, joten jos oireet täsmäävät ja tulehdusarvo on kohollaan se viittaisi influenssaan. Esmes itselläni oli alkukeväästä aika sitkeä hengitystieongelma, joka ei tuntunut paranevan, joten kävin polilla. CRP oli muistaakseni 65 ja lääkäri arveli, että kyseessä voisi hyvinkin olla oikea influenssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Julkisen sektorin virkakyösteillä tuntuu tämmönen influenssa olevan jatkuvalla syötöllä kun katsotaan poissaolomääriä😆

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistakaahan lentsuun sairastuvat mennä sitten kuormittamaan terveyskeskuksia ja OYS:sin päivystystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

21:42
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
20:57
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
19:51
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
19:48
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
19:40
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"
19:32
Ivalossa olevien kiinalaisturistien näytteissä ei ole koronavirustartuntaa – THL: Yksittäiset tartuntatapaukset Suomessakin mahdollisia
19:00
Kommentti: Pudasjärvi ponnisti kuilun partaalta kohti hyvää oloa – nähtäväksi jää, kykeneekö Oulu samaan Tilaajille
116
Oulussa aletaan jakaa paketteja sähköavusteisella konttipyörällä Armadillolla – pyörä vie alle kolmasosan jakeluauton vaatimasta tilasta
80
Oulun teatterissa huolestuttiin kaupungille konsulttiselvityksessä ehdotetuista satojen tuhansien eurojen leikkauksista – säästöt johtaisivat kurjistumisen kierteeseen, teatterin johto varoittaa
44
Kahden kiinalaisen turistin epäillään kantavan koronavirusta Ivalossa – ylilääkäri: "Voi olla ihan tavallinen tauti"
42
Kauppakortteli Pekurin ylimpään kerrokseen tulee uusi ravintola – ovet avataan maalikuussa
35
Oulun yliopistoon tulee itseohjautuva Toyota, jota hyödynnetään ohjelmistojen kehittämisessä – autossa voi olla jopa 200 miljoonaa riviä koodia
31
Iltalehti: Hallitus valmistelee korotusta lapsilisiin
25
Seitsenkertainen Suomen mestari ja Sotkamon Jymyn pelaajalegenda Jimi Heikkinen liittyy ensi kaudeksi Lipon joukkueeseen ja heti taustaorganisaatioon – "Olen nöyrän innoissani"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mika Niikon yhteyksistä useat kysymykset yhä auki – Orpo väläyttää MTV:llä jo kovia toimia!!

Asetelma on herkullinen. Persut vaati ulkoministeri Haavistoa tilille toiminnastaan. Nyt kieltävät kolmesti omiensa rötö... Lue lisää...
Mielenkiintoista

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image