Kotimaa

HS: Suomalaisia mukana Ranskan eva­kuoin­ti­len­nol­la Kiinan Wuhanista – sadat kii­na­lais­van­git sairastuneet ko­ro­na­vi­ruk­seen, tartunnat levinneet Lähi-itään

Koronavirustartuntoja on todettu Kiinan ulkopuolella runsaasti esimerkiksi Etelä-Koreassa. Maan neljänneksi suurin kaupunki Daegu on hiljentynyt keskiviikon jälkeen, kun ainakin 13 ihmisen todettiin saaneen tartunnan kirkossa. Kuvassa kaupungin sairaalaan kuljetetaan potilasta, jolla epäillään tartuntaa. KUVA: YONHAP
Kotimaa 21.2.2020 10:46
Lännen Media, Reuters

Koronavirukseen on sairastunut ympäri maailmaa yli 76 000 ihmistä. Pelkästään Kiinassa tartuntoja on vahvistettu 75 400 ja virukseen on kuollut yli 2 200 ihmistä. WHO:n mukaan on rohkaisevaa, että virus leviää nyt hitaammin, vaikka uusia tartuntoja ilmenee koko ajan.

Kiinan Wuhanista on lähtenyt tänään perjantaina Ranskan järjestämä kotiutuslento, jonka kyydissä on ulkoministeriön mukaan myös suomalaisia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Ulkoministeriö vetoaa yksityisyydensuojaan eikä kerro, montako suomalaista koneessa on tai mitä sen jälkeen tapahtuu, kun kone saapuu Pariisiin aamupäivän aikana. Wuhanissa on ministeriön mukaan edelleen alle kymmenen suomalaista. Ranska on edellyttänyt, että kellään koneeseen nousseista ei ole koronaviruksen oireita.

Torstaihin mennessä Kiinassa koronavirustartuntoja oli vahvistettu yli 75 400, kun muualla maailmassa oli todettu 1 076 koronavirustapausta noin 26 eri maassa. Reutersin laskelmien mukaan Kiinan ulkopuolella virukseen on kuollut 11 ihmistä. Kiinassa kuolemantapauksia on ollut 2 236.

Tällä viikolla todettiin ensimmäiset tartunnat Lähi-idässä, kun Iranissa varmistui keskiviikkona kaksi ja torstaina kolme tartuntaa. Kaksi sairastunutta on kuollut virukseen, kertoo maan terveysministeriö.

Irak on kieltänyt iranilaisten tulon maahan ainakin viikonlopun ajaksi koronavirustartuntojen takia. Iranissa järjestetään tänään parlamenttivaalit.

Iranilaisen IRIB-utuistoimiston mukaan tartunnan saaneiden ei tiedetä matkustelleen Kiinassa tai olleen yhteydessä siellä olleisiin henkilöihin. Viranomaiset selvittävät asiaa.

Etelä-Koreassa tartuntoja kirkossa

Etelä-Koreassa raportoitiin 52 uudesta koronavirustartunnasta, mikä nosti maan tartuntatapausten määrän 156:een. Yksi ihminen on kuollut virukseen.

Suurin osa tartunnoista on todettu maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Daegussa, jossa kymmenet ihmiset altistuivat virukselle kirkossa. Viranomaisten mukaan yli 400:lla kirkon jäsenellä on ollut koronavirukseen viittaavia oireita, mutta testejä tehdään edelleen.

Hong Kongissa tartuntoja on varmistettu 69 ja kaksi ihmistä on kuollut.

Torstaina JApani tiedotti, että Diamond Princess -risteilyaluksen kaksi vanhempaa huonokuntoista matkustajaa kuoli virukseen. Heidät oli lennätetty sairaalaan viime viikolla.

Yhteensä tartuntoja on varmistettu aluksella 630. Laiva on ollut karanteenissa helmikuun 3. päivästä lähtien. Satoja oireettomia matkustajia on evakuoitu laivalta tällä viikolla, ja lisää evakuoidaan perjantaina.

Koronaviruksesta odotetaan suurta puheenaihetta, kun maailman johtavien teollisuusmaiden johtajat kokoontuvat G20-kokoukseen Saudi-Arabian pääkaupunkiin Riadiin. Kiina ei lähetä virallista edustajaa kokoukseen.

Satoja tartuntoja Kiinan vankiloissa

Koronavirustartuntojen määrä nousi perjantaina, kun vankiloissa eri puolilla Kiinaa vahvistettiin lähes 500 tartuntaa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan perjantaina tiedotettiin 234 uudesta tartunnasta kahdessa vankilassa, jotka sijaitsevat Hubein maakunnan ulkopuolella. Pohjoisen Shandongin maakunnan ja itäisen Zheijangin maakunnan vankiloiden henkilökuntaa on erotettu tehtävistään, koska epidemian leviämisen estämisestä ei ole huolehdittu tarpeeksi hyvin.

Vankiloissa todetut tartunnat lopettivat 16 päivän putken, kun uusien tartuntojen määrä on laskenut Hubein maakunnan ulkopuolella Kiinassa. Koronaviruksen alkulähteenä pidetään maakunnan pääkaupunkia Wuhania, ja suurin osa tartunnoista sekä kuolemantapauksista on todettu alueella.

Myös Hubein vankiloissa on todettu 230 uutta virustartuntaa, viranomaiset tiedottivat perjantaina. Torstain uusien koronavirustartuntojen määrä nostettiin 631 tapaukseen, kun aiemmin päivällä kerrottiin 411 uudesta tartunnasta. Viranomaiset eivät kertoneet, koska vankiloiden tartunnat oli todettu. Keskiviikkona uusia tartuntoja todettiin 349.

Hubei Daily -sanomalehden mukaan maakunnan vankiloista olisi löydetty yhteensä 271 tartuntaa, joista 230 naisten vankilasta Wuhanista. Lehden mukaan vankilanjohtaja on erotettu.

Epidemia leviää hitaammin

Yhteensä Kiinassa raportoitiin 899 uutta koronavirustapausta torstaina, kun edellisenä päivänä uusia tapauksia oli 394. Epidemian leviäminen on kuitenkin hitainta sitten tammikuun, mitä maailman terveysjärjestö WHO on kutsunut rohkaisevaksi.

Terveysviranomaisen mukaan Hubeissa oli todettu torstaihin mennessä yhteensä yli 62 600 koronavirustartuntaa. Maakunnassa koronavirukseen kuolleiden määrä oli torstaina 2 144, eli 115 enemmän kuin edellisenä päivänä.

Torstaina Hubein pääkaupungissa Wuhanissa todettiin 319 tapausta, mikä on vähiten tammikuun 28. päivän jälkeen. Edellisenä päivänä keskiviikkona uusia tartuntoja todettiin 615.

Uusia kuolemantapauksia todettiin kuitenkin 99, kun keskiviikkona niitä oli 88. Pelkästään Wuhanin kaupungissa yhteensä 1 684 ihmistä on tähän mennessä kuollut virukseen.

Kuolemantapausten määrä nousi 2 236:een, joista suurin osa on Hubeissa. Alue on ja sen pääkaupunki Wuhan ovat yhä karanteenissa.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Joko Korona-viruksen vaikutus lähestyy jokavuotisten influenssa-aaltojen tartunta- ja kuolleisuuslukuja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tätä ei varmaankaan saisi sanoa, mutta covid19 on täällä jo. Kas kun sairastuneita ei Suomessa sen kummemmin tutkita, niin ei tiedetä, mitkä tapaukset ovat minkäkin viruksen aiheuttamia. Tämän viruksen leviämiseen ei ole enää moneen viikkoon tarvittu Wuhan-kontaktia, vaan viruksen on voinut saada esim. jouluiselta Thaimaan matkalta. Mutta Suomen terveydenhuoltoviranomaiset pitävät vaan tiukasti kiinni tuosta Kiina-kontaktista yhtenä taudin diagnosoinnin kriteerinä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinpä, ja leviää nyt jo ihan kotoperäisinä tartuntoina täälläkin Pohjolan perukoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkaa vaikuttamaan vakavimmalta epidemialta. Näin kovat toimet virusta vastaan. Kumminkaan ei saada leviämistä ja kuolleisuutta pysähtymään. Coronavirus ja ebola taitavat olla pahimmat joita ei olla saatu pysähtymään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Suomi nimenomaan evakuoi kansalaisiaan ja hyvin organisoitu, kun tuodaan ranskalaisten kanssa yhdessä pois, eikä erikseen suotta. Hyvin toimittu suomalaisilta viranomaisilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei auta jos tämä leviää kaikkialle niin karanteeni tulee joka paikkaan laajenemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:24
Kempeleen kunnanvaltuusto siirtyy etäkokouksiin
18:00
Pandemia teki Andrew Cuomosta poliittisen sankarin – rohkeimmat ehdottavat demokraattien presidenttiehdokkaan vaihtamista
16:38
Henkilöauto törmäsi valopylvääseen Pohjankartanon koulun edustalla, kyydissä olleet pääsivät ulos omin avuin
16:33
Suojavarusteiden väitetään jumittavan sairaanhoitopiireissä – "Yhdenvertainen kohtelu on turvattava kaikin keinoin"
16:23
OYSissa hoidettavana kahdeksan koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa – työntekijällä ensimmäinen tuntemattomasta lähteestä tullut tartunta
15:36
Laskentavirhe koronakuolemissa, menehtyneitä nyt yksi vähemmän kuin eilen kerrottiin – kaksi kuolleista 40–59-vuotiaita
14:29
Asiantuntijat: Sosiaali- ja terveysministeriön käsitys koronan tarttuvuudesta taksissa on virheellinen
64
Kerro meille: Millä keinoilla kuka tahansa meistä voisi nyt tukea yrityksiä?
31
Asiantuntijat: Sosiaali- ja terveysministeriön käsitys koronan tarttuvuudesta taksissa on virheellinen
23
Oululaisfirman pikatestiä voidaan käyttää myös koronan löytämiseen – testitulos luetaan älypuhelimen ruudulta
20
Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen – koronaepidemia katkaisi uudistusohjelman aloittaman nousun
16
THL:n maanantain luvut: Suomessa pian 2 200 varmistettua tartuntaa, kasvua eilisestä peräti 249 tapausta – PPSHP:n alueella kahdeksan lisää
15
Sikainfluenssan aikaan kriisikokouksissa istunut ex-kansliapäällikkö ihmettelee keskustelua "nyrkistä", koska sellainen on jo olemassa
14
Koitelissa viikonloppuna hirmuisesti väkeä ja parkkipaikat täynnä - Oululaiset nauttivat täysin rinnoin aurinkoisesta kevätsäästä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

323 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalainen miljardööri lahjoittajana

Tämä uutinen on kyllä monella juttutupalaisella erittäin hankalasti uskottavissa, kun täällä on vuosikaudet tiedetty, et... Lue lisää...
Tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

6.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image