Kotimaa

HS: Antti Rinne ideoi jo elokuun alkupuolella pa­ket­ti­la­jit­te­li­joi­den siirtoa eri sopimukseen ker­ta­kor­vauk­sel­la

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Antti Rinne ideoi jo elokuussa ratkaisua Postin ongelmiin, johon sisältyisi pakettilajittelijoiden siirto toiseen työehtosopimukseen.
Kotimaa 2.12.2019 23:15
STT

Pääministeri Antti Rinne (sd.) ideoi jo elokuun alkupuolella Postin pulmiin ratkaisua, johon sisältyisi pakettilajittelijoiden siirto toiseen työehtosopimukseen, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden haltuunsa saamien tietojen mukaan Rinne järjesti 12. elokuuta tapaamisen, johon osallistui pääministerin keskeisiä avustajia sekä työmarkkinatoimijoita. Tapaamisessa ideoitiin ratkaisuja Posti-kiistaan. Ratkaisussa keskeistä olisi ollut vapaaehtoisuus ja työntekijöille maksettava kertakorvaus.

Julkisuudessa Rinne väläytti kertakorvausta vasta kuukausi myöhemmin, Helsingin Sanomien haastattelussa syyskuussa. Ehdotus ei kuitenkaan lopulta ottanut tuulta alleen.

Hallitusta horjuttavassa Posti-kiistassa on ollut olennaista se, kuka tiesi mitä ja missä vaiheessa. Kiista johti viime viikolla kunta- ja omistusohjausministeri Sirpa Paateron eroon. Kertoessaan Paateron erosta Rinne sanoi, että Paatero ei ollut riittävän voimakkaasti tuonut valtio-omistajan viestiä Postille siitä, että palkkoja ei saa polkea eikä työehtoja huonontaa.

Yle ja Helsingin Sanomat ovat kertoneet maanantaina myös muistiosta ja sähköpostista, jossa Paatero selittää Postin tilannetta muun muassa SDP:n puoluehallitukselle. Näin käy ilmi, että Paatero on informoinut pääministeriä pakettilajittelijoiden siirrosta suoraan heti silloin, kun Posti tiedotti pakettilajittelijoiden liikkeenluovutuksesta.

Postin varsinainen työkiista ratkesi jo viime viikolla. Työntekijä- ja työnantajapuoli pääsivät sopuun Postin uudesta työehtosopimuksesta. Samalla sovittiin, että 700 lajittelijan työehdot määräytyvät työnantajapuolta edustavan Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn työehtosopimuksen mukaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (26)

"Kertoessaan Paateron erosta Rinne sanoi, että Paatero ei ollut riittävän voimakkaasti tuonut valtio-omistajan viestiä Postille siitä, että palkkoja ei saa polkea eikä työehtoja huonontaa."
Mikä on "riittävästi"? Pitääkö Postin johdolle vääntää rautalangasta jos normaali suomenkieli ei riitä? Miksi media ei hätyyttele Postin johtoa, onko Posti johtajat ns. koskemattomia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinne ideoi ja neuvotteli postin työntekijöiden siirtoa kertakorvauksella. Eli näin toimi Rinne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, kertakorvaus olisi ollut satanen. Ja arvaatteko milloin olisi maksettu? Ei jouluna, ei laskiaisena eikä edes vielä pääsiäisenä vaan tadaa ja töttöröö... toukokuun ensimmäisenä !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaatii selkeitä vastauksia, vaikka itse sekoilee ja valehtelee sekä muistaa väärin eikä ole ikinä nähnytkään. On siinäkin pääministeri. Sanoin että tämä ilo ei kestä kauan, ja niinhän tässä nyt näyttää kaatuminen olevan edessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinka meidän päättäjät voivat kaikki olla näin kylmäsydämisiä? Kuvittelin sinisilmäisenä, että nyt meillä on hallitus, joka vihdoin koittaa parantaa tavallisten työläisten asemaa. Tässä se taas nähtiin. Samanlaisia kaksinaamaisia kieroilijoita kaikki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinteeltä, kuin myös keppanoilta, unohtuu, ettei enää eletä kekkosajassa, jolloin muistijäljet olivat lyhyet ja asiat voi piilottaa mahtikäskyllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kekkosen aika oli parasta, mitä meillä on ollut ikinä. Hän oli suoraselkäinen eikä mikään matelija.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, mateli vain syvän nöyränä neuvostoliiton edessä, että siinä se suoraselkäisyys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin hallituksen hajoitus ja uudet vaalit?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtavia "muistihirviöitä"nuo meidän ministerit , puoluekannasta riippumatta...en minä vaan pojat...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP ja vihreät ovat näyttäneet oikeat kasvonsa.
Ei siellä ymmärretä tavallista työmiestä enää. 😞

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten demarien on niin vaikea ymmärtää, ettei niillä ole enää luottoa jatkaa hallituksessa eikä varsinkaan tuon muunneltua totuutta puhuvan rinteen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demarien ongelma on se, että kuka tilalle? Antti on kyörännyt varteenotettavat kilpailijat ja pääministeriehdokkaat Brysseliin. Sen vuoksi sdp joutuu pitämään kiinni Antista. Sdp:n teatteriesityksen loppunäytös tulee olemaan ruma. Antti on puhunut muunneltua totuutta eduskunnan edessä ja Antti lähtee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa kertakaikkiaan surkuhupaisa sälli tämä Antti RInne. Onneksi ei tarvitse olla missään tekemisissä tuollaisten kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antti ei valehtele, sen hän on julkisesti todennut - ei ole koskaan valehdellut. Se, joka toisin väittää, syyllistyy panetteluun. Sitäpaitsi, on tyystin eri asia, jos sosialidemokraatti muuntelee totuutta, kuin jos sen tekee kokoomuslainen konservatiivi, esim. tuo A. Stubb. Minusta sosialidemokraattien toveri-
tuomioistuin on selvästi vapauttanut toveri Rinteen syytöksistä - sen pitäisi riittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ammattiliitot ei ole vastustaneet tämänkaltaista menettelyä ennenkään, siksihän Rinne on tässäkin tapauksessa ollut hyväksymässä ja tiesi miten hankalaan tilanteeseen voidaan ajautua oli esittämässä kertakorvausta.
***
Selvä looginen yhteys kaikella tekemisellä ja puhumisella.
***
Mutta sepä ei tälle 700 lajittelijan joukolle käynyt.

Kävi niinkuin entiselle satasella vappuna vuonna 18.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä koko homma on Kepun ja kokoomuksen junailema ansa ja demarit oli niin ittiään täynnä ettei hoksannut! Ilmaiset työtunnit muuten jäi postille! Mitähän muuta..ei niistä paljon puhuta eikä valiteta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (26)

Uutisvirta

17:04
Kokoomuksen Orpo esittää, että hallitustunnustelija olisi sdp:n pääministeriehdokas – "On hieman erikoista, että Antti Rinne toimisi tunnustelijana"
16:56
Pohjantiellä tapahtui peräänajo-onnettomuus Kontinkankaan liittymästä pohjoiseen päin
16:52
Perussuomalaiset harkitsee välikysymystä, jos vihreiden Haavisto jatkaa ulkoministerinä uudessa hallituksessa
16:35
Tutkimus Oulun poliisitalon sairastumisryöpyn syistä valmistui: Työtiloissa runsaasti myrkyllisiä bakteereita ja homeita
16:24
Käräjäoikeus piti Päivi Anttikosken kertomusta syrjinnästä uskottavana, mutta katsoi, ettei hän ollut valitsijoiden mielestä tehtävään paras
15:43
Perussuomalaisten kannatus jatkaa nousuaan gallupeissa – professori Jokisipilä: "Voi nousta 30 prosenttiin"
15:31
Punamultakriisi lauennut? – SDP ja keskusta vakuuttavat löytäneensä taas toisensa
108
Antti Rinne nousemassa hallitustunnustelijaksi – "Ensin on epäluottamusta pääministeri-Rinnettä kohtaan, mutta ei hallitustunnistelija-Rinnettä kohtaan, onhan tämä erikoista"
71
Iin kunta voitti ison eurooppalaisen kilpailun ilmastohankkeellaan – "Koska Ii pystyy tähän, siihen pystyy koko Eurooppa", sanoi Micropoliksen Leena Vuotovesi
63
Teollisuusliitto aloittaa laajat lakot – Pohjois-Suomessa lakkoillaan muun muassa Nokialla, SSAB:lla ja isoilla kaivoksilla
25
Keskustan sisäinen WhatsApp-ryhmä suljettiin vuotojen takia jo lauantaina – Ryhmäjohtaja Kurvinen: "Tällainen toiminta vie luottamusta, pidän sitä suorastaan törkeänä"
21
Lännen Median kysely: Sanna Marin sdp:n puoluevaltuutettujen kärkiehdokas pääministeriksi – joka kolmas valtuutettu ei osaa tai halua nimetä suosikkiaan
21
HS: Teollisuutta uhkaavien lakkojen vuoksi Fermionin lääketehtaalla Oulussa aloitettu alasajo – muun muassa syöpälääkkeen valmistus keskeytyy
14
Pääministerin valinta etenee: Sdp:n puoluehallitus kokoontuu ja valitsee hallitustunnustelijan – Miten ja milloin Suomi saa uuden pääministerin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

328 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Puolison puute voi tappaa miehen!

Eihän se uutinen noin ollut. Yksinäisyyteen mies ottaa viinaa ja sairastuu haimatulehdukseen ja sitten poks. Lue huomise... Lue lisää...
no,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

5.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image