Kotimaa

Helsingin apu­lais­po­lii­si­pääl­lik­kö pysyy kannassaan – Suomeen on saapunut uusi sek­su­aa­li­ri­ko­sil­miö

KUVA: Hannu Kivimäki
Kotimaa 9.1.2016 19:24 | Päivitetty 9.1.2016 19:28
STT,

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki pysyy STT:n haastattelussa kannassaan, että Suomeen on saapunut uusi seksuaalirikosilmiö. Julkisuudessa herätti lauantaina runsaasti huomiota Koskimäen The Telegraph -lehdelle antama haastattelu. Lehden mukaan Koskimäki sanoi, että puistoissa ja kaduilla tapahtuneet seksuaalirikokset olivat Suomessa tuntemattomia ennen kuin 32 000 turvapaikanhakijaa saapui maahan viime vuonna.

Koskimäki kertoi Telegraphin haastattelussa myös uudenvuoden tapahtumista, jossa Helsingin rautatieaseman asematunneliin kokoontui noin 1 000 turvapaikanhakijaa. Helsingin poliisi kertoi saaneensa ennen uutta vuotta vihiä, että pääkaupunkiseudulla olevilla turvapaikanhakijoilla olisi ollut mahdollisesti samansuuntaisia suunnitelmia kuin Kölnin rautatieasemalla kokoontuneilla miehillä.

Sanotte, että Suomeen on tullut uusi ilmiö, jossa naisia esimerkiksi raiskataan puistoissa. Oletteko todella näin sanonut?

- En tiedä, miten se on siihen kirjoitettu, mutta joka tapauksessa ilmiö on olemassa. Meillä on ilmiö, jossa meillä on näitä ahdistelutapauksia. Jonkinlaisesta ilmiöstä puhutaan myös näissä vakavimmissa tapauksissa. Se on ihan uutta meillä. Se on se, minkä olen sanonut suomeksi ja englanniksi.

Mikä on uutta ja mistä se johtuu?

- Uutta on, että naisiin kohdistuu enemmän seksuaalista ahdistelua, johon liittyy seurantaa, eli kaverit lähtevät seuraamaan naisia, käyvät käsiksi ja suutelevat väkisin ja tekevät pahimmassa tapauksessa vakavia tekoja, mistä on tuomioitakin tullut.

Väitättekö, että näitä ei ole tapahtunut aikaisemmin ja tämä on uusi ilmiö?

- Se on uusi ilmiö, että ulkomaalaiset tekevät näitä. Kyllä se on täysin uusi ilmiö. Ei meillä ole tällaista ilmiötä aikaisemmin ollut.

Eli väitättekö, että esimerkiksi suomalaiset miehet eivät ole tällaista aikaisemmin tehneet?

- Meillä on asianomistajat näissä kaikissa törkeissä raiskaustapauksissa kuvailleet kaikki tekijät ulkomaalaisiksi. Se on faktaa, mistä kerrottiin jo silloin tiedotustilaisuudessa. Se on huolestuttavaa. Toivon, että ei tulisi mitään ristiriitaa, vaan meidän tarkoitus on vain tuoda ne faktat esille, emme ota kantaa mihinkään. Meidän on vain huolehdittava kaupungin turvallisuudesta, ja kerrottava ihmisille asiat niin kuin ne ovat.

Koskimäki viittaa Helsingin poliisin joulukuiseen tiedotustilaisuuteen, jossa kerrottin, että julkisilla paikoilla Helsingissä tapahtui viime vuonna 14 raiskausta, kun vuonna 2014 niitä oli 9. Osa jutuista on selvittämättä. Poliisin mukaan lähes kaikki uhrit ovat kertoneet tekijöiden olevan ulkomaalaistaustaisia, mutta eivät välttämättä turvapaikanhakijoita.

Tosiaanko olette sitä mieltä, että ilmiö on uusi suomalaisessa seksuaalirikoshistoriassa, että naisia ahdistellaan puistoissa?

- Puhun Helsingin puolesta ja kyllä.

Millä perustelette väitettänne?

- Niiden tapausten johdosta, mitä meille on tullut ilmi.

Johtuuko uusi ilmiö mielestänne turvapaikanhakijoiden kasvaneesta määrästä? Vai mistä ilmiö johtuu?

- Olen poliisi ja kerron faktat. En tee tämänkaltaisia johtopäätöksiä.

Sanotte Telegraphin haastattelussa, että seksuaalinen häirintä oli uudenvuoden yönä laajalle levinnyttä (widespread sexual harassment), vaikka yön aikana poliisille ilmoitettiin kolmesta ahdistelutapauksesta. Miten perustelette tätä väitettä?

- Järjestysmiehille on kerrottu jälkikäteen, että Senaatintorilla oli myös kymmeniä nuoria, jotka ahdistelivat nuoria naisia. Ne eivät tulleet tapahtuman järjestäjän, poliisin tai järjestyksenvalvojien tietoon. Ne tulivat tietoon jälkeenpäin. Meillä ei ole tietoa, mitä siellä on oikeasti tapahtunut, mutta toivottavasti asioista raportoitaisiin heti poliisille. Se on olennainen viesti, että tieto tulee heti meille, koska silloin voimme reagoida.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (34)

Onneksi meillä on suoraselkäiset ja rehelliset poliisit, kohdallani ainuat virkamiehet joihin voi vielä luottaa! Jatkakaa samaan tyyliin ja tuokaa kaikki epäkohdat kaiken kansan tietoon. Rehellisyys ei vain näytä kaikille sopivan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei poliisi valehtele! Miksi teillä kansalaisilla on niin vaikeaa hyväksyä totuutta? Kun tälläinen raiskaus- tai kähmintä sattuisi siihen omaan lähipiiriin, niin silloin varmaan menisi totuudet perille. Miksi pitää olla noin hyväuskoisia ihmisiä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poliisi kertoo faktaa. Miten se on joillekin niin vaikea ymmärtää ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ei pysyisi kannassaan?Tulisivat muutkin tänne ruohonjuuritasolle katsomaan miten asiat on,ei näitä tosielämän asioita pysty eduskunnan lehtereiltä seuraamaan.Ehdottaisinkin,että poliitikoilla,proffilla,tutkijoilla sun muilla kukkamekkotädeillä olisi vaikka muutaman keran vuodessa pakkojalkautuminen tosiasioiden sekaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sivistysvaltiossa noin selvien valheiden puhuja saisi kenkää. Some on täynnä juttuja kuinka Helsingin puistoissa on ennenkin kähmitty. Myös ulkomaiset ovat ennenkin raiskanneet. Rikokseksi ahdistelu tuli 1.9.2014, joten ehkäpä siksi sekoilee?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olemme sivistysvaltiossa, mutta kommenttien kirjoittaminen nettiartikkeleihin ei ole työtä (paitsi Pietarin trollitehtaalla), joten ole huoleti: Et voi saada kenkää kommentistasi huolimatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koskimäki kiermurtekee kuin mato koukussa. Mitään todellista faktaa ei apulaispoliiisipäälliköllä tunnu olevan, väitteiteinsä tueksi, vaan perustaa väittämänsä pelkkiin huhu puheisiin. Toimittaja tekee työtään ja pyrkii kysymyksillä saamaan faktoja esiin, mutta huonohan niitä on sanoa, kun niitä ei Koskimäki joko halua tai pysty kertomaan. Näin vakava asia kysymyksessä ja tuloksena paljon porua mutta vähän villoja. Ei herätä luottamusta poliisin käytös.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuskin ne mistään huhupuheista tulee. Kentällä työskentelevät poliisit dokumentoivat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuntuu oudolta, jos kaikilla vaareilla ja toimittajilla on parempi käsitys asiasta kuin poliisilla, joka järjestystä valvoo. Some on tuonut elämään uutta epäjärjestystä sekoittamalla mielikuvat ja faktat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ajetaanko tässä naisten itsenäisyyttä alas, pitääkö meilläkin kulkea naisen mukana joku suvun miespuolinen henkilö, jotta olet turvassa ?
Aviomies, isä, veli ..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mustaa valkoiseksi...

Toki poliisi saisi olla hitusen tarkempi sananvalinnoissaan, info täytyy olla seikkaperäisempää ja selkeämmin muotoiltua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä ihmettä on kerrottu "järjestysmiehille" kun jälkikäteen on kerrottu, että Senaatintorilla oli myös kymmeniä nuoria, jotka ahdistelivat nuoria naisia. Ne eivät tulleet tapahtuman järjestäjän, poliisin tai järjestyksenvalvojien tietoon. Ne tulivat tietoon jälkeenpäin. Meillä ei ole tietoa, mitä siellä on oikeasti tapahtunut, mutta toivottavasti asioista raportoitaisiin heti poliisille. Se on olennainen viesti, että tieto tulee heti meille, koska silloin voimme reagoida.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa etteikö näitä ahdisteluja ole tapahtunut jo iät ja ajat? Presidentti Halonen muistutti lauantain haastattelussa vanhasta käsitteestä "naisrauha", miksihän se on syntynyt, jos aihetta ei ole ollut?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä ihme tuo on toimittajalle ymmärtää asiaa. Tuonhan tietää kaikki suo.alaiset. joku vaan uskalsi sen ääneen sanoa. Hyvä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan oikein, että kertoo asiat suoraan, tekijöitä ei varmasti pidä piilotella minkään suvaitsevaisuuden taakse. Tällaista rikollista naisiin kohdistuvaa toimintaa emme suvaitse, keneltäkään. Hyvä Poliisi! Maassa maan tavat...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuskinpa apulaispoliisipäällikkö lämpimikseen puhuu. Nyt, kun asia on tuotu tiedoksi, niin eikö ilmenneeseen epäkohtaan pitäisi löytää ratkaisu? Eihän se ole rasistista, että esille tulleeseen ongelmaan puututaan. On käsittämätöntä, että ratkaisukeskeisen lähestymistavan sijaan julkisessa keskustelussa yritetään kaivamalla kaivaa poliittista motiivia tai rasistista pohjavirettä. Tästä hyvänä esimerkkinä Iltalehti, joka oli kaivanut sivuilleen Ylen reportaasin naisten ahdistelusta Helsingissä vuonna 1969. En aivan ymmärrä, miten 50 vuotta sitten tehty reportaasi liittyy tämän päivän ongelmiin, mutta toivon totisesti, ettei sillä pyritä hakemaan oikeutusta nykyhetken tapahtumille - puolessa vuosisadassa kun moni asia on ehtinyt muuttua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (34)

Uutisvirta

8:13
Kommentti: Ympäristö noteerataan kaikessa tekemisessä Oulussa
8:08
Kasvihuonekaasujen päästöt kasvoivat Oulussa hieman – yhtä syytä kasvuun ei ole vaan kyse on monesta pienestä tekijästä
7:29
Ahjo-Kalevan korttelin pysäköintinormi pienenee Karjasillalla
7:00
Päivän leffapoiminnat: Sytytyslanka sihisee Matthias Schoenaertsin korvien välissä – entinen sotilas saa paikan henkivartijana
7:00
TV-arvio: Taisteluja ja suudelmia menneisyyden Firenzessä – käsikirjoittana Salaisista kansioista tuttu tekijä
7:00
Lapset puheeksi tukee opettajan työtä – se ei tee opettajasta psykoterapeuttia tai sosiaalityöntekijä, vaan opettaja pysyy ammattiroolissaan Lukijalta
7:00
Näkökulma: Sunnuntain 13+1 -päivä on julma – Vain harva selviää hillotolpalle eurovaaleissa
5
Talentia tyrmää Kelan ehdotuksen etuisuuksien hakemisesta asiakkaan puolesta: "Miksi hakemuksia pitäisi tehdä kunnan sosiaalitoimessa?"
3
Rinne: "Tämän hallituksen ei tarvitse leikata menoja, rahaa voi käyttää lisää sekä pysyviin menolisäyksiin että investointimenoihin"
3
Lapset puheeksi tukee opettajan työtä – se ei tee opettajasta psykoterapeuttia tai sosiaalityöntekijä, vaan opettaja pysyy ammattiroolissaan Lukijalta
3
Oulussa osataan sopia isoista asioista – ongelma on päätösten ja sitä kautta toimeenpanon viivästyminen Lukijalta
3
Ahjo-Kalevan korttelin pysäköintinormi pienenee Karjasillalla
2
Ilmastomielenosoituksen ihmisketju ympäröi Säätytalon hallitusneuvotteluiden aikana – neuvotteluissa edessä ratkaisevat päivät
1
Tietomaan uudessa näyttelyssä voi kokeilla, miltä tuntuu lihoa 20 kiloa tai seurata eläimen matkaa lautaselle – "Herkimmille tämä voi olla järkyttävää"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula pötypuhetta

Töitä kyllä on. Niitä täytyy vain itse etsiä, pelkkä rekryfirmoissa käyminen ja hakemusten lähettäminen eivät riitä. Eli... Lue lisää...
Lukija Kempeleestä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image