Kotimaa

Harry Harkimo tapasi ennen Linnan juhlia vieraita Yh­dys­val­lois­ta ja kuvaa vuottaan vauh­dik­kaak­si: "Eniten olen huolissani Itämerestä"

Harry Harkimo saapui Linnan juhliiin. Aiemmin päivällä hän oli tavannut vieraita Yhdysvalloista.
Kotimaa 6.12.2018 20:40
Markku Uhari

Liikemies Harry Harkimo kertoi Linnan juhlissa tavanneensa itsenäisyyspäivänä vieraita Yhdysvalloista.

– Vietin heidän ja poikani kanssa aamupäivän. Sitten lähdimme tulemaan tänne Sipoosta, Harkimo sanoo.

Hän kertoo, että ei ole ottanut Linnan juhliin tullessaan erikseen ympäristöteemaa huomioon.

– Eniten olen huolissani Itämerestä. Se on lähellä sydäntäni. Sen eteen pitäisi tehdä paljon enemmän asioita kuin on tehty; Harkimo sanoo.

Hän kuvaa vuottaan vauhdikkaaksi. Vuoden aikana Harkimo erosi kokoomuksesta ja perusti Liike nytin.

Susanna Koski saapui Linnan juhliin puvussa nimeltä "Viljatar".

Harkimo on vihjaillut viime aikoina Jokerin uudesta omistajasta. Hän kuvailee Lännen Medialle uutta omistajaa "mukavaksi mieheksi".

Harkimon seurassa juhlissa ollut Susanna Koski oli pukeutunut pukuun nimeltä "Viljatar". Puvun on suunnitellut Marita Huurinainen.

– Kun puhutaan päästöistä, niin pitää ymmärtää että sadon muodostus sitoo hiiltä. Siinä mielessä suomalainen maa- ja metsätalous on osa ratkaisua, ei ongelmaa, Koski sanoo.

Millaiseksi kuvailet mennyttä vuotta?

– Vaalien lähestyminen näkyy eduskuntatyössä, mutta tämä vuosi on ollut erittäin mielenkiintoinen.

– Itsenäisyyttä täytyy muistaa ja kunnioittaa joka päivä. Vapaa ja itsenäinen isänmaa ei ole itsestäänselvyys, Koski pohtii.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

73
Aviin kannellaan hoivakodeista yhä useammin, suurimpana huolena henkilöstön riittävyys – Attendo: Työvoiman saatavuus ongelmien syynä
31
Oulun asemanseudulla kuokka uppoaa maahan vuonna 2023 – Kaupungilla suuret odotukset alueen rakentamiselle
29
Terrafamen vuoden 2018 liikevaihto on noin sata miljoonaa euroa parempi kuin 2017 – käyttökatekin lähes kaksinkertaistui
23
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kieltää antaneensa Anne Bernerille kirjallisen lausunnon – epäselvyyksiä myös ruotsalaispankin kokouspäivästä
21
Kommentti: Oppositio hihittelee sivusta, kun hallituspuolueet tunaroivat – ”Kuka haluaa äänestää puoluetta, jossa ministeriksi valitaan Berner?”
21
Oulun poliisilaitos: Henkilökorttihakemusten määrä pomppasi, lupapalvelut ruuhkautuneet
14
Hulevesilasku kolahtaa oululaisten kiinteistönomistajien postiluukkuihin jo maaliskuussa – Summat viime vuoden tasolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

269 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mitä teille on antanut tämä Juttutupaan kirjoittelu

Onhan se tietynlaista viihdettä seilailla tämän Kalevan ylläpitämän "seinälehden" kirjoituksia. Näkeehän tästä mitä jut... Lue lisää...
Ällistelijä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image