Kotimaa

Havupuutavara poistettava metsistä hyön­teis­tu­ho­jen eh­käi­se­mi­sek­si

Pohjois-Suomessa ja Lapissa takaraja puiden poistamiselle on Etelä-Suomea myöhemmin. KUVA: Sari Junnonaho
Kotimaa 19.6.2019 20:17 | Päivitetty 19.6.2019 21:36
Inkeri Harju

Metsänomistajien ja puutavaran omistajien on kuljetettava kuorellinen havupuutavara pois metsistä ennen keskikesää, Suomen metsäkeskus muistuttaa.

Pohjois-Suomessa ja Lapissa männyt pitää poistaa 15. heinäkuuta mennessä ja kuuset 15. elokuuta mennessä.  

Poiskuljetus metsästä koskee viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden toukokuun 31. päivän välisenä aikana kaadettua kuorellista kuusi- ja mäntypuutavaraa.

Puutavaran poistamisella pyritään ehkäisemään hyönteistuhojen leviämistä metsissä. Varsinkin kuusia vahingoittavien kirjanpainajakuoriaisten populaatio oli viime vuonna kasvussa, kevään vaihteleva sää ei kuitenkaan lupaa viime vuoden kaltaisia kuoriaismääriä. 

Metsätuholain mukaan kuuset on kuljetettava pois metsästä 10 kuutiometriä hehtaarilla ylittävältä osalta ja männyt 20 hehtaaria kuutiometriltä ylittävältä osalta. Metsätuholaki ei koske lehtipuita. Pieniä puumääriä voi jättää metsään luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. 

Metsäkeskus lähettää metsänomistajille kesän aikana kirjeitä, joissa kerrotaan kirjanpainajakuoriaisten riskikohteista ja pyydetään kiinnittämään huomiota kuoriaisten tekemiin mahdollisiin tuhoihin metsissä. 

MAINOS

Kommentoi

"Ötökkälaissa" puiden poiskuljetus metsästä koskee syyskuun ja toukokuun 31 päivän välisenä aikana kaadettua kuorellista kuusi- ja mäntypuutavaraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

...edelleen tarkentaen: riittää myös , että pinon pintakerros kuljetetaan päivämääriin mennessä pois -tai pino voidaan myös myrkyttää... tai olisi voitu peittää lehtipuukerroksella, jolloin ötökät ei villiintyisi pinon havupuissa -ne kun lisivät siinä pintakerroksessa. Mutta näistä tietää parraiten, ne jokka puutavaraerien kans muutenkin värkkää, eli nou hätä. Voimme rauhoittua juhannuksen viettoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoittaako tämä sitä, että kaupunki siistii Talvikankaan metsien hakkuut? Toivottavasti, sillä näky on kuin Talvisodan jäljiltä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:58
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan
14:41
Työryhmä: Biojätteen erilliskeräys pakolliseksi jokaiselle taajamatalolle, pakkauskeräys vähintään viiden asunnon kiinteistöille
14:25
Rajakylän uudessa hyvinvointipisteessä hurja vilske torstaina avajaisissa
14:12
Arvio: Ad Astra vie Brad Pittin päänsisäiselle tutkimusmatkalle avaruuteen – "Elokuva tuntuu hieman paisutellulta ja omasta tärkeydestään lumoutuneelta" Tilaajille
13:51
Merivoimien uusien alusten rakentaminen Suomessa varmistui – neljä korvettia valmistuvat Rauman telakalla ja tuovat tuhansia työpaikkoja
13:49
Terentjeff: "Otamme alueelle saapuneet uudet toimijat avosylin vastaan" – Oululaiselle Kuurulle moduulisviittejä Isolle-Syötteelle
13:30
Suomen Lidl saa uuden toimitusjohtajan, kun vanha päätti jättää tehtävänsä: "Oikea hetki vaihtaa kapulaa"
77
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
50
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
36
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
35
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
32
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
30
Psykologit: Sipilän hallituksen hidasautolait pitäisi perua kokonaan – perusteluina nuorten kuljettajien aivojen kehittymättömyys
26
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image