Kotimaa

Hovioikeus on tuominnut Jari Aarnion 10 vuodeksi vankilaan huu­me­tyn­ny­rei­den järjestelystä – määrättiin vangittavaksi heti

Huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 10 vuoden vankeuteen muun muassa törkeistä huumausainerikoksista. Arkistokuva. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 27.6.2019 9:36 | Päivitetty 27.6.2019 9:43
STT

Oikeus katsoi, että Aarnio oli huumelähetyksiä Suomeen masinoinut Pasilan mies

Helsingin hovioikeus on tuominnut Helsingin huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion kymmenen vuoden vankeuteen muun muassa törkeistä huumausainerikoksista. Uusi näyttö on oikeuden mukaan antanut vahvaa lisätukea käräjäoikeuden johtopäätökselle, jonka mukaan Aarnio oli prepaid-liittymiä hasiksen maahantuonnin ja levityksen järjestelemiseen käyttänyt Pasilan mies.

Hovioikeus katsoi Aarnion syyllistyneen viiteen törkeään huumausainerikokseen, törkeään todistusaineiston vääristelemiseen, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen ja lukuisiin virkarikoksiin.

–  Hovioikeus on katsonut, että Aarnio on käyttänyt hyväksi virkansa suomia mahdollisuuksia huumausainerikosten tekemiseksi ja niiden peittämiseksi piittaamatta seurauksista, joita muille hänen toiminnastaan aiheutuu, oikeuden tiedotteessa kerrotaan.

Jari Aarnion rikoskumppani, United Brotherhoodin ex-pomo Keijo Vilhunen tuomittiin myös hovioikeudessa 10 vuoden vankeuteen. Vilhunen tuomittiin muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, mutta syyte törkeästä todistusaineiston vääristelemisestä hylättiin.

Myös käräjillä maksimituomio

Käräjillä Aarnio tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta ja 16 muusta syytekohdasta. Käräjäoikeus katsoi syyttäjien tavoin, että Aarnio oli huumeorganisaatiota huumepoliisin sisältä luotsannut Pasilan mies.

Käräjäoikeuden mukaan Aarnio järjesteli vuosina 2011–2013 Hollannista noin 800 kiloa hasista metallitynnyreihin pakattuna. Oikeus katsoi, että huumelähetysten järjestelemisen ja maahantuonnin lisäksi hasiksen levittäminen Suomessa oli Aarnion määräysvallassa.

Käräjillä Aarnion kanssa tuomittiin United Brotherhoodin ex-pomo Keijo Vilhunen, jonka oikeus katsoi pyörittäneen huumeorganisaatiota Aarnion kanssa. Puolustuksen mukaan Vilhunen ei ollut Aarnion tasavertainen rikoskumppani.

Pasilan miehen mysteeri

Nimitys Pasilan mies juontaa puhelimista, joihin keskusrikospoliisi (KRP) kiinnitti huomiota tehdessään televalvontaa huumetynnyreihin liittyvässä aiemmassa tutkinnassa. Puhelinten käyttäjän henkilöllisyyttä ei tiedetty, mutta niiden huomattiin paikantuvan Länsi-Pasilassa sijaitsevaan tukiasemaan. KRP kävi läpi tietämiään Pasilassa asuvia rikollisia yrittäessään selvittää, kuka voisi olla huumetynnyreistä viestittelevä "Pasilan mies".

Puhelimia seurattiin, ja Pasilan miehen jäljet osoittivat yllättäen Aarnion ja rikollispomo Vilhusen tapaamiseen.

Sitten tutkinnassa selvisi, että Aarnio asui Länsi-Pasilassa, ja tajuttiin että siellä oli myös Helsingin poliisin toimitiloja. Huomattiin, että Aarnion oma puhelin paikantui toistuvasti samoihin tukiasemiin Pasilan miehen puhelinten kanssa. Kun Aarnio matkusti kesälomalla Hankoon, myös Pasilan miehen puhelimen huomattiin yhdistyvän tukiasemaan Hangossa. Kun Aarnio oli ulkomailla, Pasilan miehen puhelimet hiljenivät.

Käräjäoikeus katsoi syyttäjien tavoin, että puhelimilla järjesteltiin huumetynnyreitä Suomeen, ja Aarnio oli niitä käyttänyt Pasilan mies.

Aarnion puolustuksen mukaan Pasilan miestä ei ole

Aarnion puolustus on kiistänyt syyttäjän näkemyksen Pasilan miehen puhelimista ja siitä, että niitä olisi käytetty rikolliseen toimintaan. Aarnion puolustuksen mukaan KRP:n haaviin jäivät puhelutiedot Helsingin huumepoliisin työpuhelimista, joilla pidettiin yhteyttä alamaailman tietolähteisiin.

– Pasilan miestä ei ole, sanoi loppulausunnossaan Aarnion puolustusasianajaja Riitta Leppiniemi.

Aarnio kiistää myös sen, että puhelimet yhdistäisivät hänet rikoksiin. Aarnion mukaan puhelimet ovat olleet yhteisessä käytössä, ja niitä ovat käyttäneet useat poliisimiehet.

Siitä, kuka milloinkin käytti huumepoliisin tietolähdepuhelimia, ei ole saatavilla tarkkaa kirjanpitoa. Tietolähderekisterit tuhottiin viime vuosikymmenen loppupuolella, eikä lähteitä merkitty rekisteriin vuosiin. Aarnio on selittänyt rekistereiden tyhjentämistä muun muassa lähteiden suojelulla.

Tietolähdetoiminnan epäselvyyksistä käytiin oikeutta erillisessä jutussa, jossa virkavelvollisuuden rikkomisesta syytettynä oli Aarnion lisäksi korkeaa poliisijohtoa. Kaikkien kahdeksan syytteet hylättiin.

Aarniota ja Vilhusta yhdistää myös Vuosaaren palkkamurha

Tynnyrijutun käräjätuomion lisäksi Aarnio on tuomittu kolmen vuoden vankeuteen kaksoisroolistaan seurantalaiteyhtiö Trevocissa ja sen laitteita ostaneessa Helsingin poliisissa.

Hovioikeus katsoi lainvoiman saaneessa tuomiossaan Aarnion pettäneen Helsingin poliisia ja suojelupoliisia ja saaneen Trevoc-omistuksista merkittävää taloudellista hyötyä. Oikeuden mielestä Trevocin toimittamat seurantalaitteet eivät soveltuneet poliisin salaiseen tiedonhankintaan, koska yhtiön omistusjärjestelyt olivat salattuja ja niissä oli mukana United Brotherhood -liivijengin silloinen pomo Keijo Vilhunen, jonka oikeus katsoi auttaneen Aarniota rahoituksen järjestelyssä.

Poliisi tutkii myös Aarnion osallisuutta Vuosaaren palkkamurhaan. Rikollispiireissä pyörinyt ruotsinturkkilainen Volkan Ünsal katosi jäljettömiin matkustettuaan vuonna 2003 Suomeen tapaamaan lapsuudenystäväänsä. Ünsalin murhasta tuomittiin aikanaan elinkautisiin vankeusrangaistuksiin kolme suomalaista ja murhan ruotsalainen tilaaja.

Aarniota on viime kesästä alkaen epäilty murhasta sillä perusteella, että hän olisi poliisina tiennyt murha-aikeista ja jättänyt teon estämättä. Uudessa esitutkinnassa on epäiltynä myös Vilhunen. Molemmat kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Juttua päivitetty 27.6.2019 kello 9.43.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (29)

"Kill the Messenger" - tänään Kuutosella - valaisee ketkä huumausainekauppaa pyörittävät ja keiden etu on pitää huumausaineet laittomina.

Laittomuus takaa SUURET tuotot sijoittajille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saammekohan kuulla pian lisää muistelmia?

Lyön vetoa että Jarilla on takataskussaan vielä paljon herkullisia tarinoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Aiheuttavatko peltipoliisit todella ihmisille niin pahoja ongelmia, että niistä pitää kaikkiin poliisista kertoviin juttuihin kommentoida? Onko todella niin vaikeaa ajaa sääntöjen ja lakien mukaan? Kysyn tosissani kun itse en omista ajokorttia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Peltipoliisit eivät ole ongelma. Lisää vain ja keskinopeusmittauksen mukaan sakotus lailliseksi tolppien välillä niin ei auta jarrutella.
Ylinopeuden ajaminen on henkilökohtaista mielen heikkoutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos olen joskus oikein ymmärtänyt niin niitä tynnyreitä ei koskaan ole löytynyt. Tiedettiin niiden lähteneen Hollannista ja tulleen Suomeen jonnekin metsään mutta ei vaan ole löydetty. Tai oon missannut ne uutisjutut, täysin mahollista.

Koko huumepoliisin homma on näemmä ollut erilaista, salamyhkäistä. Ei sitä toimistopöydän takana tehdä papereita siirtelemällä, se kai on päivänselvää. Rikollisten kanssa veljeillään ja tietolähteitä salaillaan. Mutta tuloksiahan tuli, takavarikkoja ja pidätyksiä. Tuo harmaa alue taisi olla liiankin houkutteleva, miksi vain seurata kun rikolliset tienasivat kymmeniä miljoonia ja itse pitää olla virkamiehen kuukausipalkalla kitkuttaen. Luulenpa että on monia muitakin jotka ottaa siivunsa huumebisneksistä vaikka rahoittamalla hankintoja mutta ovat niin isoja taustatekijöitä etteivät jää kiinni. Muutama tynnyri on pikkurahoja isossa kuvassa. Noinhan on muissakin maissa, sikariporras on yhteiskunnan kermaa, joissakin maissa homma on hallituksen tai presidentin omaa bisnestä. Tai poliisipäällikön.

Paha sanoa mitään Pasilan miehestä. Jos se oli Aarnio niin onhan siinä mokattu jos on oma känny ja virkakänny ja huumekänny samassa taskussa. Kaitpa noin sitten oli kun lisänäyttöä oli hoviin löytynyt.
Mutta ei vaan huumeilut Suomessa loppuneet tähän juttuun, lehtijutuista päätellen ongelma on vain laajentunut. Oulukin hyvin edustettuna, surullista kyllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harkintakyky petti ja käytti asemaansa väärin, yksi mies horjuttaa koko kansan uskoa poliisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan kysymyksessä suomen johtoporras, eihän heidän yläpuolella ole määräilijöitä, tai nupit alas ja suut tukkoon, taitaapa olla vain jäävuoren huippu näitten raskaansarjan hommista , eihän tuo tuomio ole tekoihin nähden ensikertalaiselle suomenlaissa montavuotta, kaikenlisäksi suomenkansa maksaa tämän mahtitörkeyden suurkulut ,mutta tekisippä tavallinen tallaaja vaikka metsästys rikkeen, tuomiot on jo eri luokkaa. Esim.petojen suojelu, ja ihmisiin kohdistuneet rikokset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

käräjät jatkuu korkeimmassa ja tulee maksamaan miljoonia kaikkineen ja veronmaksajat kuittaa piikin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mysteeri ratkeamassa vuoden poliisista vuosien vapausrangaistus on sinällään HS:n toimittajien ansioksi laskettava huomattava saavutus.
Tämänkin häikäilemättömän rikoksen, rikoksella saatu hyöty ja aiheutettu vahinko, niinikään rikoksen uhrien asema jää selvittämättä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

" ... niinikään rikoksen uhrien asema jää selvittämättä."
Olen samaa mieltä.
Ei ole Suomella rahkeita alkaa selvittämään niiden kansalaisten oikeuksia, jotka ottivat Aarnion aikaan yhteyttä Poliisiin "hyvässä uskossa" uskoen, että maassa olisi jokin tolkku ja laki ...
...kuitenkin joutuen Aarnion suojissa toimivan "Julkkis"- liigan pahoinpitelemäksi.
Kertoo nimimerkillä:
"Kokemusta on..."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jep linnaan vain. Mutta aiotaanko me koskaan käydä keskustelua siitä, että miten ihmeessä tämmöinen rikos on ylipäätään mahdollista tehdä? Meidän on voitava sanoa se ääneen, että tasan ainoastaan huumeiden kieltolain vuoksi tämäkin rikos tapahtui. Ei olisi muutoin mitenkään mahdollista, että jostain "tynnyrihasiksesta" saa parista hassusta kilosta miljoonien voitot. Kieltolaki on tehnyt yhteiskunnan niin sairaaksi, että aina löytyy loputtomasti niitä jotka eivät voi vastustaa mahdollisuutta tienata miljoonia.

Huumeiden kieltolaki on romutettava ja sitten niin perusteellisen täydellisesti. Antaa ihmisten elää omassa elämässään miten haluavat. Huumeiden kieltolain kaataminen on yhtä kuin rikollisuuden romahtaminen. Voi olla aivan hyvin, että Suomen rikollisuus tipahtaa kieltolain kumoamisen jälkeen 50%. Ne nuo ammattirikolliset joutuu konkurssiin ja sinne on hankala rekrytoida uusia rikollisia mukaan, kun ei ole mitään miljoonien liiketoimintaa enää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylläpäs sieltä tuli oikein liberaalisen yltiövapauden myrkkyannos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu, rikokset loppuu heti kun romutetaan koko rikoslaki ja laillistetaan aivan kaikki. Mahtavaa, ihanaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinhän ne loppuvatkin. Ja väite siitä että jos huumeet laillistettaisiin niin kaikki alkaisivat tietenkin heti käyttämään heroiinia suonensisäisesti voidaan todistaa vääräksi katsomalla Portugalia jossa huumeiden käyttö ei ole rikos. Siellä oli ennen todella paljon narkomaaneja ja tarttuvia tauteja esim HIV, dekriminalisoinnin jälkeen ihmiset uskaltavat hakea apua kun eivät joudu oikeuslaitoksen kanssa ongelmiin. Pitäisi olla jo selvää että kieltolaki ei toimi, mutta valitettavasti huumekaupassa liikkuu niin isot rahat, että tässä maailman järjestyksessä huumeet pysyvät laittomina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko huumeiden kieltolakihan on yksi typerimmistä laeista ikinä. Miten meni niinku sun mielestä alkoholin kieltolaki niin Suomessa kuin muualla maailmassa? Tässä on kyse ihan samoista asioista.
Ja ihan sen kieltolain takia "huumemarkkinat" on täynnä ties mitä testikemikaaleja yms ja poliisi ja tulli on ihan voimattomia niiden kanssa. Kun yks saadaan kiellettyjen listalle niin siellä kaduilla pyörii jo 20 uutta testikemikaalia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on aivan "incredible" tuo Aarnio -case. Isot voimat kun jahtaa yksittäistä ihmistä, siinnä ei paljoa paina saavutukset ja "todisteita" löytyy, kun maamme poliisin ylin ammattiryhmä(ne jotka ei tykännyt kun Aarnio pääsi julkisuuteen, jopa palkittuna huumepoliisin päällikkönä ja oli tehokas työssään ja sai määrähaa hyvin ryhmälleen..) niitä järjestelee.. En usko tänäpäivänäkään Aarniosta tuota, mitä hänen syykseen on luettu.. Pitää muistaa se seikka mistä tuo ns. ajojahti lähti liikkeelle eli Aarnion porukka kun sai tuloksia aikaan, ehkäpä hieman groteskeillakin tavoilla ja laillisuuden rimaa hipoen, mutta sai todella hyviä tuloksia ja huume-organisaatioihin kuuluvia pidätettiin aikasalailla hänen toimestaan. Aarniota siis arvostettiin ja määrärahoja riitti hänen ryhmälleen. Sitten, se taho mikä ei tykänny moisesta lainkaan oli Suojelupoliisi, joka tehottomuuden takia jäi taka-alalle ja määrärahat siten aina piti neuvotella ja perustella tarpeet, tulokset kun ei sitä puoltanut.. Siitä se alkoi Aarnion mustamaalaamien, jne. ja alkoi "löytyä" likaa Aarnion työhön -ja elämään liittyen.. Aika outo sekin seikka, yks monista on, että Aarnion pihamaalta "löydettiin" raha-kätkö??? Eikait tuon tasoinen, kuin Aarniokin on, kätke typerästi "rahojaan" tontilleen, kun rikosprosessit häntä kohtaan samaan aikaan on käynnissä.. Kaikki näköjään meidän maassammekin on mahdollista tänäpäivänä ja tuon tyylisiä juonenkäänteitä näkee vain lähinnä elokuvissa, mutta näköjään se on osa ihan elävää elämääkin, huoh!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aaaah,,Vihdoin!
Kiitos!
Kiitos!
Kiitos!
Tarjosin jo työkavereille munkkikahvit tämän juhlapäivän kunniaksi.
"Oi Maamme SUOMI synnyinmaa...!!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mä tajoaisin kans munkkikahvit, jos tietäisin, että korruptiota ja hyvävelijärjestelmää alettaisiin kunnolla tutkimaan. Talousrikollisia ei vaan saada kuriin, koska lonkerot johtaa aika pitkälle isokenkäisiin. Niitä ei haluta tutkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (29)

Uutisvirta

7:00
Yksityisyyden suoja vaatii tilannetajua Lukijalta
7:00
Louhokseen kirkasvetinen kalliojärvi – Kempeleeseen Zeniitin tulevalle matkailualueelle valmistuu kalliojärvi näillä näkymin vuonna 2024 Tilaajille
6:53
Merikoskenkadun asfalttiin Tuirassa ilmestyi yllättäen suuri monttu – "Ajoneuvolle olisi voinut käydä huonosti"
6:34
Mies kaahasi Kuusamontiellä Oulussa yli 170 kilometrin nopeudella
6:33
Moottoripyörä ja auto kolaroivat Oulun Peltolassa – nainen kaatui törmäyksessä moottoripyörällä ja loukkaantui
6:19
Huumeissa autolla ajanut mies otettiin kiinni Haukiputaalla – amfetamiinia käyttänyt nainen jäi kiinni ratista Tuirassa
6:11
Pelialan ihmiset harmissaan Oulu Game Labin muutoksista - Oamkin rehtori: "Yritysten liikevaihdot eivät ole mairittelevia"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

181 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Demokratia on tuhon tiellä somen takia

Äänioikeus olisikin korkea aika muuttaa maksulliseksi ja kaupallisesti oikeudeksi. Tulisi harkintaa äänestyskäyttäytymis... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image